Jahkailua

Torstaina oli miltei kesäpäivän tuntua, lämpötila yli +10 astetta. Tänään maa on valkoinen, lunta sataa!

Torstaina kävin pikkuserkkuni kanssa reippailemassa Piikkiössä. Ja olikin virkistävää välillä lenkkeillä muissa maisemissa.

Näimme kevään ensimmäisen leskenlehden ojanpientareella.

Pikkuserkun kanssa tein tasan tunnin lenkin. Lenkistä, kahvittelusta ja jutustelusta piristyneenä tein sitten vielä toisen lenkin tutussa ympäristössä. Tähän lenkkiin kului reippaasti yli kaksi tuntia. Jopas tuli harjoittelua yhden päivän osaksi tarpeeksi.

Metsän siimeksessä oli vaikuttavaa tarkkailla valoja ja varjoja. Ja tiellä taas auringonpaisteessa, puolelta toiselle perhonen lepatteli kevyesti edelläni. Se näytti nokkosperhoselta – en nyt kuitenkaan ollut varma – vilahti niin nopeasti, etten ehtinyt tunnistaa. Paljon siinä oli ruosteenruskeaa.

Eilen perjantaina olikin sitten jo viileämpää ja taas hyvä lenkkeilysää. Sainkin rinkan kera tehtyä kunnon lenkin, 12,6 km. Sen jälkeen oli aika hyytynyt olo.

Kuljeskellessani mieleen tuli monenlaista epäilyä: Onko tämä nyt oikein viisasta, onko tässä mitään mieltä? Ja pitkänmatkan harjoittelu olisi pitänyt aloittaa rankemmin paljon, paljon aikaisemmin jne.

Toisaalta iloitsen ja olen kiitollinen näinkin hyvästä kunnosta ja siitä, että voin kulkea luonnossa ja katsella metsän puita ja muita luonnon näkymiä.

Turun Sanomien (extra-liite 8.3.2014) viikkohoroskooppi sopii minulle: ”Oletko varma, että toimit nyt oikein? Kysy sitä uudestaan kymmenen vuoden kuluttua. Aikaperspektiivi muuttaa kaiken. Voi siis olla parasta toimia pohtimatta pahemmin asiaa liikaa.”

Tänään tulikin sitten takatalvi – pihalla lunta 10 cm ja yli – ”mites nyt suu pannaan”.
Noin ne ilmat muuttuvat – edes takaisin – kuin mieleni ikään.

P.S. Tämä postaus on nyt ilman kuvaa, kun siirto puhelimesta ei onnistunut.