Atalaia - Tomar

Tiistaina Golegán jälkeen yövyin Atalaiassa. Majapaikan nimi on Casa do Patriarca.

Majapaikka on kuulemma suvun hallussa jo viidettä sukupolvea.Todella iso ja viihtyisä talo puutarhoineen, joka vaatii paljon työtä.

Iltapäivällä kun käyskentelin puutarhassa, istui perhe tuttavineen katetulla terassilla, kutsui emäntä minut seuraan ja murkinalle.

En tohtinut kieltäytyäkään vaan istuin runsaan tapaspöydän äärelle. Juomana oli mehua ja olutta. Istuin siinä tovin keskustellen niitä näitä ja mukavan leppoisasta ilmapiiristä nauttien.

Aamupala oli katettu minulle viehättävästi.  Tästä oli hyvä lähteä seuraavalle etapille Tomariin.

Atalainasta lähtien reitti vie metsäiselle seudulle. Sen poluissa ja metsäteissä oli ilo kulkea.  Ilma oli raikas ja jälleen aurinkoinen.

Laaja eukalyptusmetsäalue.

Tuossa reittimerkkinä keltaiseksi maalatut kivet. Piti vaan olla tarkkana, ettei ihastuksissaan kulje opasmerkkien ohi. Opaskirjaseni mukaan isot metsänhakkuut ovat hävittäneet merkkejä. Polkuja ja metsäteitä näytti olevan ristin rastin - välillä piti vaistonvaraisesti edetä.

Tämä osoittautui edulliseksi tienvarsikaupaksi, jonne pistäydyin katsomaan. Voi, herkkuja vaikka miten paljon. Enempää en saisi kannettua, tuo satsi teki 1,79 euroa.

Myöhemmin metsäosuuden jälkeen kun tulin jälleen maantielle, alkoivat vaikeudet, sillä opasmerkit loppuivat tyystin.

Pyörin ja haeskelin merkkiä - kuljin mäkiä ylös ja alas ja kyselinkin jos joku sattui tulemaan näkösälle. Lopulta löysin rautatiesillan kupeesta keltaisen nuolimerkin osoittamassa oikealle ruohikkoon. Olin juuri aikeissa astua polulle, mutta kun sillalta eräs mies  sattui tulemaan kameroineen vastaan, ajattelin vielä varmistaa.

"Kyllä on oikea reitti, mutta sinne sinun ei pidä mennä. Siellä on narkkareita ja ties mitä hörhöjä. Sinne et saa missään tapauksessa mennä. Pitää mennä takaisin sillan yli ja seurata tuota maantietä kunnes olet Tomarissa. Sinne on ainakin yhdeksän kilometriä."

Emmin kovasti mitä tehdä. Satuin näkemään toisen miehen toisella puolella siltaa ja hänkin viittoili kovasti maantielle päin.

Vähän hirvitti lähteä taas kulkemaan mieluista autotien viertä, jossa ei tilaa jalankulkijalle. Mutta kahta varoittajaa en tohtinut uhmata. Ajatuskin, että joutuisin narkkareiden uhriksi, tuntui karmealta. Ja aprikoin, miten nuo varoittelijat sattuivatkin olemaan paikalla juuri kun olin menossa polulle. No, ei kun vaan tielle tarpomaan.

Pari kahvipaikkaa sentään tuli kohdalle, ja saatoin levähtää ja laskea rinkkani harteilta.

Autotieltä katselin haikeana ylös metsäalueelle, joka näkyi tielle vehreänä, että siellä luonnon helmassa se oikea reitti kulkee kauniine näkymineen. Käväisi mielessä, että mahdoinko suotta uskoa varoittelijoita ja antaa pelolle valtaa.

Aika helle oli tiellä, jonne aurinko porotti suoraan. Onneksi olin varannut riittävästi vettä.

Kun pääsin Tomariin, osoitti lämpömittari +30 astetta!

Majoituin majataloon nimeltä Pensão União. Neljän kävelypäivän jälkeen pidän täällä vapaapäivän ja kerään voimia huomiseksi.