Eisenach - Hörschel - Neuenhof - Göringen - Wartha - Eisenach

Kummallinen päivä tästäkin taas tuli, loppujen lopuksi, vaikka alkoi ihanasti majatalossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen minua odotti herkullinen aamupala. Ja mies  hyväntuulisena vastassa esittelemässä kattaustaan minulle, muita ei näkynyt eikä kuulunut. Olisinpa voinut vielä jäädä tänne, ajattelin.

Aamupalan jälkeen laskettelin kevyesti eilistä pitkää nousua alas.

Lämpötila näytti -6 °C, kylmin aamu tähän mennessä. Onneksi otin villaisen päähineen mukaan.

Rivakasti astelin keskustan halki päämääränä noin 12 kilometrin päässä sijaitseva Hörschel. Infossa sanottiin, että siellä voin yöpyä ja ruokailla.

Katselin pitkään noita houkuttelevia metsäpolkuja - muutaman metrin kävelinkin, mutta sitten oli palattava asfaltille.

Kilometrit taittuivat nopeasti kauniissa ja kuivassa säässä maisemia ihaillen. Nyt pakkanen vielä kaunisti näkymiä. Puiden läpi pilkistävä aurinko loi omanlaistaan hohtoa ympäristöön.

Osuipa kohdalle myös mielenkiintoinen tyyppi. Ensin näin vain polkupyörän. Ihmettelin, missä kuski. Sitten näin hänen ikään kuin ojanpohjalta nousevan ja sulkevan isoa vesipulloa. Jäin siihen seuraamaan, että mitä herra duunaa.

Siitäkös tämä pitämään puhetta lähteestä ja hyvästä vedestä. "Täytän sinunkin pullosi, jos haluat", sanoi. Toki halusin, ja parempi olikin, etten itse moiseen puuhaan ryhtynyt. Hän näet kertoi erään miehen suistuneen rähmälleen vettä ottaessaan, eikä päässyt ylös ilman apua. Kolme henkilöä oli kuulemma miestä ylös vetämässä.

Seuraavaksi tämä herra piti minulle ympäristöluennnon. Hän kuvasi miten ympäristö on tuhottu, linnut ovat kaikonneet, soutajat joesta ja muisteli millainen se oli ennen ollut. No, ihan kaikkea en hänen vuolaasta puheestaan saanut selvää.

Pitkin matkaa sitten mietinkin, mitä olemmekaan oikein luonnolle tehneet.

Ihmistenkö tekemät muka kauniimpia kuin luonnon alati vaihtuvat ja elävät luomukset.

Aasit siellä minua vastassa pällistelemässä...

Näissä aatoksissa kävely lutviutui joutuisasti Hörschelin kylään.

Sitten sattui niin, että en saanut kahvia, ruokaa enkä majapaikkaa. 

Pyörin edes takaisin sinne tänne, ei ristinsielua missään. Kylän ainoan ruokapaikan ikkunassa oli lappu, että tiistaisin lepopäivä, Ruhetag. Että pitikin, päivittelin. 

Katselin bussipysäkillä aikataulua, ajattelin harmistuneena, että nyt kävelyt saa tältä päivältä riittää.

Bussilla sitten seuraavaan kylään ja sama taas siellä, aivan kuin olisin astunut aavekylään, niin hiljaista oli.

Ei auttanut muuta kuin ottaa bussi takaisin lähtöpaikkaan, Eisenachiin, ja kahville ja hyvään majapaikkaan yöksi.

Noita busseja sain muuten odotella - siinä vilukin meinasi tulla - aika harvakseltaan kulkivat. No, tulipahan näitä kyliä nähtyä.

Huomenna on pidettävä tuumaustauko, että miten edetä seuraavaksi.