perjantai 22. toukokuuta 2015

A Guarda - Oia

Caminho Portugués da Costa on upea reitti vaihtelevine näkymineen. Maisemat näyttävät vaan paranevan matkani edetessä.


Tänä aamuna astuessani ulos majatalosta A Guardassa raikas merituuli tulvahti vastaan ja aurinko lämmitti selkäpuolella mukavasti.
Aivan muutaman kadunkulman jälkeen tulin ihastuttavan merinäkymän äärelle.
Kulkemiseni oli taas viipyilevää pysähtyessäni tavan takaa ihastelemaan ja valokuvamaan maisemaa.
Koko matkan A Guardasta Oioon välkkyi meri vasemmalla ja oikealla puolella Espanjan jylhä vuoristo.




Päivän aikana kuljin aivan rannan läheisyydessä, välillä taas kivenlohkareiden välistä tai mäntymetsikön läpi. Kun polku näytti johtavan pitkän heinikön ja saniaisten sekaan, eikä opasmerkkiä näkynyt, epäilin meninkö harhaan. Niin, oikeasti aika usein, jos merkkiä ei näy, kuljen vaan vaistonvaraisesti eteenpäin. Oli myös paikoitellen selkeää asfalttitietä.


Tässä saksalainen nuorehko mies ohitti minut. Tapasin hänet uudelleen kahvilla, ja myös irlantilaispariskunnan ja toisen saksalaisen. He kaikki jatkoivat vielä eteenpäin Oiasta.
Näitä lukuunottamatta muita kulkijoita en tänään caminolla tavannut - enkä eilen ketään. Siis ei mitään ryysistä tällä rannikkoreitillä.
Pahin juttu päivällä oli se, kun ei yhtään kahvipaikkaa tullut kohdalle.
Majapaikan aamupalana oli patonkia, voita, marmeladia ja maitokahvia. Ajattelin pärjääväni sillä seuraavaan baariin, enkä tullut ostaneeksi evästä. Vettä oli sentään tarpeeksi, joten kyllä hyvin Oiaan selvisin - eikä matkakaan ollut kun noin 16-17 kilometriä. Siellä sitten välittömästi kahville ja murkinoimaan.

3 kommenttia:

  1. Hei Silja!

    Meri se on meidänkin elementtimme, upeaa, nautit taatusti.
    Meidän pohjanlahtemme myrskyää tänään. Hyvä ettei mökin katto mene tuulen mukana. Täällä puhaltaa 22 metriä sekunnissa ja puuskissa jopa 26 metriä. Ilman lämpö laski 7 asteeseen, on vähän syksyinen fiilis mutta linnut ovat upeita; kaikki lokit, sorsalinnut, tiirat ja pääskyt. Näimme myös merikotkan :)

    Oikein hyvää viikonloppua ja vaellusta Sinulle Silja!

    Seija ja Glenn

    VastaaPoista
  2. Sitä vain ensinnäkin, että toiseksi sanoisin että kolmanneksi ja loppujen lopuksi Hyvää matkantaivalta ja vielä parempia kiitoksia.

    VastaaPoista
  3. Hullun halpamainen super kelkka tarjous euro hintaan! Että kiitos valitettavasti en kuitenkaan muista oliko osto vai myynti kelkka mutta on mallia Atlantti neli veto kolar pakki suunta viisto 6.0 lisä varusteena David Hasselhoff etu valo ilmainen sopimus. Tuli kaupat? Kiitos etukäteen.

    VastaaPoista