Valkoherukkaa en ole menneinä aikoina juuri poiminut. Tulinpa niitä maistaneeksi ja yllätyin, miten miellyttävän makeita olivat, ihan suussa sulavia.
Valkoherukassa sanotaan olevan vähemmän C-vitamiinia ja hedelmähappoja kuin punaherukassa. Ilmankos maistuivat, ja tuoreena niitä kuulemma pitäisi syödäkin mahdollisemman paljon. Niiden hieno aromi on silloin parhaimmillaan. Suuria ovat, mehukkaita ja kauniita kuin helmet.
On muuten selvinnyt vähäisten orvokkieni kukintojen ja nuppujen kohtalo. Olivat näet juhannuksen aikoina näpsäisty poikki kuin saksilla ikään - pelkkä tynkä lehtineen jäljellä.
Valtavan suuri, vaaleanruskea peura oli ollut asialla. Yllätettiin se yhtenä alkuiltana tuoreiden ruusunuppujen kimpussa. Siitä sitten loikkasi alas rinnettä puskien suojaan kyttäämään - vain takapuoli näkyi. Hävisi sitten puskien seasta äänettömästi ennen kuin ehdin ottaa kameraa esiin.
Sen jälkeen en ole sitä nähnyt, ja orvokit ovat saaneet rauhassa kasvaa ja luoda nuppujaan. Pitkään kesti ennen kuin tokenivat. Nyt ne nauravat!
