Gdynia - luontokävelyllä

Eilen löysin yllättäen eräälle Gdynian luontopolulle.

Vahingossa löysin, kun lähdin tässä kohtaa kiipeämään ylös varjoista polkua.

Ylös, ylös vaan. Oli huikean hiljaista, kuulin vain aaltojen loisketta. Välillä kun pysähtelin, kuulin hiljaisuudessa kummaa risahtelua.

En tiennyt, mihin polku johtaa, ja kumman risahtavat äänet alkoivat pelottaa.

Käännyin jo takaisin, mutta sitten kaksi puolatarta tuli vastaan. He olivat tulleet muualta Puolasta viettämään Gdyniaan viikonloppuaan. 

Eivät hekään tienneet, mihin polku vie, mutta arvelivat sen vievän keskustaan ja myös Sopotin suunnalle. Lähdin heidän mukaansa uudelleen kipuamaan ylös mäelle.

Oli mukavaa saada juttuseuraa. Kerroin peloistani, sanoivat että kaikki kummat tyypit ovat nyt näin helteellä biitsillä, ettei täällä mitään pelättävää ole. Toinen jopa valisti, että se pelko täytyy tulla sisältäsi, sinusta itsestäsi. Se tuntui jotenkin oikealta ja sai mietteliääksi.

Hieno ekologinen roskis.

Monta tuntia tuli käveltyä. Mitä lähemmäksi majapaikkaani tulin, sitä enemmän oli rantabulevardilla viikonlopun fiilistä.

Taimikossa tapahtuu

Vuoden aikana taimikkoni on rehevöitynyt valtavasti – miltei pöheiköksi.

Vaikka viime kesänä sain raivausapua, näyttää se nyt siltä kuin sitä ei olisi hoidettu moneen vuoteen. No, ties miltä näyttäisi, jos siellä ei olisi käyty lainkaan. 

Kaiken kaikkiaan taimet ovat sentään jatkaneet hyvin kasvuaan pitkästä heinästä ja roskapuusta huolimatta.

Toivon, että sää olisi otollinen tehdä raivausta, siis ettei sataisi jatkuvasti. Hellekään ei ole hyvä. Se kun vie voimani parin kolmen tunnin kuluttua.

Heinät saavat olla – kyllä taimet niistä jo selviävät, mutta pahimpia ovat vinhasti kasvavat koivut, lepät, haavat jne. Niistä olisi nyt kiireen vilkkaan päästävä eroon.

Angervohopeatäplä

Kyllä se siitä taas

Camino-kävelyistäni (Camino Portugués ja Camino del Norte) on kulunut jo kolmisen viikkoa. Ja oloni kotona alkaa asettua uomilleen.

Rinkan purun jälkeen ensimmäinen viikko meni oikeastaan monen asian etsimiseen, kuten mihin gömmasin ennen matkalle lähtöä kirjastojen kortit, bonuskortit ja muut kortit, avaimet jne. Monet salasanat olivat aivan hukassa.

Palautumistani ovat vauhdittaneet läheisten tapaamiset kuin myös uintireissu Paraisilla ja käynnit Tammisaaressa ja Turun Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Merellisessä Tammisaaressa oli mukava pistäytyä ja käyskennellä. Paitsi, että ruokailtiin tuli nähtyä museossa näyttely Helene Schjerfbeckistä.

Kasvitieteellisessä puutarhassa näyttäytyy monipuolinen ja ihmeellinen kasvien maailma. Jättilumme on aivan aukeamaisillaan.

 

Kameliajasmike

 

Likusterisyreeni

 P.S. Poistin perhoskuvan, sillä se kuuluu seuraavaan postaukseen.

Saariston luonto

Puolen tunnin kahvipaussi, odotus, ennen kuin lautta lähtee Korppoosta Houtskariin. Ehdin juoda makoisat kahvit ja ottaa muutaman kuvan ympäristöstä. Valitettavasti upeat heinäkasvit kallion yllä eivät näy kuvassa niin kuin silmäni ne näkivät.

Lautta saa meren pyörteisiin ja pärskimään vettä ylös saakka.

 

Tässä kokeilen erilaista kuvakulmaa, ah, niin ihanan saaristomaiseman innoittamana.

Paluumatkalla oli 20 minuuttia aikaa odotella lautan lähtöä Houtskarin Kittuisissa. Maalauksellisen kaunista, lumoavaa saariston luontoa.

Saariston luonto on monimuotoisuudessaan kiehtovaa, aaltojen hiomat silokalliot, kalliojyrkänteet, tuulen tuivertamat männyt...

Kaiken kaikkiaan kirjailijatapaaminen, kahvittelut, ruokailu ja ihastuttava Saaristomeri ja sen luonto innoittavat, inspiroivat ja jättävät arvokasta jälkeä ”sielunmaisemaani”.

Toukka

Illansuussa näin karkean soran päällä noin 7-8 sentin pituisen ja tumman ruskean toukan. Kaukaa katsottuna se näytti ihan pieneltä käärmeeltä. Siinä se tapitti aivan liikkumatta, mutta myöhemmin oli tehnyt täyskäännöksen kohti rakennuksen nurkassa olevia maitohorsmia kunnes sitten hävisi kokonaan. Ehkä kaatosade nopeutti katoamisen. Tunnistatko?