Mielenvaellukselle

Marraskuun 1. lähden vaeltamaan mieleeni; silloin alkaa kuuden viikon intuitiivinen kirjoittamiskurssi.

27.10.2015

Jännä katsoa mitä säännöllinen kirjoittaminen tuo tullessaan, millaisille poluille johdattelee. Oletan kurssin johdattelevan syvälle mieleni sopukkoihin, poluille ja erilaisiin maisemiin kuin mitä camino Portugalissa ja Espanjassa näytti.

27.10.2015

Tällä matkalla ei ole tarpeen valokuvata, seurailen vain niitä mielenmaisemia, joita kynän liike paperille tuo.

No, en tiedä mikä saa minut osallistumaan kurssille - ehkä jokin mikä käy ilmi Teuvo Pakkalan sanomisessa: ”Hän kaihosi jotakin, joka oli mennyt, kadonnut, haihtunut, jonka halusi uudelleen nähdä, kuulla, tuntea.”

Piipahdus Turussa

Lauantaina aurinko paistoi mieltä virkistävästi. Kaunis sää tosiaan piristi sateisen perjantaipäivän jälkeen. Ilma ulkona kuiskaili: liikkeelle, liikkeelle nyt vaan. Lähdimme flaneeramaan Turun kaduille ja toreille.

Vilkasta oli kaikkialla, jopa Wiklundilla ja suositussa Café Artissa oli pitkä jono - löytyi kyllä mukava istumapaikka kahvihetkelle.

Auringon hohteessa Läntinen Pitkäkatu oli kaunis värikkäine ja sädehtivine lehtipuineen ja ihmismassoineen.

Sattuipa olemaan lauantaina myös silakkamarkkinat, ei kuitenkaan tarttunut mitään matkaan. Siellä tungoksessa ohitettiin myyntikojut ja katseltiin puolelta toiselle. Kaikenlaista oli myynnissä: kalatuotteiden lisäksi karpaloita (niitä katselin pitkään) Perniöstä, tyrnituotteita eri muodoissa, eri omenilajikkeita (niitäkin katselin), leipiä, käsitöitä erilaisia jne.

Pujottelimme auringon häikäistessä eteenpäin ihmisten välistä aina  Kristiinankadulle saakka. Ravintola Torre oli siinä lähellä, ei kun sinne syömään.

Yllätys, yllätys – paikka oli tupaten täynnä. No, ei pitkään tarvinnut odottaa, kun meille osoitettiin pöytä. Yleensä, kun menemme ulos, syömme kalaruokaa, nyt valitsimme aurajuustolla kuorrutettua kananrintaa. Ei hullumpaa, totesimme. Torressa on aina isot ja mehevät annokset. Kiva siellä oli keskellä ihmissorinaa kiirehtimättä ruokailla.

Vielä ehdin hakemaan Wiklundilta luomukaurahiutaleita, juuri ja juuri ennen kuin sulkeutui. Yhden kaurahiutalepussin etsintään ja maksamiseen meni valtavasti aikaa; entisen kassasysteemin tilalla olikin näet kassa-automaatti. Kassa-automaatilla hääräilyni olikin sitten aika koomillista. Taidanpa kirjoittaa siitä toiste vielä uuden postauksen.

Virkeä kuntoilija

Severi tuli vastaan tänään lenkkipolulla. Hän on virkeä kävelijä ja lintujen tarkkailija, nytkin hänellä oli kiikarit kaulassaan.

Pysähdyttiin vaihtamaan kuulumisia. Hän kertoi marjastaneensa ja säilöneensä kolme litraa puolukoita. Mustikkaankin oli kesällä pyöräillyt vaikka on täyttänyt jo 89 vuotta. Ihmettelin hänelle moista jaksamista ja aktiivisuutta: "Liikkeellä pitää olla", hän sanoi.

Tänään Severin lintuhavainnot eivät olleet kuulemma kummoisetkaan, vain harakoita ja variksia. No ilmankos, kun tuuli aika ärhäkkäästi. Kerroin hänelle nähneeni eilen käpytikan valotolppaa nakuttamssa ja korpin raakuvan, ja taisi mustarastaitakin olla polun lähistöllä.

Jaa'a, mietin hänet ohitettuani. Ollapa vielä itsekin moisella iällä noin virkeä ja monipuolinen liikkuja.

Viiden pakkasyön jälkeen vesi on aika alhaalla.

