Berkenthin, lepopäivä

Aamuvarhaisella astelin majatalon pihamaalla. Katselin kaunista auringonnousua, vihreää niittyä edessäni ja lampaita siellä, vanhoja puuaitoja, pieniä tekolampia ja pihapiirin kasvustoa. Iso musta kissa seurasi arkana liikkeitäni, muita henkiä ei näkösällä ollut. Oli hämärää. 

Lähdin siitä sitten Markantiin, noin puolentoista kilometrin päähän, aamukahville. Ostan samalla eväät huomiseksi. 

Kroppani tuntuu vaativan lepopäivän, joten jatkan vasta aamulla ja toiseen suuntaan kuin missä Markant on, onpa sitten ainakin syötävää ja vettä, mutta joudun lähtemään liikkeelle ilman aamukahvia, saa nähdä mitä siitä seuraa. 

Majatalon emäntä vähän ihmetteli, miksi haluan vaeltaa juuri nyt talvea vasten. Lunta voi olla jopa 30-40 senttimetriä ja kylmää, että miksen kesällä lämpimällä. Niinpä, sanoin, tiedä vaikka kulkeminen loppuu lyhyeen, palaan sitten takaisin.

Itsekseni kyllä ajattelin, että jaahas, tämä nyt kuuluu osastoon varoituksia. Niitä ei pitäisi kuunnella laisinkaan vaan seurattava itse merkkejä.

Yhden varoituksen kuulin jo ensimmäisenä kävelypäivänä. 

Vastaan tuli näet keppien kanssa vanhempi rouvashenkilö. Kysyin jotain reitistä, ja hän sanoi, että suoraan on vielä kuljettava, mutta sitten sen ja sen sillan jälkeen reitti on poikki suuren siltakorjaustyön takia, että en pääse eteenpäin vaan minun on palattava. 

Kun en mitään suoraa kieltoa nähnyt, jatkoin ja ajattelin että katsotaan tämä nyt loppuun. 

Tulinkin sitten korjaustyömaalle ja olihan niitä kulkuesteitä, nauhoja ja aitoja, mutta kiersin ne ja kapeissa kohdin varoin putoamasta kanaaliin. No niin, eipä hätää, ajattelin, rouva taisi itse olla vain turhan varovainen.

Mutta huomenna siis jälleen matkaan, pitää kiristää vauhtia, ja tämä lepsuilu saa loppua, ei tällä tavoin pitkälle pötkitä.