Taimikko kutsuu päivittäin

Hyvä niin, eipä ole hinkua pyhiinvaellusreiteille, ei ainakaan toistaiseksi. Tärkeintä on nyt saada taimikko kuntoon.

Taimikko kutsui muuten yhtenä päivänä vierailijatkin palstalleen sahoja päristelemään ja rankoja viskelemään. Suurkiitos heille!

Tämä tarkoittaa, siis taimikon kuntoon saattaminen, että ensi hätään poistamme kuvioilta kaiken taimien kasvua häiritsevän lehtipuuston. 

No, biodiversiteettiä unohtamatta

Päivät kuluvat sukkelaan. Taimikossa reuhaaminen meinaa ottaa vieläkin kunnon päälle. Varsinkin kaadettujen rankojen siirtely kauemmas taimien päältä. 

Äkkiä poistettavia pätkäisee maahan, mutta se siirtely ottaa voimille, ovat näet päässeet liian pitkiksi. 

Sää on edelleen suosinut mukavasti puuhailuamme, on ollut aurinkoista ja sopivan lämmintä. 

Huilipäivä

Taimikossa häärääminen on niin mielenkiintoista, ettei malta olla menemättä sinne miltei päivittäin. Moinen meno ja puuhailu alkaa kyllä tuntua jäsenissä, koko kropassa aikamoisena kankeutena. 

Sadepäivät ovat tervetulleita meikäläiselle, suovat levon keholle. Lisäksi saan tehtyä laiminlyötyjä taloushommia, kuten pyykkäystä ja siivoilua. 

 Ja voi miten kauniin heleästi luonto sateen jälkeen vihertääkään!

Vanha omenapuumme jaksaa vielä puskea kukkanuppuja. 

Välillä näyttää kuin pihamme olisi muuttunut lintutarhaksi: siellä taapertavat fasaanit, kyyhkyt, västäräkit, punarinnat, mustarastaat ja niin edelleen. Valtava rusakkokin kykki ihan ulkoportaiden vieressä.

* 

Ympäristö lähellämme on muuttumassa… 

Tänään muuten salamoi ja ukkonen jylisi hetken, en muistakaan milloin olisi toukokuussa näin tehnyt. 

Huiskeita haapoja

Yhdellä metsäpalstallani haavat ovat ennättäneet muutamassa vuodessa kasvaa huiskeiksi hujopeiksi. Niitä on paikoitellen tiheästi kuusen taimien välissä ja ympärillä, niin kaikkialla. 

Etäämmältä katsoen tuskin erottaa varttuneita ja kleineiksi jääneitä taimia. Kuusi- ja osin tammitaimikko on paikoin kuin haapametsä. Huhkimista siis riittää ja pitkäksi aikaa. 

No, perkaushomma on ihan monipuolista ja mukavaa kuntoilua kävelemisen sijaan ja mielenkiintoistakin. Kahvipaussi on toki välillä tarpeen ja virkistävä. Siinä sitä ison kuusen katveessa istahtaessaan kuulee pikkulintujenkin sirkeän laulannan. Palokärkikin huikkaa terävästi, että täällä sitä ollaan. 

Mutta mihis kaikki haapa-ainekset joutaisivat – taitavat metsään sille sijoilleen jäädä.

Totaaliperkausta taimikossa

Tarkemmin sanottuna teemme nyt taimikonhoitoa totaaliperkauksena, sillä varhaisperkausaika meni menojaan. 

Onneksi menneinä vuosina tein kuitenkin varhaisperkausta pahimmissa paikoissa, enimmäkseen reikäperkauksena. 

Näin jälkikäteen sanottuna se oli turha toimenpide, olisi pitänyt alkujaan perata totaalisesti palsta puhtaaksi pajuista, haavoista, koivuista jne. kun olivat vielä lyhyitä. 

No, ehkei toki turhaa aikana, jolloin voimia ja aikaa oli rajoitetusti.

Nyt perattavat puut ovat valtavia pituudeltaan ja tiheydeltään. Sain käyttööni akkumoottorisahan, sillä homma hoituu raivuria rivakammin varsinkin rinteessä ja kallion kyljessä. 

Kaiken kaikkiaan tärkeää ja mukavaa puuhaa näin korona-aikana.

Sattmark

Vappuaattona munkkikahvit Sattmarkissa oli mukava päätös huhtikuulle. Aistin ihan kevään tunnun siellä vihreässä ympäristössä käyskennellessä. Mutta merellinen kolea henkäys tuntui vielä kylmänä. 

*

Vapunpäivänä oli kova hinku kokeilemaan uutta raivaussahaani. No, nyt minulla on se! 

Totuttelemista on kaikin tavoin: itse vempaimen kanssa ja myös sen kanssa maastossa kulkemisessa.

Eiköhän se siitä kun harjoittelen ja voimistun.

Vapunpäivänä olikin hyvä sää harjoitella, siis sopivan viileää. Kivaa sillä oli hääräillä ja nopeammin saan perattua taimikossa.

Varhaisperkaus

Varhaisperkaus kuusitaimikossani on pahasti myöhässä. Tosin ei nyt tällä metsitetyllä palstalla hätää, mutta kahdella muulla palstalla tilanne on ilkeä. No, ehkä jotenkin vielä korjattavissa ja autettavissa vesakkojen varjostamiselta. 

Eilen olin parisen tuntia oksasaksilla huiskimassa, mutta on se sen verran hidasta puuhaa, että jotain on keksittävä homman vauhdittamiseksi. 

 Tämän palstan istutettu alue päättyy kallioalueen edustalla olevaan ojanreunaan. Kallion reunamatkin olisi hyvä siistiä, no katotaan, pahimmat paikat ensin.

Sisilisko lämmittelee tässä pöllin reunalla. 

Huhkinnan päätteeksi menin veljen rantaan eväitäni haukkaamaan ja nauttimaan merinäkymästä.

Metsähommeleissa

Torstaina käväisin metsäpalstallani oksasaksilla huhkimassa ja huiskimassa. Sää suosi käyntiäni, oli mitä kaunein ja lämpimin päivä, melkein paahteinen. 

 Aloitin talvijälkien ja poistettavien tarkastelun palstan reunamilta ja ojan reunalta. Ei aikaakaan, kun ylläni korppi kierteli ja kaarteli raakkuen, taisi sanoa että katos, mukava tappa vanha tuttu. Häipyi siitä sitten.

Erotin vielä lehdettömät ja piiskamaiset roskapuiden vaaleat rungot sojottamassa syvän vihreiden taimien, tai jo varttuneiden kuusentaimien helmoissa.

 Rauhalliseen tahtiin huhkin ja varovasti astelin epätasaisessa maastossa. Katselin aluetta samalla muistellen. 

Tässä yllä vielä tasaisella alueella oli aikoinaan olkikattoinen savusauna. Muistan hyvin sen noenmustat isot ja vankat lauteet, seinät, padan. Pieni ikkunakin siellä oli.

Ylempänä saunan takana kallioiden välissä oli meidän lasten ns. urheilukenttä. Korkeushyppyä muistan siellä harjoitelleeni ja mäenlaskua.  

Jämerän haavan joku on kaatanut, lie ollut tiellä. Olisinpa tiennyt, sen olisi voinut kotiin polttopuuksi raahata.

Saunapaikasta metsänreunaa eteenpäin sijaitsi maakellari, jonka seinät isä vuosittain kalkitsi. Siellä säilytettiin perunat, äidin säilömät hillot ja sienet, kunnes uusi kellari kotitalon läheisyydessä oli valmis. 

No, paljon jäi vielä huhkimista, mutta otan rauhallisesti pikkuhiljaa. Metsäpalstalla kävely näet vaatii erilaista kuntoa ja tarkkaavaisuutta kuin valmiilla lenkkipoluilla, eikä parane hättäillä, ettei mättäille kumoon kupsahda.