Luontokuvia huhtikuun lopulla

 Hurjaa loimotusta - taivas kuin liekehtivä meri! (27.4.2021) 

Taimikonhoito kangertelee

Taas on taimikonhoito ollut vauhdissa. Parina päivänä raivaushomma pakkasi kangertelemaan. 

Yhtenä kertana näet moottorisahan laippa tarrasi koivunrunkoon niin tiukasti, etten saanut sahaa irti. Koko saha jäi roikkumaan koivun kylkeen kuin sanoakseen että anna mun nyt olla. Onneksi apu oli lähellä. 

Eilen ohutta koivuraippaa katkaistessa saha jumittui ja kun kiskaisin, ketju heilahti irti jääden roikkumaan laipasta. En saanut paikalleen eikä apu ollut lähellä, joten homma päättyi siihen. Tahtoi kai sanoa, että riittää tältä päivältä. 

Puolitoista tuntia ehdin huhkia ja tuntui että vasta pääsin vauhtiin, kun oli palattava kotiin. Ehkä hyvä, sillä jäsenissä tuntui että lepo olisi hyvästä. 

On muuten mainiota kuntoilua kavuta ja huhkia rinteessä sahan kanssa. Ja alastulo vasta ottaakin polvien päälle! Hitaasti ja varovasti on minun mennen tullen edettävä, ettei kompastuisi mukkelis makkelis.

Erilaista kuntoilua

Toisena pääsiäispäivänä (ma 5.4.) kävin perkaamassa pajuja ojasta ja taimikon reunasta.

Mainiota kuntoilua sekin, vähän erilaista. Siinä touhussa kaikki neljä raajaa saivat venyä ja vanua joka suuntaan ja myös koko kroppa kurkotella. 

Tuuli puhalsi kylmästi ja kovaa, mutta ei haitannut innokasta puuhaamistani. Välillä oli vaan muistettava ojentua suoraksi, ettei nyt ihan linkuksi jäisi. 

Perkaus olisi hyvä ehtiä tehdä ennen lintujen pesintää ja ruohon kasvua. Vähän jäi vielä kesken – no, vähän kerrassaan – vielä on muistissa viime kesäinen sairastelu.

Syy olla liikkeessä – parempi uni: 6/6

Talvi on loppusuoralla – kevät koittaa vaivihkaa – on ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, mustarastaat nyppivät ahkerasti pihamaalla ja talitintit lirkuttelevat äänekkäästi, lumet lähes tipotiessään ja muitakin kevään merkkejä jo näkösällä. 

Vielä viikko sitten (19.3.) oli mukavasti hankikantoa. Taimikossa tuli kohdalle joitakin lumenkaatoja ja kärsineitä latvuksia.

Ulkoileminen käy yhä helpommin. Eilen lähdin summamutikassa kävelylle, katsoin mihin jalat kuljettavat… aikaa katsoin sen verran, että jaksan takaisin. 

Kävellessä mietin vielä noita liikkee(llä)ssä olemisen syitä. Voivat näet olla erilaisia itse kullakin.

Itselleni summasin kuntoilun/harjoittelun, siis yleensä liikkumisen tavoitteita mainittujen syiden lisäksi : 

• en tavoittele pitkäikäisyyttä vaan mahdollisimman pitkään kohtalaista terveyttä,

• en tavoittele näyttääkseni nuoremmalta vaan jaksaakseni hyvin arkipuuhia 

• ja pitääkseni yllä kohtalaisia lihasvoimia ja tasapainoa pysyäkseni pystyssä ja 

• metsähommeleitakin haluan vielä voida tehdä, kohta se aika taas on. 

Kirjoittaminen palkitsee

Kirjoittaminen ja lukeminen palkitsee aina, vähäinenkin. 

No, me ihmiset olemme erilaisia; itseä muutaman rivin tai sanan päivittäinen kirjoittaminen virkistää tuottaa hyvän mielen. saa ajatukset ikään kuin virtaamaan. Samoin lukeminen. Se jos mikä avartaa ja ravisuttaa mieltä!

*

Uusi Glenn Nylundin julkaisu: Valokuva- ja matkakirja Spanska upplevelser (2020)

https://odysse.info

Mielenkiintoista ja tärkeää infoa Espanjassa matkaajalle. Sisältää ihastuttavia kaupunkikuvia yksityiskohtineen Espanjan 10 kaupungista. Itse haluaisin koluta vielä ainakin kaupungit: Ronda, Zaragoza ja Murcia. 

Ja sivulla 256 mainittu kylmä tomaattisoppa Gazpacho sai vedet kielelle, muistin näet miten se virkisti eräällä pyhiinvaellusreitin etapilla.

 

Sigrid Undset: Ida Elisabet

Luettava-pinossa yksi kirja vähemmän, kun luin Undsetin tiiviin tarinan Ida Elisabetin elämänvaiheista. Tarinan motiivina on äitiys. 

Tarina on kerrassaan vaikuttava: sai minut muistelemaan menneitä tapahtumia ja tutkailemaan elettyjä vuosia. Ida Elisabetin kuvatut elämänvaiheet herkistävät ja liikuttavat aidosti, paikoin pistellen ja viiltäen. 

Joitakin saattaa pitkästyttää tarkat kuvaukset Ida Elisabetin kohtaamista henkilöistä ja myös luontokuvaukset. 

Loppua kohti tarina tiivistyy ja yllättää: miten hän, siis Ida Elisabeth malttoi luopua epäitsekkäästi rakkaudesta ja kaikesta hyvästä, joka oli tarjolla. 

Jaa´a, millainen maailma, kuinka hyvä se olisikaan, jos kaikki äidit tai yleensä ihmiset uhrautuisivat yhtä ylevästi, tai edes sinne päin. 

Se on se tarinan kokonaisuus, eheys, joka vaikuttaa, tekee siitä unohtumattoman lukukokemuksen. 

Undset, Sigrid (1933). Ida Elisabeth. Tekijän luvin suomentanut Anna-Maria Tallgren. Helsinki: WSOY. 471 s. 

Palttan residenssissä

 Aamusella lämpömittari näyttää +1 astetta, taivas heleän utuinen, aurinko sarastaa pihalle luoden kapeita varjoja. Ihmiset kiikuttavat jätöksiään erilaisissa pusseissa ja kasseissa jätteenkeräyspisteeseen.

Eilen sattui muuten pari vahinkoa. Olin paloittelemassa kesäkurpitsaa paistokseeni, niin eikös veitsi nirhaissut kunnon viiltohaavan peukalonpäähän, miten lipsahtikin. 

Ei ollut laastaria, ei teippiä eikä narua tai lankaa, jotta olisin voinut sitoa talouspaperia tupoksi. Kauppaan olisi päästävä, mutta milläs kun peukalo aina vaan vuoti. 

Sitten keksin leikata kertakäyttökäsineestä sormen peukaloon paperitupon päälle. Se tepsi! Eipä päässyt haava auetessaan tahrimaan vaatteita eikä paikkoja. 

Toinen vahinkokin oli harmillinen: Arabian Mainio-sarjan pieni kupinalunen tipahti kuivaustelineestä sirpaleiksi tiskialtaaseen. Se oli kalliimpi vahinko kuin ensimmäinen. No, jospa tuo onnea.