Värikäs lokakuu

Lokakuun alkupäivät ovat olleet aurinkoisia. Mutta talvi lähestyy – se hiipii öisen aikaan yhä lähemmäs ja lähemmäs yöpakkasten kera. Kaksi peräkkäistä pakkasyötä on jo ollut - aamusella mittari näytti -6.2 astetta.

Aamulla vein auton korjaamolle - kolmannen kerran jo tänä vuonna. En tiedä mikä vika siihen taas tuli, alkoi näet eilen tutista kuin horkkatautinen. Ajoin huomaamattamani parkkipaikalla johonkin isoon kuoppaan. Taisi siitä ottaa nokkiinsa.

Korjaamolta kävelin kotiin. Matkalla katselin pakkasyön jäkiä: ruoho oli valkoisessa kuurassa, ja jotkut lehtipuut olivat jo melko paljaina.

Haravoimista meillä riittää useiksi päiviksi: saamme kerätä saarnien, vaahteroiden, koivujen ja pensaiden värikkäitä lehtiä. Viimeiseksi jäävät omenapuun, sireenin ja tammen lehdet, jollei nyt ensilumi niitä peitä.

Mitäs tänään sitten

Taas koitti arki… Aamulla meinas kahvi mennä väärään kurkkuun, kun kuulin: ”oletko huomannut, ett kärpäsel on sama elämänrytmi kuin meil? Kato nyt, tuossa se eilinen taas surraa!”

Puolentoistatunnin lenkin tein kauniissa säässä. Mutta muuten olen uppoutunut artikkelidraftin mietintään ja kirjoittamiseen. Siinä sitä ei huomaakaan ajankulkua.

Välipalaksi luen Aristotelesta ja perehdyn systeemiajattelun tekniikkaan. Iltasella, kun ajatus ei enää kulje, luen Montaignen viisauksia.

 

Lenkillä ihmettelin, mitä kummaa, valot palavat keskellä päivää, mutta

sitten syy selvisi.

 

Iltapäivä Karunassa

Eilinen iltapäivä Karunassa venähti pitkäksi. Innostuttiin siskon kanssa tyhjentämään omenapuu rupisista ja matoisista omenista. Saavillinen niitä kertyikin. Urakan jälkeen juotiin hyvät kahvit voileipien kera.

Kahvituokiosta ja rupattelusta virkistyneinä ajelimme Kaunan kirkon hautausmaalle. Iltapäivän aurinko väritti koko hautausmaan pehmeään loistoonsa. Se ilmeni meille kuin tuttu lämmin syli. Nurmikot, käytävät ja koko kirkon ympäristö hautapaikkoineen näyttäytyi ihastuttavissa syysväreissä.

Lauhassa säässä ja rauhallisessa tunnelmassa käyskennellen oli turvallisuuden tuntua. Katselimme sukulaisten ja tuttujen kauniita hautakiviä ja upeita kukkia niiden edustoilla. 

Sisarrukset, (Johansson, Gustava Serafia Juhont. ja Johansson Juho Erland Juhonp.) jotka asustivat siskoni taloa 1940-luvulla.

 



Isäni äidinäiti Edla Otteliana Grandell

Hautausmaalla kierrellessäni haluan myös aina tämän haudan nähdä.



Välillä ihastelimme kirkon edustan kalliolta aina niin kaunista merinäkymää.

Kirkkomaalla käynti tekee aina hyvää mielelle, oli se sitten iloinen tai suruinen.

***

Tänään aamusella ensi töikseni pesin eilen kerätyt omenat, ja jotta mehuaseman 30 kg:n minimivaatimus täyttyisi, kävin tai käytiin vielä keräämässä loput naapurin omanpuusta. Ne pestyäni vietiin – todennäköisesti viimeisen kerran tänä syksynä - koko satsi mehuasemalle.

Koko lailla, monta litraa mehua taas kertyi.

 

Omenarumbaa vielä

Omenatouhumme ei vielä ihan loppunutkaan. Päivästä kehkeytyi lämmin ja aurinkoinen syyssunnuntai. Upea sää yllytti keräämään omppuja Paraisille – ehkä saatiin just sen verran, että voi viikolla viedä mehustettavaksi.

Kovin olivat omenat matoisia, pieniä ja kuivahkoja. Voi niistä kuitenkin jokunen litra tuoremehua herua.

Päivän kalana oli nieriä.

Keräilyn päätteeksi poikettiin päivälliselle Kamuun, kun oli siinä matkan varrella.