Saariston Polku - Skärgårdsstigen

Eilen lauantaina Saariston Polku ry järjesti vaellustapahtuman Paraisilla. Hoksasin sen, kun satuin lukemaan Pargas Kungörelser -lehteä tarkemmin. 

Lehdessä oli kiva ilmoitus vaelluksesta ja että ei-jäsenetkin voivat osallistua. Kappas, tuossa olisi mahtava tilaisuus osallistua pidemmälle lenkille, meinasin. 

No, aamusella kotona epäröin, mahdanko kuitenkaan osallistua, mittari näet näytti -9.2 astetta, maa oli kuurassa. Mutta  sitten; nyt mennään eikä meinata, ajattelin, olinhan illalla tehnyt eväätkin jo valmiiksi. 

Lähtö oli Sattmarkin edustalta kello kymmeneltä, lähdin kotoa siis köröttelemään jo vähä ennen yhdeksää, etten vaan myöhästyisi. Ajotie oli liukas, mitenkähän vaelluspolulla, pohdin.

Aikamoinen joukko kävelijöitä kerääntyikin, kolmisenkymmentä, ehkä enemmänkin. Ja tasan kymmeneltä Kari Penttinen lähti vetämään meitä opastetulle Sattmarkin vaellusreitille, noin 11 kilometriä. Sää oli mitä mainioin kävellä, tosin lauhtuessaan routainen polku muuttui paikoitellen aika liukkaaksi. 

Pian huomasin, että kävelysauvat olisi pitänyt ottaa mukaan. Aloin katsella sopivaa keppiä metsästä. Sitten tukevan kepin minulle löysi kanssakävelijä – suurkiitos hänelle – kallioille kiivetessä se oli ehdoton. 

Kiitos myös muille jeesaajille! Apu oli tarpeen muutamissa kohdin, varsinkin kallioille kiivetessä ja kallioilta laskeutuessa. 

Täytyy tunnustaa, että loppupuolella alkoi jaloissa tuntua liukkaiden juurakoiden yli harppominen ja kivenlohkareita pitkin kallioille ylös ja alas astelu. 

Onneksi oli pausseja, eväistäni sain voimia, kuin myös toisista kävelijöistä. Olin innoissani, enpä siinä paljon väsymystäni ehtinyt kuulostella. 

Ja se metsän raikas ilma, tuoksu, vanhat havupuut, kalliot, ihan mahtavaa oli se kaikki fiilinki siellä. 

Vasta myöhemmin kotona tuntui kuin olisin salilla tehnyt rajua jalkatreeniä. Kaiken kaikkiaan päivän vaellus oli minulle motivoiva harjoituslenkki – mahtava sellainen – lisää kuntoa on hankittava.

Vaelluksen päätteeksi sai halutessaan grillata eväsmakkaraa laavun edustan tulella. 

P.S. Tällä vaelluksella talvilenkkarini olisivat olleet sopivimmat kuin painavat ja jäykät vaelluskengät. Istuinalustan unohdin ottaa mukaan ja sauvat.

*

Sainpa vielä virtaa pistäytyä Fågelholkissa, paikassa jossa vietin kesän 2018. Pihapiiri oli nyt hiljainen, jäinen meri siinä edessäni peilikirkkaana.

Eipä tainnut jää vielä kestää, isäntä kun heitti kivenmurikan, ei uponnutkaan, jäänpäälle molskahti kierimään. Ihan ihmeellinen se rauha siellä!

Mökkiläisen jäähyväiset

Lauantaiaamusella heräsin mökillä vasta kahdeksan maissa, siis tavallista paljon myöhemmin. Oli ollut lämmin nukkua, nukuin mainiosti tämän viimeisen yön. Mutta nyt oli tullut aika hyvästellä tämä paikka, tämä rauha, hetket Fågelholkissa. 

 Mietin vielä punkkani lämmössä: On ollut hyvää olla hiljaisuudessa, nauttia yksinolosta, kesän lämmöstä, loikoa mietiskellen, lukea, kirjoittaa. 

Kirjoittamisessa ja lukemisessa pääsin hyvään alkuun. Sain muun muassa tehtyä raamit muistelemisen etenemiselle, kaavailtua sisältöä, käytyä läpi muistivihkoni, kalenterini ja osoitekirjani. Tosin paljon säilömääni jäi vielä läpikäymättä, vielä tarvitsisin yksinoloa… No, katsotaan. 

