Loppukesän puolella

Pihamaallamme on vielä kesän tuntua; on kesän vihreyttä ja vehreyttä, nurmikko jaksaa vihertää ja kasvaa ja orvokit kukkivat. 

Mutta annas olla, kun lähden lenkkiteille, jo alkaa syksyn värit loistaa. Vanhat ja kuivat pihlajat marjoineen kukoistavat kallioiden reunamilla. Puidut ja puimattomat pellot erottautuvat ruskean eri värisinä ja koivuissa kullankeltainen lehti siellä täällä muistuttamassa, että kesä on loppusuoralla. 

Kuva: JW 20.8.2017 Varasvuori

Vielä voi kuitenkin nauttia lämpimistä ja aurinkoisista kesäpäivistä, hienoista lenkkeily- ja marjastamisilmoista. Ennen kaikkea, nyt on mitä parhainta aikaa kohentaa kuntoa!

Koulut ovat alkaneet

Sepelikuorman toimitus oli 4.8.2017, siinäpä riittää levittämistä toviksi. 

17.8.2017

Valkoherukka

Valkoherukkaa en ole menneinä aikoina juuri poiminut. Tulinpa niitä maistaneeksi ja yllätyin, miten miellyttävän makeita olivat, ihan suussa sulavia. 

Valkoherukassa sanotaan olevan vähemmän C-vitamiinia ja hedelmähappoja kuin punaherukassa. Ilmankos maistuivat, ja tuoreena niitä kuulemma pitäisi syödäkin mahdollisemman paljon. Niiden hieno aromi on silloin parhaimmillaan. Suuria ovat, mehukkaita ja kauniita kuin helmet. 

On muuten selvinnyt vähäisten orvokkieni kukintojen ja nuppujen kohtalo. Olivat näet juhannuksen aikoina näpsäisty poikki kuin saksilla ikään - pelkkä tynkä lehtineen jäljellä. 

Valtavan suuri, vaaleanruskea peura oli ollut asialla. Yllätettiin se yhtenä alkuiltana tuoreiden ruusunuppujen kimpussa. Siitä sitten loikkasi alas rinnettä puskien suojaan kyttäämään - vain takapuoli näkyi. Hävisi sitten puskien seasta äänettömästi ennen kuin ehdin ottaa kameraa esiin. 

Sen jälkeen en ole sitä nähnyt, ja orvokit ovat saaneet rauhassa kasvaa ja luoda nuppujaan. Pitkään kesti ennen kuin tokenivat. Nyt ne nauravat!

Kiristää, kiristää

Muutamaan päivään en ole käynyt lenkillä. Tänään sitten lenkkihousuja pukiessa huomasin, että kumman kireiksi ovat käyneet. Eikä ihme, sillä päiviä on kulunut terveellisesti syöden, mutta myös epäterveellisesti herkutellen. 

Herkuttelupäiviä lienee ollut aivan liian usein, pitää ryhdistäytyä, sillä tästä ei hyvää seuraa. 

Sateen jälkeen ilma oli happirikasta ja hyvä hengittää. Tuuli leyhytteli kypsän suven kukintoja.

Nuuhkaisin väkevää pietaryrttien tuoksua, se miltei peitti muiden kukkien tuoksut. 

Varoin astumasta etanoiden päälle. Niitä oli näin sateen jälkeen aika lailla liikkeellä. 

Siinä kulkiessa tuumailin, onpa nautinnollista, kaunista ja miten pienikin lenkki ja luonto tuovat hyvän mielen.

Marja-aikaa makoisaa

 Näin parhaana marja-aikana sopii L. Onervan runo Marjoja* (1954):

"Mansikka makea marja, / hyvä vallan, hyödyllinen / odottelee ottajaansa / lehden laupean sylissä. / Mustikka mettä on metsän, / maukas koru korpiemme, / taattu vara talven pitkän, / tulihuulten tummentaja.  

Kaik' on marjat kaunihia, / aattehia antoisia / tuolta Lapin talosta, / Sinipiikain piilosista, / alta märkäin metsähien, / päältä päivärintehien."  

***

Arjen terveysruokaa: runsaasti marjoja kaurapuuron päälle

Marjoja kaikenlaisia Naturell Yoghurtin, turkkilaisen maustamattoman jogurttin kera.

*L. Onerva (2005) Pilvet ja aurinko. Runoja vuosilta 1953-1963. Toimittanut Hannu Mäkelä. Helsinki: Otava. 319 s. 

Sauvon kirjasto

Eilen kävin vaihteeksi Sauvon kirjastossa noutamassa saapuneet kirjavaraukseni. Näköjään sinne on matkaa edestakaisin noin 32 kilometriä ja Piikkiöön 24 kilometriä. Piikkiöön on siis lyhyempi matka, mutta minulle vaarallisempaa ajaa sinne nopeussakkojen kannalta. 

Varovaisesti nopeussääntöjen mukaan huristelin Sauvoon, silti joku silloin tällöin kaahasi täysillä ohitse. Ehkä pitäisikin ajaa etapit tarpeeksi lujaa, ettei tartu poliisin haaviin. 

Vastikään saamani rikesakko, josta jo kerroinkin, aktivoi muiston ensimmäisestä sakosta. Kummasti se nousi nyt pintaan, kuin olisi hiljattain tapahtunut. 

Ensimmäisen sakon sain ajat sitten lasten ollessa pieniä. Poikkesin näet töistä tullessa pikaisesti kauppaan. Ostettavaa ei ollut paljon, vain maitoa, juustoa ja jotain muuta pientä siihen tykö. Kolmen lapsen yksinhuoltajana ei ollut varaa pröystäillä, yksinkertaisesti ja nopeasti piti ruoka valmistaa. 

Kiire oli kova, sillä piti vielä noutaa nuorimmainen hoidosta. Oli jo hämärää, mutta katuvalot valaisivat hyvin, tuskin huomasin, olivatko ajovalot päällä vai ei. Silloisessa autossa piti itse sammuttaa valot ja laittaa päälle. 

No, kaupasta tullessani hypähdin nopeasti ruokakassin kanssa autoon ja ajamaan. Seuraavassa risteyksessä poliisit pysäyttivät minut. Siinä vasta äkkäsin, että olin unohtanut laittaa ajovalot päälle, hyvin kun näin ajaa muutenkin. 

No niin, siitä sitten näyttämään nais- ja miespoliisille rekisteriotetta ja ajokorttia. "On tainnut ajovalot jäädä laittamatta päälle", sanoivat sakkolappua kirjoittaessaan. Sadan markan sakkolapun kirjoittivat. 

Noin ison rahamäärän menetys hajamielisyydestäni ihan kouraisi vatsanpohjasta. Olin niin tyrmistynyt, harmistunut kerrassaan, että herkesin vetistelemään, tuntui että kaikki viedään, vaikka miten yritän. 

Siitäkös poliisit ihmeissään, eiväthän he voineet tietää arkeni karuutta. "No, ei tämä nyt noin kauheaa ole", lohduttivat. 

Sakon myötä taisi purkautua muutakin, kuten työpaineet ja alituinen kiire ja huoli arjen pyörittämisessä. No, näitä pikkuanekdootteja riittää – selviytymistarinoita – jotkut pulpahtavat pintaan kuin sammale puunrunkoon.

*** 

Kahvitteluhetki Café Atsalean terassilla 25.7.2017. Eilen oli kaunis ja lauha suvipäivä.