Kirjan alkutekstin Lukijalle (s. 5-9) lienee Joel Lehtonen, itse suomentaja kirjoittanut. Siinä valaistaan Stendhalia, kirjailijaa itseään ja kirjan syntyä. Siinä myös selittyy: ”Mikä tekee romaanista klassikon?” Yhtenä perusedellytyksenä sanotaan olevan se, että ”ihminen siinä tunnistaa ihmisen.
Lukijalle -sivuilla sanotaan myös, että ”Punaista ja mustaa onkin nimenomaan inhimillinen teos. Ja André Gide on sanonut kirjaa ensimmäiseksi psykologiseksi romaaniksi.
Stendhal, oikealtaan nimeltään Marie-Henri Beyle (1783–1842) herätti aikoinaan kohua realistisilla kirjoituksellaan. Punaista ja mustaa pidetään hänen pääteoksenaan.
Minua kiinnosti siinä erityisesti kirjailijan kuvaukset päähenkilön jatkuva oman mielen, ajattelun ja toiminnan puntaroinnista kuin myös mihin se kaikki loppujen lopuksi johtaa.
Tällainen analysointi sivu kaupalla, milteipä jahkailu tai mielen soupaaminen, saattaa tosin nykylukijaa, kiireiseen elämänmenoon tottunutta, pitkästyttää. Stendhal kuvaa tarkasti nimenomaan ihmistä.
Lukiessani pohditutti myös Pentti Haanpään kuvaukset ihmisistä. Vaelluksellani näet luin tihrustin kännykästäni kirjallisuustutkimuksia Haanpään kirjallisuudesta. Hän taas piti valvovaa yhteiskuntaa ihmisen karsinana, ei niinkään ihmistä itseään. No, mutta Haanpäähän palannen toiste.
Stendhal (1985). Punaista ja mustaa. Suomentanut Joel Lehtonen. Hämeenlinna: Ari A. Karisto Oy. 518 s. Ranskalainen alkuteos Le Rouge et le noir (1830).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti