Raparperitorttu

 Raparperit ovat kasvaneet lyhyessä ajassa valtaviksi. Kukkavarret olisi pitänyt leikata jo ajat sitten, mutta jääköön nyt tuo näyttävin ohikulkijaa ilahduttamaan.

Yhtenä aamuna Nestori sanoi: ”Leipoisiks sä meil raparperitortun?” 

”Kuules Nestori, ei täs iäs enää mittää tortui eikä muitaka leipomuksia syörä”, sanoi Nelli tiukasti. 

Tunteja myöhemmin Nellin piti mennä lähikauppaan ruokaostoksille. Kaupassa hän kulki leipähyllyjen ohi ja tuli vastakkaiselle leivosvitriinille. Siltä seisomalta Nelli pysähtyi tuijottamaan vitriinin herkkuja. Voi että ovat mehukkaan ja tuoreennäköisiä, tuo keltavalkoinen juutokakunpalanenkin, jupisi Nelli itsekseen. Ja tuo kermainen mansikkaleivoskin! 

Nelli ei pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa itselleen mansikkaleivosta, ja vain itselleen. Ei hän nyt voinut paljastaa ostostaan Nestorille, olihan hän juuri sanonut, ettei mittää torttui… 

Kotona hän vaivihkaa tyhjensi ruokakassinsa. Tarkisti sitten, ettei Nestori ollut näkemässä ja livahti leivosrasian ja lusikan kanssa vaatehuoneeseen ja sulki oven. Nelli herkutteli, nautti antaumuksella muutaman lusikallisen, kunnes kuului: 

”Nelli, missä sä olet, oleks sä täällä?” Suu täynnä leivosta Nelli ei saanut vastatuksi ja kauhukseen näki ovenkahvan liikkuvan ja ovi aukeni… ja Nestorin suu…

Hyvä ettei Nelli pelkästä häpeästä leivokseensa tukehtunut.

Ylläpitolaturi

Nelliä on pidemmän aikaa harmittanut, kun auton akusta ei aina tiedä onko siinä voimaa vai ei. Useimmiten ei ole, varsinkin kun on seissyt viikkoja. Mutta nyt Nelli kuuli, että on olemassa ylläpitolaturi, sellainen joka ei päästä auton akkua tyhjenemään. 

”Sellaisen mä tarvitsen, hän meinasi. Olisi aika helpottavaa, kun reissun jälkeen ei olisi huolta, tai kun auto on ollut tovin ajamatta.” 

Yhtenä maanantaiaamuna hän sitten touhukkaana starttasi autotarvikekauppaan. Auto starttasi nyt hyvin, olihan Nestori juuri ladannut akun laturillaan. 

No, kaupassa sitten Nelli katseli erilaisia latureja. Niitä riitti, vaikka kuinka paljon ja monenlaisia. Hänellä oli kuitenkin merkki tiedossa, sitä hän etsi ja löysikin.

 ”Tuo pakkasen kestävä voisi olla hyvä”, hän aprikoi. Sen hän sitten valitsi ja vielä varmisti kassalta, että osaa itse asentaa. Äärest helpottuneena Nelli ajoi kotiin. ”Mitähän Nestori nyt sanoo kun olin näin omatoiminen ja hänelle puhumatta olin osannut valita ylläpitolaturin.” Mutta kotiin päästyään seurasikin pettymys. 

Nelli: Katos, mä ostin tällaisen laturin! 

Nestori: Et sä sitä tarvitse! 

Nelli: Miten niin, nyt mul ei ol enää huolt ku tulen reissust, et käynnistyyks biili vai ei. Ajatteles mikä helpotus! 

Nestori: Meil on tommonen, melkein samanlainen, siis se jolla juuri ladattiin. 

Nelli: Mut tää on pienemp ja kaposemp ja voi olla konepellin alla johtoineen päivineen. Katos, töpseli vaan pistorasiaan ja a’wot, auto käynnistyy heti vaik en olis ajanut kuukausiin. 

Nestori: Ei sitä voi konepellin alle jättää, ei se siellä pysy. 

Nelli Ai, eikö, kato nyt täs on ohjeet! 

Nestori: Et sä tarvitse tota, meillä on tääl kaks melkein vastaavanlaista…

Nelli: No, ei sitten, lähden palauttamaan sen heti! Säästyypä 90 €. 

Nestori: Voin tulla kyl kuskiksi. 

Vielä kaupassa myyjät selittivät Nestorille, et sopiva ja huoleton laite olisi Nellille. Vakuuttelivat että voi jättää konepellin alle, niin auto on aina valmiina. Nestori vaan vänkäsi vastaan: Ei se siellä turvallisesti pysy. 

Nelli jo perin harmistuneena: Palautan sen nyt, säästyypä rahat! 

Kotona Nelli meinasi, että enkö ollutkin omatoiminen ja sitkeä kun ominpäin lähdin laturia ostamaan. 

Nestori: Sää, sää olet aina ollut niin itsepäinen – pidät pääsi kuin sika limpusta. 

Nelli: ???

Nelli ja Nestori - VW Polo

Nellin Polo-auto on taas kerran korjattu, huollettu ja katsastettu. Hän on aamupalallaan keittiön pöydän äärellä ja katselee ulos lokakuiseen aamuhämärään. Nestorikin on siinä ja lukee lehteään. 

Nellin silmät osuvat hämäryyden läpi Polon kimmeltäviin takalamppuihin, eikä hän malta olla tokaisematta Nestorille: Katos ny, kun noi mun autonlamput hehkuva punasina. Nestori vilkaisee, mutta ei sano mitään. 

Nelli jatkaa tuijotteluaan auton perään. Ja mitä pidempään hän tuijottaa sitä eläväisemmiltä, hehkuvimmilta ja kirkkaammilta silmiltä valot näyttävät:

Polo: Katsos Nelli, täällä ollaan valmiina, rautaheppasi odottaa! 

Nelli: Niinpä ja kiiltäväksi suittuna, talvikengät alla. 

Polo: Mihin lähdetään, Nelliseni? Tartu vaan rattiin, niin lähdetään viilettämään! 

Nelli: Mutta mihin me… 

Polo: Älä sinä sitä huoli! Karautamme pisin valtateitä, vaikka pohjoisen, tuntureille porojen luo. 

Nelli: Kävelen mieluimmin… 

Polo: Turha luulo, olen tässä jo tovin varttunut! Nyt Nelli rautahepalla menoksi, vaik ei suurella niin sitäkin ehommalla. 

Nelli: Parempi minun on täältä sinua katsella. 

Polo: Nelli, Nelli, heitä pois epäröinnit! Nouse kyytiin, ja vapauteen, minä rautaheppa heitän sinut taivaan tuuliin! 

Nelli ja Nestori: Budapest-leivos

Yhtenä aamuna Nelli kuuli Agricola-leivoksesta. Se johti hänet muistelemaan, olisiko sellaista syönyt. Ja kun ei ollut varma, kysyi Nestorilta:

- Kuules Nestori, muistatko sää, ollaanko jossain syöty Agricola-leivosta? Miten must tuntuu, et olisin sellaisen syöny täs lähiaikoin. 

- Een, en muista. En varmaan. 

- No tiedätkö, millainen leivos se on?

- En varmaanka. 

Lapsellisen innokkaana Nelli googlasi puhelimellaan leivoksen kuvaa. 

- Katos ny tällainen se on, ihan ku olisin äskettäin tämmösen syönyt. Enskerralla sitten maistetaan tätä jossain. Siihen Nestori:

- Kyl see on sit parast, et mä haen niit heti. 

- No en mä nyt sitä, et heti.

Nelli puntaroi, että kaksi vaihtoehtoa, missä Agricola-leivoksia saattaisi olla: Café Astassa ja Tannisella. Ja että, ei kai se nyt vaan Tanniselle saakka lähde. Nestori viipyi ja viipyi. Nelli huolestui, taisi kumminkin mennä Tanniselle. 

Hän oli tuulettamassa vaatteitaan Nestorin karauttaessaan autollaan pihalle ja nousi siitä ruskean paperikassin kanssa. 

- Meniks sää ihan Tanniselle saakka? 

- Menin. 

Nelli kurkisti paperikassiin: 
- Jestas, meniks sä ny noin pal leivoksia ostama, voi kauhia. Mut ei tääl ol Agricola-leivosta! 

Päiväkahvilla he sitten maiskutellen nauttivat ensimmäisiä leivoksiaan. 

- Nää on kuules aika kevyitä, Nestori sanoi. Siihen Nelli: 

- Juu ja niin pal luomua ja vallan terveellistä, on kuules luomukermaa, luomutäytettä ja luomumarjoja. Täs on kuule vaik mitä ja kaik vitamiinit mitä ihminen tarttee ja enemmänkin. Mut kyl tää yks ny, piisaa, eiks vaa? 

Mielessään Nelli ajatteli, että pitikö Nestorin nyt ihan Tanniselle saakka ajaa. Ja pitikö noin paljon erilaisia leivoksia ostella, että kiusallaan varmaan. Hän päätti pitää suutaan soukemmalla – ainakin mitä tulee leivoksiin. No katota, malttaako ja miten pitkään.