Uumaja-reissulla sain innostuksen pyöräilyyn ja teinkin sitten alkajaiseksi muutaman kilometrin lenkin.
Ensin oli vain puhdistettava pyörä ja laitettava ilmaa renkaisiin, sillä kummasti renkaat olivat tyhjentyneet talven mittaan.
Minulle taitaisi käydä paremmin vaihteeton ja aivan yksinkertainen pyörä jalkajarrulla, vanhaan malliin. Nykyinen tuntuu kiikkerältä ja asento on liian etunojassa, mikä jäykistää käsiä ja hartioita. No, ehkä se on vain tottumuksen puutetta.
Pahan paikan tullen jalat hakeutuvat automaattisesti jarrulle, vaikka niitä ei ole. Syvään se lapsena opittu menee.
Lapsuudessa pyöräilimme paljon ja rohkeasti. Viiletimme mäet alas vaaroja kaihtamatta. Ei edes tullut mieleen, että saattaisi kaatua tai kohdata jokin onnettomuus.
Toisin on nyt, on uhmattava pelkoa – vaaran pelkoa, jota ikä tuntuu edistävän.
Pyöräily on mukavaa vaihtelua lenkkeilyyn ja jalkavoiman hankintaan. Eiköhän sitä vaelluskuntoa ala kertyä, kun vuoronperään käyn heinimässä, lenkillä ja pyöräilemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti