Mustikassa...

Mustikassa, mustikassa Suomen luonnon antimia keräämässä (lauantai 20.7.)

Monin paikoin mustikat oli jo pomittu - ei se mitään, mukavaa oli käyskennellä vehreässä ja pehmeässä metsämaastossa. Saimme kuitenkin ihan hyvästi marjoja.

Marjastuksen päätteeksi kaffepaussasimme väreilevän merinäkymän äärellä.

Yllätyksekseni hautausmaan ympäristö olikin kovasti muuttunut! 

Jatkoimme "kotiseutumatkailuamme" hautausmaalta vielä Orssaareen, isoäitini synnyinkotiseudulle. Siellä se ja naapuritalot edelleen olivat. Tieltä useammasta kohtaa näkyi houkutteleva, mutta petollinen meri. Siskoni muisti isoäitimme puhuneen, että Orssaaren meri oli aina vihreä. Vihreältä se tosiaan näytti.
 

Orssaareen johti kapea ja mutkainen maantie, jota reunusti upea saaristolaismaisema. Ympäristö oli hiljainen. Halusin kävellä tovin pienen mäkikumpareen ylös talojen äärelle. Jähmetyin paikalleni. Melkein olin kuulevani isoäiti askeleet pihamaalla ja kallion laella ja näkeväni hänen huolestuneen vilkaisun, hätäisen katseen vähän välillä merelle, joka vihreänä siintää horisontissa, ja jossa sattui läheisten kuolemantapauksia.

Siinä kuulostellessamme, merinäkymää ja maisemaa ihastellessamme paikalle sattui Merirantalan isäntä Jarkko Rantala, joka on tutkinut karunalaisia juuriaan aina 1600-luvulle saakka. Paraikaan hänellä on vuokravieraita taloissaan, joten ei parantunut kuvata lähemmin.

Mielenkiintoista, erinäisiä pieniä toiveitani on toteutunut viime aikoina, kuten tämäkin käynti.

P.S. http://www.tapasbardeli.se/