Saariston Polku - Skärgårdsstigen

Eilen lauantaina Saariston Polku ry järjesti vaellustapahtuman Paraisilla. Hoksasin sen, kun satuin lukemaan Pargas Kungörelser -lehteä tarkemmin. 

Lehdessä oli kiva ilmoitus vaelluksesta ja että ei-jäsenetkin voivat osallistua. Kappas, tuossa olisi mahtava tilaisuus osallistua pidemmälle lenkille, meinasin. 

No, aamusella kotona epäröin, mahdanko kuitenkaan osallistua, mittari näet näytti -9.2 astetta, maa oli kuurassa. Mutta  sitten; nyt mennään eikä meinata, ajattelin, olinhan illalla tehnyt eväätkin jo valmiiksi. 

Lähtö oli Sattmarkin edustalta kello kymmeneltä, lähdin kotoa siis köröttelemään jo vähä ennen yhdeksää, etten vaan myöhästyisi. Ajotie oli liukas, mitenkähän vaelluspolulla, pohdin.

Aikamoinen joukko kävelijöitä kerääntyikin, kolmisenkymmentä, ehkä enemmänkin. Ja tasan kymmeneltä Kari Penttinen lähti vetämään meitä opastetulle Sattmarkin vaellusreitille, noin 11 kilometriä. Sää oli mitä mainioin kävellä, tosin lauhtuessaan routainen polku muuttui paikoitellen aika liukkaaksi. 

Pian huomasin, että kävelysauvat olisi pitänyt ottaa mukaan. Aloin katsella sopivaa keppiä metsästä. Sitten tukevan kepin minulle löysi kanssakävelijä – suurkiitos hänelle – kallioille kiivetessä se oli ehdoton. 

Kiitos myös muille jeesaajille! Apu oli tarpeen muutamissa kohdin, varsinkin kallioille kiivetessä ja kallioilta laskeutuessa. 

Täytyy tunnustaa, että loppupuolella alkoi jaloissa tuntua liukkaiden juurakoiden yli harppominen ja kivenlohkareita pitkin kallioille ylös ja alas astelu. 

Onneksi oli pausseja, eväistäni sain voimia, kuin myös toisista kävelijöistä. Olin innoissani, enpä siinä paljon väsymystäni ehtinyt kuulostella. 

Ja se metsän raikas ilma, tuoksu, vanhat havupuut, kalliot, ihan mahtavaa oli se kaikki fiilinki siellä. 

Vasta myöhemmin kotona tuntui kuin olisin salilla tehnyt rajua jalkatreeniä. Kaiken kaikkiaan päivän vaellus oli minulle motivoiva harjoituslenkki – mahtava sellainen – lisää kuntoa on hankittava.

Vaelluksen päätteeksi sai halutessaan grillata eväsmakkaraa laavun edustan tulella. 

P.S. Tällä vaelluksella talvilenkkarini olisivat olleet sopivimmat kuin painavat ja jäykät vaelluskengät. Istuinalustan unohdin ottaa mukaan ja sauvat.

*

Sainpa vielä virtaa pistäytyä Fågelholkissa, paikassa jossa vietin kesän 2018. Pihapiiri oli nyt hiljainen, jäinen meri siinä edessäni peilikirkkaana.

Eipä tainnut jää vielä kestää, isäntä kun heitti kivenmurikan, ei uponnutkaan, jäänpäälle molskahti kierimään. Ihan ihmeellinen se rauha siellä!