Kummallista tämä minun matkalle valmistautuminen tällä kertaa. Vain muutaman kävelylenkin olen tehnyt. Sitäkin enemmän on mennyt aikaa fundeeraamiseen, tavaroiden keräämiseen, pakkaamiseen ja purkamiseen.
Välillä tulee tunne, onko tässä enää mitään mieltä. Tuntuu, että Punapääkin irvailee: - Olisiko ollut järkevämpää jäädä kotiin työstämään valmiimmaksi tekeillä olevaa tekstiäsi.
Mutta tästä mietinnästä Camino sentää yltyy varsin äänekkääksi: - Mitä turhia, matkalle, matkalle, täällä jo odotellaan. Täällä keväinen lauha tuuli henkäilee, täällä on polkusi rauhainen, eukalyptuspuiden huumaava tuoksu odottaa… matkaan jo joudu.
Ja taas minä Punapään kimppuun – no, katsotan nyt taas kerran mitä on tullut lastattua. Punnitsen ensin laukkupuntarilla. Painoa on nyt seitsemän ja puoli kiloa, liikaa, pitää vähentää tavaroita.
Alan tyhjentää rinkkaa hokien karsi, karsi, korkeintaan 6-7 kiloa on riittävästi. Hoen, tarvitsenko tätä tai tätä, en tarvitse, voin olla ilmankin, en ole ennenkään tarvinnut.
Punapää taas hermoilee: - Koitas jo lopettaa moinen jahkailu. Rauhoittelen sitä - noh, noh, kohta on reissupäivä, onneksi. No niin just, loppuu tuollainen tyhjänpäiväinen... se mutisee vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti