Ennusteen mukaan päivästä tulisi poutainen, ja niin tulikin, vain jokunen sadekuuro matkalla Ystadiin. Hyvissä ajoin olimme tienpäällä, jotta ehtisi astella Ystadin keskustassa ennen katamaraanille menoa. Se lähtisi satamasta Saksan puolelle Sassnitziin kello 16:00.
Matkalla autosta seurailin oikealla siintävää Kattegattia, rannat olivat piukkana lintuja ja taivaalla kaarteli lintuparvia perä perän jälkeen. Komean näköistä!
Saavuttuamme Ystadiin oli aurinkoista. Sää oli muuttunut vaivihkaa lämpimän kesäiseksi. Hetimiten auto parkkiin ja kahvilaan murkinoimaan.
Noin kolmisen tuntia olisi aikaa katsella kaupunkia. Teimme pikakierroksen Ystadin vilkkaalla kävelykadulla. Ihmisiä istuskeli, nautiskeli terasseilla ja penkeillä kadun varrella. Aurinko lämmitti ihanasti. Konstmuseumissa, sijaitsee ihan parkkipaikan vieressä, ehdin käväistä hätäisesti.
Katamaraanissa oli rauhallista, vain jokunen ihminen siellä täällä. Silti pidimme maskit kasvoilla, paitsi ei tietysti keittoa syödessämme.
Horisontti keikkui ylös alas, ylös alas Itämeren ja pilvitaivaan välissä. Missä minä? Vetten päällä kiitämässä, leijumassa – siltä tuntui.
Oli jo hämärää saavuttuamme Saksaan, Gloween, ja lähes pimeää majapaikkaan (Hotel Garni Meeresblick) tullessamme. Hotelli ei ihan helposti löytynytkään. Mutta niin kuin ohje kuului, se sijaitsee melkein rannalla – vain autotie välissä.
Kolmanteen kerrokseen pari kertaa kavuttiin ja raahattiin laukut autosta huoneeseen, autoon kun ei pidä jättää mitään, just ja just jaksettiin. Taidetaan olla liian vanhoja tällaiseen reissaamiseen, tuumasin, ei ihan helpoimmasta päästä tällaiset hotelli-automatkat.
Muistui mieleen pyhiinvaellukseni soolona: vain rinkka selässä, siinä kaikki, oli helppo siirtyä paikasta toiseen. Tai no, taivallettuani päiviä toistakymmentä kilometriä ja lisäksi kapuaminen alberguen ylimpään kerrokseen, kyllä sekin otti kunnonpäälle.
Mutta nyt asetuimme taloksi – tällä kertaa useammaksi yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti