Grijó

Kylläpä tuntui mukavalta lauantaiaamuna lähteä liikkeelle, kun kaikki tamineet olivat kuivia. Ja sain nukkua kaksi yötä lämpimässä.

Olin niin innoissani päästä caminolle, että keppikin unohtui huoneeseen. Noin sadan metrin päästä huomasin, ettei Denisen keppi ollut mukana. Sain sen kyllä sitten haettua.

Hollantilainen vanha herra ohitti minut harppoen. Hän kulkee kuulemma omaa reittiään navigaattorinsa avulla Santiagoon. Minä taas seuraa keltaisia nuolia. Ehkä navigaattorin näyttämä reitti on lyhyempi. On tai ei, joka tapauksessa kovaa hän käveli.

Minä taas pysähtelin, nyt kun sää kerran salli, ihailemaan toinen toistaan kauniinpaa taloa ja niiden kaakeloituja julkisivuja.

Talojen edustalla moninaiset kasvit ja kukkaset oikein nauravat auringon paisteessa.

Se oli näillä main Malapostassa, kun muuan herra kiikaroi jonnekin. Kysyin, että lintujako katselet. Niin, ja katson Atlantia, se näkyy nyt hyvin kun puita on kaadettu, haluatko katsoa, vastasi hän. Ja totta vieköön, siellä horisontissa Atlanti siinsi sinisenä! Siitä lähtien olen tuntenut ikäänkuin viileä tuuli henkäisisi sieltä päin.

Kyseinen herra kertoi olevansa suuressa korkkifirmassa töissä. Heillä on paljon vientiä Suomeen, ja kuulemma sivutoimisto Vantaalla.

Niin, kerrassaan paljon on minun seuraaminen: maisemia, taloja, kasveja, opasmerkkejä, kahviloita jne.

Olin lähestymässä paikkaa nimeltä Ferradal ja ohittamassa kahvilaa siellä. Oviaukossa seisoi nuorukainen. No kun siinä oli, kysäisin mikä paikka tämä on. Oikein vastasi, ajattelin. Heti perään hän vielä, että tule kahville, tarjoan.

Menin, kun oli kahviaika, ja tilasin lisäksi juustosämpylän. Isoisä toi kahvin ja kasan   tulosteita, joissa oli vuosittain allekkain eri maita. Ymmärsin, että hän halusi minun näyttävän mistä maasta olen. Osoittaessani Finlandia, olin kuulemma ensimmäinen suomalainen tänä vuonna. Viime vuonna oli käynyt kolme suomalaista. Eivät olleet keräyslistoja, joiksi ensin luulin vaan jännää tilastonpitoa.

Kun olin aikeissa maksaa, ei minun sallittu. Isoisä haluaa tarjota, vastasi nuorukainen, joka on opiskelija ja lukenut Harry Potterit niin kuin minäkin. Niistä riitti väsäsen juttua. Lähtiäiseksi sain vielä reittiohjeet.

Kadun kukkanen.

Naiset mattopesulla kadun varrella.

P.S. Illalla tästä tuli hätäinen postaus, jotta ehdin mukaan syömään toisten caminolaisten kanssa. He olivat saksalaisia, hollantilaisia ja uusi-seelantilaisia - kaikki menossa Santiagoon.