Auto on lastattu. Keitin vielä kupposen pikakahvista. Katselen hyvästellen vanhaa mäntyä mökin pielessä, vanhoja koivuja, linnunpönttöjä, leppiä, katajia, oljenkeltaista kaislikkoa, vastarannan hiljaista näkymää, ruskaa etäällä, tyyntä merenlahtea… – luonto on vaiti – menneen kesän haikeus hiipii hetkeksi mieleeni ja sitten suuri kiitollisuus tämän kaiken kokemisesta, olen ollut onnekas. 

Nämä kuukaudet Fågelholkin rauhassa, luonto ihan siinä käden ulottuvilla, kahvihetket terassilla, lintujen hyörinän katselu ja niin edelleen ovat olleet taas yhden haaveeni täyttymistä – mitä seuraavaksi? kysyn. Sydämeni vastaa: no, se on sinulla menossa. 

*

P.S. Mieluisia linkkejä:

https://www.ammila.fi

www.odysse.info

Fågelholk - syksyä

En ole ollut moneen päivään Fågelholkissa; on näet pitänyt erinäisiä asioita taas toimitella. Ikävä sinne olikin jo valtava. 

Viime torstai-iltapäivällä sinne sitten kiiruhdin. Kylmien öiden takia alkaa olla viimeiset kerrat käsillä minun mökillä yöpyä. 

Perjantaiaamuna heräsin kuuden aikoihin sateen ropinaan ja puuskaisen tuulen  kolinaan. Kylmäkin oli, vain 16 astetta. Onneksi makuupussi ja villapipo olivat mukana niin enpä pahemmin tärissyt.

Aamupäivän mittaan sisälämpötila lämpeni, ja kärpänenkin alkoi pöristä. Vähitellen pilvet hälvenivät, tuuli tyyntyi, päivä muuttui aurinkoiseksi – niin, ihan säteileväksi – ikään kuin näyttääkseen minulle syksyistä loistoaan. 

Hiljaa huojuva kaislikko hohti kullan keltaisena, meri väreili vihreänä ja etäällä koivut loistivat riemukkaan lämpimissä väreissä. Punarinta pyrähti aidalla, ja tikka nakutteli pihan hiljaisuudessa. 

Aloin murehtia: kyllä tuntuu haikealta jättää tämä rauhaisa paikka, mutta ei auta, pakkasilmat lähestyvät. Päiväkahvin jälkeen aloin lastata kimpsujani autoon, mutta meinasin siinä pakatessani että jos yhden yön vielä olisin.

Fågelholk...

Vielä tarkenemme laiduntaa, lehmät ja minä. Ja miksikäs ei näin kauniina syyspäivänä.

Yöt alkavat olla kosteita ja koleita minun mökissä yöpyä. Pikkuhiljaa on kirjoittamisesta ja lukemisesta siirryttävä muihin maisemiin.

Nauvo – päivätrippi

Fågelholkista Nauvon keskusta on suht lyhyen matkan päässä. Ensin autolla lautalle viitisen kilometriä ja ajo lautalta on tuskin kaksikymmentä kilometriäkään. 

Nauvon vanha (A 1767) kirkko on ihastuttava – paljon kauniita yksityiskohtia – ja hautausmaineen se on rauhallinen keidas aivan keskustassa. 

Kirkkoon tutustumisessa ja vierasvenesataman ympäristössä flaneeraaraamiseen, kirjastossa ja ruokakaupassa käymiseen vierähti monta tuntia. Oli aika palata mökille. 

Lauttamatkalla ihastelin mennen tullen merinäkymiä. Mennessä oli aika pilvistä. Sää kirkastui kuitenkin ja lämpeni päivän mittaan, niin kuin se on tehnyt viime aikoina monena päivänä.  

Iltapäiväinen aurinko paistoi upeasti ja sai luonnon sädehtimään kuin lämpimänä sydänkesännä. 

Ida Ahmarova-Jokela: ”Tyttö kultametsässä”

Sain niin mieluisan taulun lahjaksi Idalta, sisareni tyttäreltä: "Tyttö kultametsässä". 

Jotakin siinä on, kun niin koukuttaa, jotain elämääni muistuttavaa. Kenties laitan siitä kuvan tekeillä olevan kirjani kanteen. No, katotaan. 

*

Lehmät laiduntavat piikkilangan takana ja minä laidunnan toisella puolella; molemmat märehtivät, pitävät taukoa ja pällistelevät.

Mökillä...

Aamuisin fågelholkin terassilla on jo viileää nauttia aamupalaa. Mutta ei hätää, lisään vain vaatetusta, vielä tarkenee hyvin tarkkailla ympäristöä. 

Ja jos oikein alkaa viluttaa, lämmitän saunan tupruttamaan.

Jotain uutta ja erilaista havaitsen luonnossa joka aamu. Kiitollisena katselen merta, sen hienoisia maininkeja, joutsenpariskunnan lipumista kaislikon reunoilla ja pikkulintujen hyörinää terassin edustalla. 

Tuota sienipahkurankin kasvua on mukava seurailla. Männynkävyn kokoisesta se on jo venähtänyt aikamoiseksi. Sienen värikin vaaleni öisessä rankkasateessa. Väri kyllä palautui poutapäivinä. 

Mökkinaapurin komeissa tyrnipensaissa marjat heloittavat oranssinpunaisina.

Fågelholk – elokuisia näkymiä

Vaihtelevaista säätä on pitänyt; välillä pilvistä ja hämärää, välillä puuskainen tuuli saa nurkat rapisemaan ja katon kolisemaan putoilevista oksista ja männynkävyistä. 

Muutamana iltana meri on muuttunut kevyistä mainingeista peiliksi, jossa auringon laskiessa kuvastuvat pilvet ja rantojen kasvusto. 

Aurinkoisina aamuina taas koko mökin pihamaa kirkastuu ja meri höyryää. Hienoa on näitä näkymiä katsella. Aina kun oven aukaisen, on edessäni kokoaikainen upea taidenäyttely – voittaa kyllä Guggenheimin Bilbaossa. 

No totuuden nimessä, enpä ole Guggenheimia kokonaan nähnyt, ulkopuolella vain kierrellyt, se kun sattui olemaan kiinni poiketessani vaelluksella Bilbaoon.

Fågelholkissa luonto näyttäytyy jo sangen ruskeansävyisenä. Pitkä helteinen kuivuuskausi on selvästi aikaistanut biologista kiertokulkua. Mökin pihamaa on keltaisten koivunlehtien peittämä, männyn neulaset ja kävyt täplittävät ruskettunut nurmikkoa. 

Lauantaina kävin Saaran kanssa täällä edestakaisin. Ihasteltiin lehmien saapumista laitumelle, juotiin kahvit, tehtiin pieni kävely ja kokeiltiin saunan lämmittämistä. 

Nopeasti pikkusauna kuumenikin, melkein vartissa. Jostain syystä olen aristellut kiukaan sytyttämistä, mutta taidanpa nyt aloittaa ahkeran saunomisen… siksi helposti se kävi. Puitakin on yllin kyllin. Rentouttavalta ja mukavalta pehmeä löyly tuntui. 

Elokuu on jo ovella, ja vielä on minulla kirjoittamiset ja lukemiset kovasti kesken. Aika rientää, olipa missä vaan, mutta varsinkin täällä luonnonhelmassa; taivaankantta, veden liplatusta ja vesilintujen liikehdintää seuraillessa. 

Käärmettä en olekaan aikoihin ollut katsomassa tai siis pikemminkin pientä säikähdystä hakemassa. Vaikuttaa siltä kuin ampiaiset olisivat jättäneet minut rauhaan.

Sadepäiviä

Viime perjantaina satoi monta tuntia fågelholkissa ja vielä lauantaiaamunakin rankasti. Heikossa tuulenvireessä sse  tuntui mukavan pehmeältä ja ilma kostean raikkaalta. 

Sade toi minulle tervetulleen vapaapäivän helteestä ja ampiaisista. 

Lehmätkin vaikuttivat olevan vähän ihmeissään sadekuurosta. Välillä ne ravasivat selät märkinä niityn päästä päähän, välillä seisoa pällistelivät ja lipoivat suurella kielellään turpaansa. 

Tulivat ne välillä aivan terassin tuntumaan kummastelemaan, pysyttelivät sentään piikkiaidan takana.