Oliveira de Azeméis - S. João da Madrid

Opaskirjaseen (John Brierleyn) ei ole aina luottamista. On saattanut tulla uusia majataloja ja vanhoja lopetettu.

Esimerkiksi keskiviikkona (6.5.), kun olin tarponut lähes kaksikymmentä kilometriä etsin vimmatusti Oliveira de Azeméisin keskustasta ensimmäistä majapaikkaa kolmesta mainitusta, niin oli se lopetettu. Toinen mahdollinen oli luksushotelli ja aivan liian kallis.

Aloin jo jännätä, kuinka minun käy. Monen kyselyn jälkeen löytyi kolmas vaihtoehto vähän sivummalta reitistä. Ja onneksi sain sieltä huoneen, pienen kopperon, mutta ah niin rauhaisan.

Se vain, että voimani tai tekniikkani ei riittänyt päästä ulko-ovesta ulos eikä sisään.

Illemmalla kuulin caminolaisia tulevan samaan kerrokseen. He, ranskalaisryhmä, ovat menossa myös Santiagoon. Passasin nyt, että varmasti pääsen ovesta ulos ja tein heidän kanssa treffit kello seitsemältä seuraavana aamuna. Onneksi osasivat vähän englantia. Ja hyvä kun hoksasin niin sopia, sillä kokeilin taas aukaisua - ei onnistunut millään, eikä ketään missään, siellä sitten olisin kolkutellut. No, näiltä ranskalaisilta oven avaaminen sujui käden käänteessä.

Kiiruhdin aamukahville läheiseen kahvilaan. Ranskalaiset jatkoivat matkaa. Ikkunasta näin, kun he hetken kuluttua tulivat takaisi päin ja sitten taas vauhdikkaasti harppoen toiseen suuntaan. Etsivät ilmeisesti kovasti reittiä.

Aluksi luulin, että se olen vain minä joka haeskelen ja eksyilen. Vähitellen on kuitenkin selvinnyt, että yhdelle sun toiselle käy samoin - taitaa olla siis tunnusomaista Portugalin caminolla. 

Eilen reitti oli jälleen kovin vaihteleva. Ilma kaunis ja lämmin. Kilometrit kuluivat huomaamatta.

Kuljin läpi historiallista, roomalaisaikaista reittiä. Korkeita muureja on säilynyt pitkälti. 

Tämän nousun laella tapasin vanhan naisen kukkineen ja koreineen päivineen. Vaihdettiin muutama sana, minä sanoin vain si, si. Ja hän puhui valtavasti ja alkoi kaivaa kovasti koriaan. Löysi sieltä pari appelsiinia ja ojensi ne minulle. Kiitin kovasti. Ei päivää ilman ihmisten hyväntahtoisuutta. 

Pohdin, että kyllä maailmassa hyvyyttä ja lähimmäisrakkautta on - mediaa seuratessa saa päinvastaisen käsityksen - ei maailma niin paha ole.

Päivän viimeisessä kahvilassa tapasin jälleen fatimalaisryhmään. Olivat aloittaneet Portosta.

Kyselin millainen kaupunki Porto on. Kovasti kehuttiin, ja sain ohjeen hyvään albergueseen, jota ei ole mainittu oppaassani.

Aurinkolasipäinen kertoi pyöräilleensä saman reitin minkä nyt olen kulkemassa.

Tästä pirteän iloisesta ryhmästä sain lisää virtaa lopputaipaleelle majapaikkaan, ja myös keittokulhollisesta (1,- e), jonka nautin vaihteeksi kahvin sijaan.