Minulta kysyttiin, miten voit, miltä tuntuu pitkän etapin jälkeen. Ihan hyvältä, vastasin itsekin vähän hämmästyneenä ettei ollut mitään vaivoja ja että olo oli pirteä.
Brittipariskunta sanoi lähtevänsä taksilla Ansiãoon ja kävelevänsä sieltä Rabaçaliin. He kysyivät, lähtisinkö mukaan. Sanoin mieluimmin käveleväni, vaikka oli nousuja ja laskuja, matkaa olisi noin 15 kilometriä, minkä uskoisin hyvin jaksavani.
Uskoin myös varusteeni kuivuvan kävellessä. Majatalo oli kylmä, ei vaatteeni siellä kuivuisi, parasta lähteä liikkeelle.
Tänään piti olla poutaa vaan ei ollut kun muutama tunti aamupäivästä.
Alkumatkan kuljin Denisen kanssa, mutta sitten hän kovakuntoisena meni menojaan. Alkoi sataa rajusti.
Parin tunnin kuluttua piti olla kahvipaikka, mutta ei näkynyt. Kuljettiin ajoittain kovassa rankkasateessa, mutta ilma oli lämmin ja happirikas.
Tavoitin Denisen, kun hän piti sadetta erään katoksen alla.
Yllättäen yhden talon pihalta syöksyi kaksi koiraa siihen jalkojeni eteen. Onneksi oli Denisen antama keppi mukana, sitä toinen koirista puri. Aikani siinä seisoskellessa pääsemättä koirien ohi joku sitten komensi ne pois. Toinen niistä oli kuulemma puraissut Deniseä sääreen, mutta ei pahasti, en nähnyt edes jälkeä.
Yhden polun jälkeen tiellä kohtasin meksikkolaispariskunnan, jotka yöpyivät samassa Tomarin majatalossa. Aivan märkiä hekin. Kuljin heidän mukanaan äänetönnä, puhuivat vain espanjaa. Denise oli taas mennyt menojaan.
Yllättävän aikaisin tulin Ansiãon keskustaan ja aloin etsiä majataloa.
Olin juuri ohittamassa kahvilaa, kun kuulin nimeäni huudettavan. Iloinen Denise sieltä tuli ulos ja liityin seuraan. Lämmin kahvi ja sämpylä maistuivat todella 15 kilometrin jälkeen.
Sovimme menevämme samaan majataloon, jonne hän kielitaitoisena selvitti reitin.
Tämän päiväinen etappi sujui joutuisasti. Olin iloinen, että tulin lähteneeksi caminolle, tosin kamppeeni eivät kuivuneet kunnolla vieläkään.
Mukavaa! Uusia ystäviä!
VastaaPoista