keskiviikko 13. elokuuta 2014

Vaellushaaveilua

Lounais-Suomen kauniista ja vaihtelevasta luonnosta huolimatta mieleni haikailee jälleen vaeltamaan ikivanhoille pyhiinvaellusreiteille. Ja kokemuksesta voin sanoa, että tämä haikailu matkantekoon vallan intoutuu lenkkeilyn ja kunnonnousun myötä.


Voisin aloittaa toisen Caminoni joko Ranskan Toulousesta tai Pariisista, mutta vaeltaisin nyt toista reittiä Roncesvallesiin. Kevätcaminollani se ei käynyt päinsä, sillä tämä Route de Napoleonin reitti oli suljettu valtavan lumimäärän takia. Toinen mahdollinen reitti olisi vaeltaa Portugalin Lissabonista Vigoon saakka tai uudelleen Santiago de Gompostelaan.

No, jää nähtäväksi, toteutuvatko vaellussuunnitelmani. Ensin on saatava keskeneräinen artikkeli valmiiksi - katsotaan sitten.

Sain tässä taannoin kiinnostavan kirjavinkin:


Kallio-Visapää, Sinikka (1952). Santiagon simpukka. Matkaesseitä ja kuvasarjoja Espanjasta. Helsinki: Otava. 361 sivua.

Kirjan sain vielä lainattua Uudenkaupungin kirjastosta. Kirjailija kuvaa vuolaasti Espanjan matkaansa pyhiinvaellusreiteillä, joissa hän tosin kulki lentokoneella, junalla, mutta pääasiassa autolla. Hän ei tainnut jalkojansa juuri maan kamaralle asettaa paitsi suurkaupungeissa ja joissakin kylissä maisemia tai näkymiä valokuvatakseen. Useasti hän poikkesi katedraaleihin maalauksia ja taidetta pylväissä ja porteissa ihailemaan. Näitä havaintojaan hän sitten kuvaa värikkään lennokkaasti, melkeinpä lyyrisesti.

Kallio-Visapään kirja on täynnä kulttuurihistoriallisia kuvauksia maalaustaiteesta, taiteilijasuuruksista, rakennustaiteesta, katedraaleista jne. joita hän kohtasi pyhiinvaellusreiteillään.

Tunnustan, että paikoin silmäilin nämä kohdat yli. Minua olisi kiinnostanut enemmän kuvaukset itse kulkemisesta, siis itse vaeltaminen teillä ja toreilla kuin Espanjan kaupunkien laajat kuvaukset hallitsijoista ja kulttuurihistoriasta.

Niin, paikoitellen tuntuu, että kirjoittajalla on ollut kunnon puheripuli, siksi jouhevasti häneltä pursuaa historiallista tietoa, legendoja ja tarinoita menneiltä ajoilta.

3 kommenttia:

  1. Haaveilu on ilmaista ja niin mukavaa. Itse lähtisin vaeltamaan pohjolan erämaihin. Silloin täytyy toki teltta kantaa itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erämaassa vaeltelu on aivan toisenlaista ja vaativampaa – lähinnä sellaista kuin Cheryl Strayed kertoo kirjassaan Vild. En vandring till mig själv.
      Varmasti upeaa kulkea erämaan hiljaisuudessa, kannattaa haaveilla!

      Poista
  2. P.S. Vaihdoin ensimmäisen kuvan yllä. Edellinen oli niin ärsyttävän huonolaatuinen.

    VastaaPoista