Mökkielämää mielenkiintoista

Mökkiympäristössä toukokuinen helleaalto on saanut luonnon kukoistaman ja pörriäiset pörräämään.  

Auringonpaisteisella terassilla istuessani ja aamukahvia juodessa katselen miten vanhojen koivujen ja leppien suuret lehvästöt taipuvat ja huojuvat joka suuntaan. Ihailen heleänvihreää kirkkautta kaikkialla, veden kimmellystä ja lintujen kiitoa pesilleen. Ihmettelen, miten tuo ruoho kasvaakaan päivä päivältä. 

Tuumaan, että minun on tuotava tänne metsänhoitovälineitäni: sirppi, ruohosakset, oksasakset, ehkä viikatekin. Punkkivaaran takia on hyvä pitää ruoho lyhyenä siellä missä kuljen. 

Seurailen, tulenko kohtaamaan myös ampiaisvaaran, sillä ulkohuussin katossa pesä suurenee päivä päivältä. 

Olipa se yrittänyt tehdä pesää pyyhkeeseeni; katselin mikä märkä mötikkä lattialla on. Pitää korjata kohta, kuivaan itseni ensin, ajattelin. Pyyheliinaa ottaessani näin jäljestä, että märkä mötikkä oli siitä irronnut. No, en nyt rupea pesiä hävittämään, olkoon minun puolestani, kaikenlaiset pörriäiset kuuluvat mökkiympäristöön. 

Seuraavaksi tutustuin mehiläiseen sen pörrätessä sisällä ikkunasta toiseen. 

Harmittelen, kun en tullut ohjanneeksi sitä ulos, sillä illemmalla ulos mennessä tuntui, että kengässä oli jokin kova kokkare varpaan kärjessä. No, kenkää karistellessani sieltä putkahti karvainen kimalaispörriäinen, mutta kuolleena. Jäin ihmettelemään, miksi oli kenkääni mennyt ja miksi oli kuollut? 

Yhtenä aikaisena aamukahvihetkenä kuului kumman surkeaa ja valittavan äänekästä mörinää, tuntui ihan aaveelta. Sen täytyi olla hirvi, fundeerasin. 

Inhottava havainto oli nähdä paksu kyykäärme paistattelevan aamuauringon lämmössä rannan kivikolla. 

Ensin ajattelin, olisiko tuo vanha paksu tummunut naru. Selän kuviointi pisti kuitenkin epäilemään ja etsimään kivenmurikkaa heittääkseni, josko liikahtaisi. Etsiessäni sopivaa, vilkaisin ”narua” ja näin miten se hitaaasti valui kivenkoloon. Hyi, niin paksua kyytä en ole tainnut milloinkaan ennen nähdä, en ainakaan rannalla.