Loviisan plantaasilla

Sunnuntaina (4.7.) päättyi olo kissavahtina Vantaalla. Sieltä oli noin tunnin ajo loviisalaisten luo ensivisiitille. 

Ei hullumpaa, ei hullumpaa hoin ”tiluksia” katsellen – oli hedelmäpuita, herukka- ja tyrnipensaita, lehtipuita – niin on siinä heillä plääniä, ja monipuolista puuhaa ahkeralle ja osaavalle isäntäväelle, ja kylliksi. 

Tasan kuukauden ovat asustaneet ja jo nyt kaikki niin paikallaan itse talossa ja pihapiirissä. Nopeasti ovat kotiutuneet, kuin pitempäänkin asustaneet. 

Plantaasin laidalla viehätyin vanhasta pienestä puulämmitteisestä mökinrähjästä, jossa on asuttu vuosia. Sitä tarkastellessa mieleeni johtui kesäni Fågelholkissa, jossa keittiön mukavuuksina olivat jääkaappi ja sähköhella, hyvää hanavettä hain ulkoa nurkan takaa. Toukokuisina kylminä öinä mökin toinen huone lämpeni pienellä sähköpatterilla. 

Plantaasin viehättävyyksiin laskin myös rännin (kapean veneväylän), jossa lumpeenkukat kukkivat.

Kauniit lumpeenkukat innoittivat tutkimaan lisää tietoa. Muun muassa luin, että mitä enemmän aurinkoa saavat, sen parempi. No, ei ihme että nyt niin kukkivat, onhan ollut mitä otollisempia ilmoja, suorastaan ihanteellista lumpeiden kukkia. 

Ja loppuhuipennuksena ihana mansikkakakku!

Kissavahtina

Kissa ja minä – minä ja kissa toisiamme vahtimassa, ulos kurkkimassa, nurmikkoa, heiniä, pöriseviä pörriäisiä katselemassa - ja kasvillisuutta pienessä tuulenvirissä eestaas heiluvia. 

Harakka pensaasta nurmelle tupsahti, siitäkös kissa innoissaan; katse terästyi, asento kyyristyi kuin hyökätäkseen. Minä siihen, että mikäs siellä nyt on, mikä sinne lennähti? Kissa korviansa liikautti vaan ei katsettaan tiukkaa ikkunasta.

Västäräkkikin siihen toviksi tupsahti ympärilleen katsellen, taisi visertää, että kuivaa on, kuivaa, kuivaa, vettä voisi taivas herauttaa. 

Naurulokki yllä kaarteli ja aimo annoksen roiskautti kuin sanoakseen siinä sinne kostuketta. Silloin käänsi kissa selkänsä, alas orreltansa hypähti. Minä kuuntelemaan, että mihin se nyt? Syömään meni, raksuja hitaasti jauhamaan. Jaahas, taitaa olla kahvipaussin aika mullakin.

Kesäkuinen kesä

Ja ihanainen kaikkialla missä kuljenkin, kotona, puutarhoissa, puistoissa, jokien äärillä. 

Luonto kypsyy tauotta säässä kuin säässä – ja hymyilee heti auringon pilkistäessä poutapilvien rakosista. 

Varjot pihamaalla, puiden rungoilla, vihreillä tantereilla läikkyvät kutsuvasti: ulos, ulos, ei kun ulos. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kesäkuun (2021) alkupäivänä.

Ja mitä kuulenkaan: käen kukuntaa, mustarastaiden ja satakielten laulukonserttoa, väliin livertelevät peipposet, tintit ja monet muut pikkulinnut. Harakkakin ja varis koivun korkeuksista pistävät sekaan oman rääkäisynsä ei kun soittonsa.

Lenkillä Aurajoen varrella

 Eilen oli upea sää lenkkeillä joko kävellen tai pyöräillen. Molempia riitti eilisellä baanalla. 

Keväinen luonto on nyt kauneimmillaan hehkeässä vihreydessään ja vehreydessään. 

Ja satakielten ja mustarastaiden konsertti ylimmillään, ihan kilpaa taisivat pitkiä lurituksiaan lasketella. 

Laulantaa on kulkijan tämän tästä pysähdyttävä kuuntelemaan kuin myös katselemaan tuulessa väriseviä heiniä, kukkia, lehtipuiden vastapuhjenneita lehtiä.

Nautittavaa on nyt ulkoilla – ilmaista iloa aisteille ja kuntoa ruumiille – ja erilaisia baanoja riittää.

Luontokuvia huhtikuun lopulla

 Hurjaa loimotusta - taivas kuin liekehtivä meri! (27.4.2021) 

Taimikonhoito kangertelee

Taas on taimikonhoito ollut vauhdissa. Parina päivänä raivaushomma pakkasi kangertelemaan. 

Yhtenä kertana näet moottorisahan laippa tarrasi koivunrunkoon niin tiukasti, etten saanut sahaa irti. Koko saha jäi roikkumaan koivun kylkeen kuin sanoakseen että anna mun nyt olla. Onneksi apu oli lähellä. 

Eilen ohutta koivuraippaa katkaistessa saha jumittui ja kun kiskaisin, ketju heilahti irti jääden roikkumaan laipasta. En saanut paikalleen eikä apu ollut lähellä, joten homma päättyi siihen. Tahtoi kai sanoa, että riittää tältä päivältä. 

Puolitoista tuntia ehdin huhkia ja tuntui että vasta pääsin vauhtiin, kun oli palattava kotiin. Ehkä hyvä, sillä jäsenissä tuntui että lepo olisi hyvästä. 

On muuten mainiota kuntoilua kavuta ja huhkia rinteessä sahan kanssa. Ja alastulo vasta ottaakin polvien päälle! Hitaasti ja varovasti on minun mennen tullen edettävä, ettei kompastuisi mukkelis makkelis.

Erilaista kuntoilua

Toisena pääsiäispäivänä (ma 5.4.) kävin perkaamassa pajuja ojasta ja taimikon reunasta.

Mainiota kuntoilua sekin, vähän erilaista. Siinä touhussa kaikki neljä raajaa saivat venyä ja vanua joka suuntaan ja myös koko kroppa kurkotella. 

Tuuli puhalsi kylmästi ja kovaa, mutta ei haitannut innokasta puuhaamistani. Välillä oli vaan muistettava ojentua suoraksi, ettei nyt ihan linkuksi jäisi. 

Perkaus olisi hyvä ehtiä tehdä ennen lintujen pesintää ja ruohon kasvua. Vähän jäi vielä kesken – no, vähän kerrassaan – vielä on muistissa viime kesäinen sairastelu.