Verkkaista kävelyä

Peruskuntoa ja kestävyyttä on nyt hyvä aika kasvattaa, ja sääkin on otollinen

Minulle se tarkoittaa verkkaista lenkkeilyä. Toisin sanoen kävelen lenkillä noin 50-60 % sykevauhdilla maksimisykkeestäni. Tosin en tarkkaan tiedä maksimisykettäni, arvioin vaan. 

Verkkaista kävelyvauhtia on vaikea ylläpitää, pakkaa näet väkisin syke nousemaan, varsinkin metsäpoluilla. Mutta ei se mitään eikä ole niin tarkkaakaan, kunhan vähän seurailen, jotta kunto nousee. 

Jonkin aikaa pidennän kilometrimääriä ja lenkkeilyaikojani. Tänään kävelin noin kahdeksan kilometriä. 

Jossain vaiheessa lisään vauhtia rivakammaksi, mutta toistaiseksi hissukseen.

Piipahdus Helsingissä

Eilen käväisin bussilla Helsingissä. Ihmeellisen lauhaa ja tyyntä oli lokakuiseksi sääksi.  

Sanaston toimistossa, Korkeavuorenkadulla, käväisin erinäisiä asioita selvittämässä. Ja tietysti Akateemisen kirjaosastolla. Siellä oli nyt niin kuin useimmiten paljon ihmisiä lueskelemassa ja katsastamassa kirjauutuuksia. 

Akateemisen Kirjakaupan ja Stockmannin välisellä aukiolla oli epätavallisen paljon kerjäläisiä, nuoria naisia. Heitä lähestyi kolmen ja neljän hengen ryhmissä paperimukia ojentaen ensin oikealta, sitten vasemmalta. 

Tottumaton kun olin, tuntui se ikävältä varsinkin nykyään, kun ei ole kolikoita eikä seteleitäkään lompsassa, erilaisia kortteja vaan. 

Mietin, että tuleekohan aika, jolloin ojentavat paperimukin sijaan maksupäätettä tai jotain muuta vempainta. 

Lukupiiri – vielä luetusta

Eilen oli viimeinen PDT-käsittely Tyksissä, toivottavasti viimeiseni. 

Turun Kauppatori on muutosten myllerryksessä (9.10.2018)

Vähän hirvitti osallistua lukupiiri-iltaan (Paimion kirjastossa) silmänalus turvonneena. Mutta halusin niin mieluusti kuulla muiden lukukokemuksia Kyllikki Villan Pakomatkalla -kirjasta (2007). 

Samamielisesti totesimme kirjasta puuttuvan paikka- ja ympäristökuvauksia; kaivattiin tarkempaa kuvausta millaiselta esim. Lissabonissa ja St. Helenan saarella näytti. 

Kotona pohdiskelin kirjaa vielä tarkemmin. Ja minusta kirja ei kuulukaan varsinaiseen matkakirjan tai matkaromaanin genreen. Kirjan lisäotsikkokin Toinen lokikirja antaa vihjeen kirjan sisällöstä. 

Toisin sanoen Villa pitää lokia merenkulkijan tapaan matkailunsa (seilaamisensa) vaiheista. 

Tässä hän mielestäni onnistuu kertoessaan, miten ja milloin siirtyi kohteesta A kohteeseen B ja kuvatessaan matkallaoloaan, vaikeuksiaan, huoliaan jne. Itse en oikeasti kaivannut tällaiseen kirjaan ympäristökuvauksia. Haluan nähdä itse. 

Ajattelen näet, että kukin näkee ja kokee ympäristönsä omalla tavallaan, kiinnostuksensa mukaan. Toiset havainnoivat kasveja, luontoa, toiset koluavat museot, kirjakaupat ruokapaikat jne. ja kirjoittavat sen mukaan, ja ehkei näin logimaisesti vaan perinpohjaisesti käyntikohteistaan. 

Ja arvelen Villan halunneen pitäytyäkin tiukasti juuri logikirja-genreessä, jos sellaista nyt on (minulle on). Eritoten minua kiinnosti ja innoitti tässä kirjassa vieläkin se, miten hän ylipäänsä iäkkäänä naisihmisenä selvisi vuonna 1991 maanosasta toiseen, mitä teki, miten eli ja millä lailla liikkui.

Mökkiläisen jäähyväiset

Lauantaiaamusella heräsin mökillä vasta kahdeksan maissa, siis tavallista paljon myöhemmin. Oli ollut lämmin nukkua, nukuin mainiosti tämän viimeisen yön. Mutta nyt oli tullut aika hyvästellä tämä paikka, tämä rauha, hetket Fågelholkissa. 

 Mietin vielä punkkani lämmössä: On ollut hyvää olla hiljaisuudessa, nauttia yksinolosta, kesän lämmöstä, loikoa mietiskellen, lukea, kirjoittaa. 

Kirjoittamisessa ja lukemisessa pääsin hyvään alkuun. Sain muun muassa tehtyä raamit muistelemisen etenemiselle, kaavailtua sisältöä, käytyä läpi muistivihkoni, kalenterini ja osoitekirjani. Tosin paljon säilömääni jäi vielä läpikäymättä, vielä tarvitsisin yksinoloa… No, katsotaan. 

Auto on lastattu. Keitin vielä kupposen pikakahvista. Katselen hyvästellen vanhaa mäntyä mökin pielessä, vanhoja koivuja, linnunpönttöjä, leppiä, katajia, oljenkeltaista kaislikkoa, vastarannan hiljaista näkymää, ruskaa etäällä, tyyntä merenlahtea… – luonto on vaiti – menneen kesän haikeus hiipii hetkeksi mieleeni ja sitten suuri kiitollisuus tämän kaiken kokemisesta, olen ollut onnekas. 

Nämä kuukaudet Fågelholkin rauhassa, luonto ihan siinä käden ulottuvilla, kahvihetket terassilla, lintujen hyörinän katselu ja niin edelleen ovat olleet taas yhden haaveeni täyttymistä – mitä seuraavaksi? kysyn. Sydämeni vastaa: no, se on sinulla menossa. 

*

P.S. Mieluisia linkkejä:

https://www.ammila.fi

www.odysse.info

Fågelholk - syksyä

En ole ollut moneen päivään Fågelholkissa; on näet pitänyt erinäisiä asioita taas toimitella. Ikävä sinne olikin jo valtava. 

Viime torstai-iltapäivällä sinne sitten kiiruhdin. Kylmien öiden takia alkaa olla viimeiset kerrat käsillä minun mökillä yöpyä. 

Perjantaiaamuna heräsin kuuden aikoihin sateen ropinaan ja puuskaisen tuulen  kolinaan. Kylmäkin oli, vain 16 astetta. Onneksi makuupussi ja villapipo olivat mukana niin enpä pahemmin tärissyt.

Aamupäivän mittaan sisälämpötila lämpeni, ja kärpänenkin alkoi pöristä. Vähitellen pilvet hälvenivät, tuuli tyyntyi, päivä muuttui aurinkoiseksi – niin, ihan säteileväksi – ikään kuin näyttääkseen minulle syksyistä loistoaan. 

Hiljaa huojuva kaislikko hohti kullan keltaisena, meri väreili vihreänä ja etäällä koivut loistivat riemukkaan lämpimissä väreissä. Punarinta pyrähti aidalla, ja tikka nakutteli pihan hiljaisuudessa. 

Aloin murehtia: kyllä tuntuu haikealta jättää tämä rauhaisa paikka, mutta ei auta, pakkasilmat lähestyvät. Päiväkahvin jälkeen aloin lastata kimpsujani autoon, mutta meinasin siinä pakatessani että jos yhden yön vielä olisin.

Kahvitunti på svenska

Kahvitunti Café Astassa on mainio tilaisuus verestää ruotsinkielentaitoaan. 

Eilen oli syksyn toinen kokoontuminen. Keskusteltiin kahvikupposen äärellä rennosti mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista, esimerkiksi matkustamisesta. 

Ryhmä kokoontuu aina parillisen viikon keskiviikkoina. Kokoontumisessa on hyvää se, ettei tarvitse ilmoittautua; sinne voi vain piipahtaa jos sopii viikko-ohjelmaan tai on muutenkin asioilla. 

Kahvilan uudistuksen ja laajennuksen myötä modernissa ja valoisassa tilassa on rauhallista, minunkin vänkätä ruotsiani häiritsemättä muita asiakkaita. 

Seuraava Kahvitunti on siis keskiviikkona 17.10.2018. Kiva juttu ja aivan Paimion ytimessä!

Lukupiiri

Syyskauden lukupiirin kokoontui Paimion kirjastossa tiistaina 18.9.2018. Tuolloin sovittiin luettavaksi seuraavaan kertaan (9.10.) Kyllikki Villan Pakomatkalla (2007).

Tämä oli minulle mieluinen valinta, sillä kaikki Villan matkakirjat olivat aikoinaan ensimmäisiä innoittajia omille vaelluksilleni. 

Villa kirjoitti myös tyttärensä Saara Villan kanssa kirjan Äidin lokikirja (2013). Sen mainitsenkin kirjassani (sivulla 131) Annan sydämen ohjata (2018). 

Mielenkiintoista lukea uudelleen Pakomatkalla -kirja ja muistella omia kokemuksia Lissabonissa, jossa 68-vuotias Villa kirjansa mukaan majailee, elelee niukasti ja kävelee tunteja. 

Mielenkiintoista on myös seuraavalla kerralla kuulla mitä mieltä lukupiiriläiset ovat lukemastaan. Se juuri onkin antoisaa lukupiirissä; lukukokemuksien kuuleminen ja vertailu. 

Itse huomaan reissanneena suhtautuvani Villan päiväkirjamerkintöihin nyt toisin kuin aikoinaan, mutta yhtä hurjalta ja inspiroivalta reissaajalta hän yhä tuntuu.