Puukalikoita lisäilin pitkin iltaa, iloisesti paloivat.
Ehdin ennen nuormiehen tuloa saada vaatteeni kuiviksi kaminan lämmössä.
Hyvä kun tämä nuormies tuli. Helposti sitä yksinän alkaa kuuntelemaan erilaisia ääniä ison talon hiljaisuudessa, jota ympäröi pimeys.
Nukuin makoisasti, oli mukavan lämmintä. Yllättävän hyvin pienestä kaminasta tai takasta leviää lämpö huoneisiin. Sänkyni vieressä oli myös pieni siirrettävä lämpöpatteri.
Heräsin aamulla vasta vähän ennen seitsemää kovaan tuulen kolinointiin ja sateen kohinaan. Voi jestas, ajattelin, tuollainen sade taas.
Kahdeksan aikoihin nuormies alkoi tehdä jo lähtöä. Ulkona oli vielä pimeää. Malttoi sentään juoda kupposen murukahvia seurakseni. Itse join hyvää teetä. Halkaisin kuivuneen patongin palan ja siihen hunajaa päälle. Maistui muuten herkulliselta.
Nuormies suunnitteli pitkää etappia täksi päiväksi, sillä maanantaina hänen on oltava Santiago de Compostelassa. Kauhistelin, että miten sitä nyt jaksaa näin kehnossa säässä. Eipä hän pitänyt ilmaa minään vaan lausahti, että nyt on talvi.
Niinpä niin, talvi on, espanjanlainen talvi. On muuten eri tuntu lukea etelän talvisista sateista kuin olla täällä sateessa ja kokea ne.
Terhakkaasti nuormies kippasi rinkkansa selkään, otti kävelysauvat käsiinsä ja toivottelimne Buen Caminoa.
Minulla ei muuten ole enää keppivääräistä. Eilen jossakin kohtaa se ei kestänyt vaan meni poikki. Arvasinkin, ettei siihen ole luottamista, olihan se oksainen ja väärä. Tarpeellinen se oli monessa kohtaa ja hyödyllinen aikansa. Mutta juuri, kun aloin tottua siihen ja nojasin vahvemmin, niin naps vaan se sanoi.
Tunnin kuluttua olin minäkin varustautunut lähtöön. Välillä kurkistin ulos ja ihan hirvitti moinen sää. No katotaan nyt tämäkin sää ja päivä, ajattelin ja painelin ulos.
Tuulenmyräkkä ja rankkasade senkun yltyivät. Tiet lainehtivat vettä, poluilla oli kivenmurikoita, käpyjä, oksia kaikenlaisia, suuria vesilätäköitä jne. Ei ristinsielua missään eikä liikennettä, onhan pyhäpäivä.
Puolentoista tunnin kuluttua olin läpimärkä, eivätkä vaelluskengätkään pitäneet vettä paria tuntia kauempaa. Onneksi ei ollut sentään vastatuulta. Sivusta tuulenpuuska töni rinkaani vähän väliä niin että olin suistua kaidalta polulta.
Kolmen tunnin kuluttua valuin vettä kauttaaltaan ja askel alkoi painaa. Ei ollut edes kahviloita tähän mennessä. Suunnittelin, että ensimmäinen kahvila kun tulee vastaan stoppaan siihen pitkäksi aikaa. Ja tulihan se viimein. Sisään astuessani olin aika kuitti ja vettä valuva. Ihmisten seuratessa ihan nolotti ovesta sisään astua ja kastella paikkoja. ”Ei se mitään”, emäntä sanoi.
Ja ei voi muuten lämmin kahvi ja juustosämpylä paremmalta maistua kuin nyt maistui. Sitten pohdin kovasti, mitä tehdä. Emännän mukaan albergue on lähellä, vain kilometrin päässä. Katselin vettävaluvia kamppeitani, katselin näkyvää katua, jossa vesi lainehti ja hakkaavaa rankkasadetta. Olin Caldas de Reisissä, mutta en ihan keskustassa, jonne oli aikomukseni.
Niin, kilometrinkin kulkeminen tuossa säässä hirvitti nyt vietävästi, enkä voi tähänkään jäädä ja sitä paitsi alkoi viluttaa. Seuraavaksi kysyin emännältä, onko mahdollista saada taksi ja mitä se maksaisi. Kuulemma viisi-kuusi euroa. ”Tilanko taksin?”, innostui emäntä. Yritin sanoa, että mietin vielä, istun vielä vähän. No, hänpä ymmärsi, että heti taksi tänne. Sitten ihmiset huusivat taksi, taksi ja jotain. Tulipa mulle valtava kiire kerätä märät kimpsuni ja nousta. Enkä tiennyt kuka niistä miehistä oli taksikuski - yksi sitten nappasi rinkkani - auto oli siinä oven edessä, etupenkille sitten vaan housut märkinä.
Sitten kuski kysyi jotain, en saanut selvää. Sanoin, että
haluan keskustaan. Kuski siihen jotain, että soittaako. Si, si, sanoin vain ties mihin. En tiedä mihin soitti, mutta sitten mentiin ja lujaa auton lasit huurussa, pelkäsin jo vesiliirtoa, siksi paljon, siis valtavasti oli vettä ajotiellä. Jaahas, mihin mahdan joutua, ajattelin. Jotain hyvin myönteistä hän sanoi paikasta, jotain sinne päin vain ymmärsin.
Eikä montaa minuuttia mennyt, kun pysähdyttiin Hostel O’Cruceiron oven eteen. Vauhdilla taksista ulos ja kuskin perään. Yritin ottaa rinkkani, mutta hän nappasi sen ja lähti varmistamaan, että saan sen huoneen, minkä oli sopinut.
Myöhemmin katsoin opaskirjasestani, niin tämä paikka on siinä mainittu ja suositeltukin pyhiinvaeltajille. Niin, että hyvin tässä kävi - ehkä pidän lepopäivän huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti