tiistai 20. maaliskuuta 2012

Metsänhoitomaksuun liittyvää pohdintaa


Vaihtoehdot, entä jos
1. Pakollinen metsänhoitomaksu säilytetään ennallaan
2. Pakollinen metsänhoitomaksu muutetaan vapaaehtoiseksi
3. Pakollisesta metsänhoitomaksusta luovutaan kokonaan
Vaikutukset metsänhoitoyhdistyksen rooliin (kuten metsänomistajien neuvonnassa, aktivoinnissa, edunvalvonnassa) eri vaihtoehdoissa
1. säilyy ennallaan kuin myös metsänhoitoyhdistyksen jäsenkunta
2. säilyy ennallaan, mutta jäsenkunta pienenee
3. metsänhoitoyhdistyksen olemassaolo vaakalaudalla

Vaikutukset metsänhoitoyhdistyksen toimintaan eri vaihtoehdoissa

1. metsänhoitomaksu mahdollistaa myös pienien metsänomistajien hyvän metsänhoidon tukemista ja neuvontaa, millä on kansantaloudellista merkitystä
2. negatiivinen vaikutus pienmetsänomistajien metsänkasvatukseen, esimerkiksi metsänhoitotyöt ja -palvelut kallistuvat
3. negatiivinen vaikutus: palvelut, koulutus, neuvonta jne. kallistuvat, pienmetsänomistajien etu esim. puunmyynnissä heikkenee (ei välttämättä resursseja itse kilpailuttaa), seuraa yleistä epävarmuutta metsänomistajissa, esim. kenen puoleen kääntyä metsäasioissa, metsänhoidolliset toimenpiteet saattavat jäädä tekemättä tai viivästyä, metsätalouden toimihenkilöiden työpaikat vähenevät

Metsänhoitomaksun verovähennyskelpoisuus eri vaihtoehdoissa

1. säilyy ennallaan
2. säilyy ennallaan, niille jotka jäävät jäsenkuntaan
3. ei verovähennysseuraamusta

Kenen etu on loppujen lopuksi mahdollisella metsätalouden ”markkinameiningillä”?

Huomattakoon vielä, että metsänhoitomaksua ei käytetä yhdistyksen liiketoimintaan, vaan koulutukseen, neuvontaan ja tiedotukseen metsänomistajien ja metsätalouden hyväksi.

2 kommenttia:

  1. Ei kannata olettaa, että naapurisi maksaisi neuvonnan, jota MHY henkilö kädestä pitäin sinulle tekee :) Ei tunnu mukavalta, että jotkut odottaa toisten maksavan kulut, jotka aiheuttaa ammattitaidottomuudellaan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    Nykyisen metsänhoitoyhdistyslain (10.7.1998/534) mukaan jokainen metsänhoitomaksua maksava metsänomistaja on oikeutettu hyödyntämään yhdistyksen ammattimiehen neuvoja ja osaamista. Vapaamatkustajat ovat erikseen.

    VastaaPoista