Harjoittelua lumikelillä

Aamulla kurkistin ulos. Kylmä, viimainen ilma tulvahti kasvoihini, taivas täysharmaana ja lunta tuprutteli hiljalleen pihamaalle. Taidanpa jättää lenkin väliin, tuumailin. 

Sen sijaan aloin katsella Keski-Euroopan vaellusreittejä. Näytti, että talvi sielläkin on vastassa, ja vuoristoreitit voivat olla jäisiä ja lumisia. Katselusta sain puhtia, tuumin, että ei parane velttoilla nyt, parasta lähteä lenkille kuten oli aikomus. 

 

Pakkasta oli lähemmäs kahdeksan astetta, mutta tuuli sai sen tuntumaan paljon kylmemmältä. Puolentoista tunnin kuluttua kylmä tunkeutui monien vaatekerrosten läpi, piti lisätä vauhtia. 

 

Vähän väliä huomasin jääneeni uinailemaan ajatuksineni, vauhtini oli vallan lopahtanut. 

Tämä jyrkkä lasku oli paha. Lunta oli sen verran paljon, etten nähnyt kiviä, juurakoita, koloja ja muita epätasaisuuksia. Sain olla mahdottoman tarkkana, mihin jalkani asetan. Liukaskin se oli. Ylöspäin oli helpompaa kulkea.

Enpä ole ennen näin lumisella kelillä vaellusreissuilleni treenannut. Jalkaterät lipsuen tarposin jo aika paksussa lumessa. Kävelysauvatkin tulivat taas mieleen, mutta ajattelin, jollei ruokoni tukematta pysy pystyssä, ehkä sitten kannattaisi pysyä kotosalla. 

 

Jos lunta sataa tätä menoa, ei tänne kävelijän ole kohta menemistä. Ties vaikka tänään olisi ollut vuoden viimeinen kävelyni näissä maisemissa.

 

Voimille otti tämänkertainen harjoittelu – olisi sittenkin pitänyt aloittaa treenaaminen aiemmin – sää tekee tepposiaan, se voi hankaloittaa ja hidastaa etenemistä paljon. No, tätä ehdin vielä pari viikkoa manata, että olisi pitänyt aikaisemmin…