Steg - Rapperswil - Einsiedeln

Eilinen oli vallan mahtava päivä hienoine vuoristokävelyineen ja -näkymineen, tosin aika rankkaa rinkan kanssa.

Päälle tuli vielä kiipeäminen mäen laelle Pilgerherbergeniin, ja millaiseen majataloon tulinkaan.

Huone, jonne kapeita rappuja pitkin kapusin, oli hyisen kylmä. Käytävässä oli kaamea haju. Myöhemmin selvisi syy.

Käväisin pikaisesti suihkussa. Iltapalaksi söin pähkinöitä ja päälle join vettä. Sitten nopeasti makuupussiin aamua odottamaan.

Huoneessa oli sentään pieni sähköpatteri, ja vähitellen aloin lämmetä. Kärpäsetkin heräilivät siinä lämmössä surisemaan. Ihan hyvin nukuin.

Aamulla en ollut varma, saanko aamupalaa vai en. Hiljaa yritin vanhoja puurappuja astella alas, mutta äänekkäästi ne narisivat. Yritin löytää majatalon emäntää, enkä oikein tiennyt minkä oven takana luuraa.

No, sitten hätkähdin lujasti, aukaisin näet väärän oven: siellä alkoivat lampaat määkiä ja kissa naukua. Ties vaikka muitakin eläimiä olisi ollut. Nopeasti suljin oven, etteivät vaan tule sieltä käytävälle. Näistä eläimistä se haju siis tuli kaikkialle.

Emäntä tulikin siihen sitten jostain ovesta ja tarjosi mukillisen kahvia, muuta ei kuulunut.

Siinä vähän juteltiin, kuulin perheestä jne. Sanoin, että hänellä on paljon työtä. Siitä hän innostui luettelemaan töitään, että mitä kaikkea, kuten perhe, isovanhemmat, eläimet, pyhiinvaeltajat jne. 

No, vieraskirjasta näin, että yöpyjiä ei ole muutamaan kuukauteen ollut. Sain leiman passiini ja pulitin 25 CHF yöstä.

Lähtiessäni hän tarjosi vesipulloa evääksi. Mukava hän oli, iloinen ja tarmokas. Sellainen tapaus.

Mutta sitten tästä päivästä, olen nimittäin vieläkin mykistynyt ja hämmentynyt kaikesta saamastani avusta ja ystävällisyydestä.

Astelin näet majapaikan laelta rautatie-asemalle, sillä olin päättänyt että neljän kävelypäivän jälkeen on junan vuoro.

Aikani yriteltyäni sain lippuautomaatista jonkinlaisen lipun, mutta ei aavistustakaan mihin saakka.

Muitakin junaan menijöitä alkoi vähitellen saapua. Kysyin siinä, meneekö juna Rapperswileen, sillä olin katsonut että siellä pitää vaihtaa juna.

Ja aikaa kun oli, herrat kiinnostuivat kuulemaan matkailustani, ja olivat vähän ihmeissään viime öisestä yöpymisestäni. Majapaikka, jossa olin, on kuulemma kylän (Steg im Tösstal) vanhin maalaistalo.

Yksi herroista, sanon häntä Rapperiksi, sanoi menevänsä Rappenswileen, niin hän voi opastaa Einsiedelnin junaan. 

Mainiota, ajattelin, tämähän sujuu mukavasti.

Junassa sitten selvisi, että minulla on aivan vääränlainen lippu. Rapperi sanoi, että jos nyt lipuntarkastaja tulee, joudun maksamaan sakkoa ainakin 100 CHF. No, onneksi tarkastajaa ei näkynyt.

Seuraavaksi Rapperi opasti minut lipunmyyntipisteeseen, jotta saan oikean lipun Einsiedelniin.

No sitten hra Rapperi ehdotti, että jos haluan, voin tunnin ajan tutustua Rapperswilen vanhaan kaupunkiin, kirkkoon ja käydä kahvilla. 

"Kahville menisin nyt mielelläni", sanoin. Kahville mentiin isoon moderniin sellaiseen, jossa valtavasti ihmisiä. Ja eikös Rapperi siitä suoraa päätä ostamaan ja tarjoamaan minulle aamupalaa hedelmineen. No, ajattelin, että Camino ottaa ja antaa.

Sen jälkeen käveltiin ylös rappuja vanhaan 1800-luvun suureen kirkkoon. Muistin kysyä sieltä passiini leiman.

Ja totta, huikean kauniit näkymät kirkolta olikin Zürichseelle, oli valoisaa ja lämmintä.

Kaupunkia kuulemma kutsutaan ruusujen kaupungiksi; kesällä kukkivia ruusutarhoja on kaikkialla kaupungissa.

Tunti kului nopeasti. Monenlaista hra Rapperi ehti kertoa ja minua sivistää, kertoi toki myös itsestään, mielenkiintoinen hän oli ja mielenkiintoinen kohtaaminen, jota on mukava muistella.

Minun oli nyt helppo ohjeistettuna astua junaan, vaikka hieno sää olisi ollut kävelläkin Rapperswilestä Einsiedelniin.

Junassa varasin suht edullisen huoneen hotellista läheltä kirkkoa. Jouluyönä voin osallistua messuun.

Jos eilen oli rankkaa, niin tänään pelkkää aurinkoa ja iloa.