Laupheim - Biberach an der Riß

Majapaikasta sain lähtiessäni hyvät ohjeet reitille ja sain tehdä juustosämpylän evääksi. 

Kahdeksan aikoihin olinkin suht vauhdikkaasti kävelemässä ensin Untersulmentingenin suuntaan ja sitten Obersulmentingeniin. 

Nyt ei sumusta ollut tietoakaan, sen sijaan kuuraa oli tavallista enemmän. Kiva sää patikoida ja aurinkoakin luvassa, iloitsin. 

Vähän huvitti, kun pakettiautoilija näytti odottavan minua kävellessäni rautatieylityksen ohi ja tööttäsikin vielä, että huomaisisin. 

Kun en siitä perustanut, ajoi minut kiinni ja pyysi kovasti kyytiinsä. En nyt kumminkaan tohtinut vaan sanoin, että minun täytyy kävellä. 

Voi olla, että mies oli sama kuin aamulla respassa, ja siis kuulemassa lähtöselvitystäni ja muuta keskustelua ja johon myös osallistui. Miten muuten olisi osannut tai tiennyt missä kävelen. 

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että taas olen jossain muualla kuin pitäisi. 

Näin, että kylä oli kirkkoineen suoran tien päässä, mutta symbolit johdattivat aivan muualle. 

Peltotiellä sitten tuli nuori puhelias nainen, Jane, vastaan. Hän ei merkeistä eikä vaellusreitistä tiennyt mitään, mutta sanoi, että tätäkin kautta pääsen kylään, on vaan paljon pidempi. 

Jane oli päiväkävelyllään, piti vapaata töistään. Katseltiin hänen puhelimestaan vielä reittiä. Hänkin tarjoutui viemään minut autollaan, jos vain haluan. Lopuksi vaihdettiin puhelinnumeroista, varmuuden vuoksi. 

Avulias, mukava nuori nainen, ajattelin. Siinä sitten muistin, kun yhtenä päivänä en saanut vesipulloani auki, niin pyysi ensimmäistä vastaantulijaa, vanhempaa naista vääntämään korkkia. Ei auennut, sinun pitää pyytää jotain miestä avamaan, hän sanoi. 

No ei niitä miehiä vastaan tule, eikä yleensä ketään täällä, ajattelin. 

Tulinkin sitten jonkinlaiseen asutuskeskustaan ja näin erään kivannäköisen vanhemman ponnarimiehen kääntävän vihannespalstaansa tai kenen lie. Sanoin, josko hän voisi avata vesipulloni. 

Mies ymmärsi, että halusin juoda vettä ja sanoi että viinilasillinen on parempaa janoon, että hänkin ottaa lasillisen. 

Kehoitti kovasti viinille, mutta sanoin vielä etten saa tätä pulloa auki, että voisiko hän sen avata. Ai jaa, ai siitä on kysymys, sanoi ja riisui käsineet avatakseen pulloni. 

Siinä sitten juteltiin vielä vähäsen maan kääntämisestä, miten tärkeää se on tehdä juuri nyt ennen routaa, ja muuta. 

Mäkeä ylös kavutessani leikiskelin ajatuksella, että olisinpa hyvin voinut jäädä viinilasilliselle ja katsoa millainen seikkailu siitä olisi tullut. 

Obersulmentingenissä join päivän kahvit, jatkoin kävelyä kirkon ohi ja samalla symboleja etsiskellen. 

Mutta sitten en saanut selvää, olivatko nuolet ja muut merkit tarkoitettu meno- vai tulosuuntaan. 

Alkoi harmittaa, kun sanotaan, että kuljet aina vaan suoraan ja suoraan, mutta kävelijälle sopiva kaista loppuukin tyystin. Ja jos  seuraan symboleja, johtavat ne ties millaisille kiertopoluille - ja lopuksi olenkin lähtökuopissa. 

Olisiko minun vaan pitänyt ottaa kyyti vastaan, jahkailin harmissani, jos vielä tarjotaan niin kyytiin vaan...

Pienen ylimääräisen lenkin tehtyäni ja sen johtamatta mihinkään, päätin että nyt bussin kyytiin. 

Tällä kertaa ei tarvinnut pitkään odottaa. Ensin siis bussilla Schemmerbergiin ja sanalla lipulla (3,40€) vähän pidemmälle, junalla Biberachiin. 

Asemalta kävelin majataloon yöpymään. Tämä paikka vaan on sen verran kallis, että yksi yö riittäköön, aamulla sitten kiireen vilkkaan tien päälle.