lauantai 2. toukokuuta 2015

Coimbra - Mealhada

Perjantaina sataa tihutti aamusta alkaen. Sadetta oli luvattukin, niin laitoin ennen caminolle lähtöä sadetamineet päälle. Ja vyölaukun sisällön pakkasin minigrippuseihin.
Kaupungilla lämpömittari näytti +15 astetta, mikä on ihan riittävä kävellessä.



Ensivaikutelma Choimbrasta oli kiva. Paljon pieniä kauppoja, kujia, kahviloita ja ties mitä. Täällä niin kuin Tomerissa voisi viettää vaikka viikon ilman että aika tulisi pitkäksi. Mutta kuten ensimmäisessä Kevätcamino -tekstissä totesin kaupunkilomat eivät ole nyt minun juttuni, vaan caminolla, tiellä kulkeminen.
Heti kun olin tullut taajamaan ulkopuolelle ja kaupungin melu vaimennut, saatoin kuulla valtavaa lintujen sirkutusta: käki kukkui, satakieli lirkutteli, pääskyset ja muut eri linnut pitivät sen päiväistä konserttia minulle.
Talikolla lantakasojen levitystä.
Eräällä pellolla äestettiin tai sen tapaista sateesta huolimatta.

Camino Fatiman kulkija. Näitä fatimalaisia tuli vastaan pitkin päivää.

Tein suuren mokan kun erehdyin lounastamaan matkan varrella Santa Luzian ravintolassa nimeltä Manuel Julio. Paikka oli tupaten täynnä. Ensin odotin istumapaikkaa, sitten ruokaa - koko lounastamiseen tuhraantui aikaa yli kaksi tuntia, mikä harmitti, kun edessä oli vielä pitkä matka majapaikkaan. 

En tiedä miksi tuollainen päähänpisto tuli, että syömään, sitä paitsi ruokailu oli äärettömän kallis, peräti 26 euroa. Taisin ajatella jaksavani perille paremmin.



Sade senkun vain yltyi päivän mittaan. Olin läpimärkä. Poikkesin juomaan lämmintä kahvia, jos vain mahdollista.
Lähellä Mealhadan keskustaa aloin kysellä tietä majapaikkaan nimeltä Residencial Oasis. 
Koko keskustan läpi kuljin, aloin olla jo aika uupunut, ja kello läheni kuutta.
No kun viimein tulin kyseiseen paikkaan, sanottiin pahoittelen ettei ole tilaa yöpyä. Puolentoista kilometrin päässä on seuraava paikka, sinne on käveltävä. Seisoin siinä surkeana, vettä valuvana ja sanoin, en voi enää millään kävellä. Pieni hetki vielä, sanottiin ja mies alkoi soitella ja varmistaa onko tilaa seuraavassa paikassa. Taisi olla äitinsä, joka haki auton siihen pihalle. 
Seuraavassa paikassa on yksi huone vapaana, laita rinkka autoon ja kyytiin, sanottiin. Voi, mikä onnenpotku taas, sain autokyydin majapaikalle. Se oli kyllä tarpeen, sillä olin aivan väsähtänyt ja märkä kuin uitettu koira.
Loppu hyvin. Tuli vain pitkä päivä, aamu kahdeksasta ilta seitsemään ja matkaa pitkälti yli 20 kilometriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti