Santarém

 Eilinen aamuvarhainen oli kaunis ja aurinkoinen lähteä caminolle.

Söin vain ensin eväitäni hostellihuoneessa ja ajattelin juoda aamukahvit viiden kilometrin päästä.

Kilometrit vierähtivät, eikä kahvipaikkaa näkynyt. Ihmettelin siinä kulkiessa, miten viisi kilometriä voi olla näin pitkä ja miten kuntoni laita oikein on, kun näin paljon menee aikaa tarpomiseen. Lopulta baari osui kohdalle, siellä sitten tarkentui, että olinkin talsinut 10,4 kilometriä.

Seuraava baari oli jo kahden ja puolen kilometrin päässä. Sen jälkeen piti olla vielä pari baaria ennen Santadérmia, mutta kas vain olivatkin kiinni.

Sain siis loppumatkan, 19,5 kilometriä, kävellä ilman levähdyspaikkaa.

Vihreä maasturi tuli vastaan, ja mies pomppasi ulos kysyen, tarvitsenko jotain vettä tai muuta. Kun en mitään tarvinnut, ojensi hän lappusen opasteineen edullisesta majapaikasta. Siitä siitä tiedosta ilahduin. Onpa nyt yksi majapaikka ja ohjeet tiedossa.

Muutaman kilometrin jälkeen maasturimies tuli jälleen kohdalle ja pysähtyi. Harmittelin hänelle kahvipaikkojen vähyyttä. Hän vahvisti, ettei niitä ennen Santarémia todellakaan ole. "Minulla on kyllä täällä vettä ja kahvia,  otanko?" Kun kieltäydyin, hän antoi numeron jos jotain sattuu.

Kahvia teki kovasti mieli, mutta ties mitä on lisätty joukkoon, epäluuloinen ja varovainen minä ajatteli.

Reitti Lissabonista on päävaltaisesti teollisuusaluetta. Ja taas Azumbujasta tänne Santarémiin maatalousaluetta.

Valtavan suuria viljelysmaita, ja kovasti ollaan peltotöissä mahtavine maatalouskoneineen.

Mielenkiintoista nähdä näin läheltä ahkeraa työn touhua, eikä vain kuvista.

Kovasti silmäni etsivät jo paikkaa, johon istahtaa.

Jossain vaiheessa tällainen kanto osui kohdalle. Enpä arvannut ympäröiviä oksia piikikkäiksi. En sentään ehtinyt istahtaa, mutta piston sain sormeeni piikistä oksaa siirrellessäni.

Tiukkaa teki päästä Santarémiin, sillä loppukilometrit olivat jyrkkää nousua 135 metriin.

Siinä kavutessani ajattelin, että nyt jos olisi paikka mistä tilata taksi, niin tilaisin. Ja jos joku tarjoaisi kyydin, se kyllä kelpaisi.

Eikä aikaakaan, noin puolessa välissä nousua yksi auto pysähtyi ja kunnollisen näköinen mies nousi tielle kysyen, että tästä saisin kyydin jos haluan.

Ilman muuta kelpaa, mikä onnen potku!

Näytin saamaani mainoslappusta, että tänne majataloon aion. Autolla ei kuulemma pääse lähelle jonkun tapahtuman takia, katuja on suljettu, mutta hän jättäisi minut sopivaan paikkaan, josta voisin kävellä.

Tämä tuntematon löysi sopivasti parkkipaikan ja tarjoutui vielä kantamaan rinkkaani perille.

Majapaikkaan olikin vielä yllättävän pitkälti käveltävää. Tuskinpa olisin sitä noin vain löytänytkään.

No niin, loppu hyvin ja lopulliset suurkiitokset avuliaalle herra tuntemattomalle.