Ihan mukvammalta nuoren seura ja vaihtaa caminokokemuksia. Denise on menossa Portoon. Hän aloitti caminon myös Lissabonista.
Aamulla Denise joogasi ja minä venyttelin ja söimme sunnuntaina ostamiamme eväitä.
Kello oli jo kahdeksan sulkiessamme majatalon oven. Poikettiin viel pikaisesti aamukahville ja sit mars matkaan.
Caminolla ohittelimme vuorotellen. Denise näet myös valokuvasi paljon.
Erääseen polun varteen hän jäi valokuvaamaan ja minä jatkoin kulkemista. Ajattelin, että kohta hän tavoittaisi minut, mutta en nähnyt häntä enää.
Aprikoin koko matkan Rabaçaliin, mitä lie tapahtunut. Kidnapattiinko hänet, sillä kaksi valkoista autoa ohitti minut metsätiellä. Eksyikö hän, loukkaantuiko, ryöstettiinkö tai menikö kenties aivan muuta tietä, niin sitä rataa pohdin kulkiessani.
Denise hävisi yhtä äkisti kuin oli ilmestynytkin.
Tämän maanantaipäivän piti poutaa, sadekuuroja tuli kuitenkin vähän väliä. Sateinen keli sopii minulle kyllä paremmin kuin helle. Tunnun jaksavani kulkea paremmin.
Päivän koko reitti oli suuremmoisen kaunis. Pysähtelin lakkaamatta nauttimaan upeista maisemanäkymistä.
Ja aina kun sadekuuro loppui, otin kameran esiin. Näin matkantekoni venyi ja hidastui. 18 kilometrin matka alkoi tuntua taas uskomattoman raskaalta. Ja pitkältä.
Hartioissa ja jalkaterissä pisteli sen verran pahasti, että suunnittelin vapaapäivää.
Paikan ainoa majatalo löytyi helposti. Täällä jossakin yöpyisi ehkä Denise ja jotkut tapaamani. En jaksanut lähteä katsomaan. Sain kuitenkin pestyä ja kuivateltua vaatteita ja rinkkaa.
Illalla taisin olla ylirasittunut, kun uni ottanut tullakseen. Koirat haukkuivat lakkaamatta läpi yön. Yksi hyttynen inisi valmiina iskemään heti sopivan hetken tullen.
On niin rehevää. Kuvia katsellessa mieli halajaa kesään.
VastaaPoista