Kävin Lontoossa, osa I/V: Episodi Vantaan kentällä

Marraskuun alkupuolella toteutui viimein hartaasti toivomani muutaman päivän visiitti Lontoossa. Vihdoin pääsin tapaamaan Johannesta. Koronan takia emme ole tavanneet kahteen vuoteen, ikävä oli valtava. Olimme suunnitelleet käynnin ajankohtaa pitkään, joten niin kuin voi arvata, olin nyt innoissani ja tohkeissani.

Mukana oli vain matkustamoon menevät laukut: pieni matkalaukku ja Kånken. Painoa yhteensä 8 kiloa, siis vähemmän kuin koskaan ulkomaanmatkallani. 

Lähtiessä kaiken piti olla kunnossa, passi, matkavakuutus, lentolippu, koronatodistus, bussilippu Helsinkiin. Olin myös täyttänyt ja lähettänyt ja tulostanut maahansaapumisilmoituksen (linkistä: Finnairin asiakaspalvelu; Matkustusasiakirjat), joskaan ei ongelmitta. 

Silti tuli ongelmia kentällä: Olin vähällä jäädä ilman lupaa nousta koneeseen ja Helsinki-Vantaan lentokentälle kuin nalli kalliolle. R. ennustikin vaikeuksia (oli näet nähnyt ja kuullut taisteluni kaavakkeen kanssa) saattaessaan minut pysäkille: ”Saa nähdä tuletko saman tien takaisin, laita sitten viestiä.” No niin, vähällä olin tosiaan tulla takaisin: vähällä olin jäädä kentälle; pääsyni koneeseen oli hiuskarvan varassa.

Koko episodi alkoi lähtöselvityksessä. Virkailijan tarkistaessa tulostamaani maahansaapumisilmoitusta sanoin, etten ole varma olenko ymmärtänyt kaikkia täydennettäviä kohtia. ”No katsotaan. Rokotustodistus on ok, hyvä. Mutta tässä kohtaa olette tilanneet tai halunnut tilata testipaketin.” " Oho, en ole tainnut ymmärtää sitä kohtaa.” 

”En voi päästää teitä lennolle, teidän täytyy täyttää koko kaavake, kaikki kohdat uudelleen ja ostaa testipaketti. Menkää tuonne sivummalle istumaan. Täyttäkää kaikessa rauhassa. Meillä on kyllä vielä myöhäisempi lento…” – lähti sitten matkoihinsa. 

Luin ja luin, olin kauhuissani, kaikki menee mönkään. En pystynyt siinä keskittymään enkä puhelimella kaavaketta täyttämään. Taas tiskille saadakseni selvyyttä, ties monenko kerran! 

”Jollei ilmoitus ole kunnossa, emme voi antaa lentolupaa, päästää koneeseen. Jos paperit eivät ole kunnossa, koituu siitä suuret vahingot yhtiölle. Lukekaa nyt ohjeet ja ostakaa testipaketti!” ”Miten sen ostan, mistä tai minkä näistä valitsen? Menkää tuonne sivummalle istumaan, kirjoitan teille osoitteen.” 

Menin mutta en tiennyt minkä testin valita. Olin jo monta kertaa juossut tiskille. ”Me emme voi puolestanne täyttää…” ”Mistä sen paketin ostan? ”Lukekaa…”, luin, luin en ymmärtänyt. ”En ymmärrä...” ”Se on henkilökohtainen asia, matkustajan pitää selvittää itse kaikki. Ei kuulu minulle, meille.” 

Ja taas tuolille yrittämään. Välillä viestin J:lle. Hän ei tiennyt miten auttaa. Ja Saara viestitti, etten tarvitse testiä, se lukee Finnairin sivuilla. Jaa taas tiskille, ties monenko kerran, taisi olla jo neljäs eri virkailija: 

”Sivullanne lukee, etten tarvitse testiä?” ”En voi auttaa, minulla on ensimmäinen työpäivä, pitää saada kone auki!” 

Taas istumaan ja tavaamaan että mistä ja millainen testipaketti, oli useita vaihtoehtoja. 

Viimein sitten aivan nääntyneenä sanoin: ”Tiedän, ettei tämä asia kuulu teille, mutta ettekö voi nyt auttaa?” Ja kas, ihmeekseni yksi virkailija uskalsi tarttua puhelimeeni ja alkoi selata ohjeita sanoen: ”En ymmärrä tämä on tosiaan vaikeaa!” Sitten: ”Teillähän on tulostettuna paperiversio maahantulokaavakkeesta?” Näytin kohtaa, jonka olin ymmärtänyt väärin. Kirjoitti siihen kohtaan jotain: ”Asia on kunnossa. Sanokaa, että kaikki paperit ovat kunnossa, jos kysytään”, ja tulosti minulle maihinnousulipun. 

En siis tarvinnut minkäänlaista testipakettia. Onneksi en ehtinyt valita, meinasin näet hermostuksissani vaan ostaa jonkun. Mutta kun näin mitä maksaa, peruutin äkkiä.

Oli siinä jännitystä ja hermoilemista... kaikki ihan turhaa, mutta kuitenkin omaa syytäni. Pelkäsin jossain välissä, että saan sydärin tai jonkun kohtauksen, niin paljon jupakka otti voimille. Kiirehdin portille, ihmiset olivat jo menossa koneeseen. 

Syyslomailua, osa XI/XI: Travemünde–Vuosaari…

 Vuosaaressa oli kaunis ja syksyisen kuulas sää, kun starttasimme laivasta kohti kotia.

Matkalla tuntui oudolta katsella maisemia: Puut näyttivät aivan ruipeloilta, mielessä kun vielä oli saksanmaan jyhkeät ja paksurunkoiset havu- ja lehtipuut.

Ilmassa huokui pitkälle edennyt syksy. Silti ruusu hehkui pihallamme, mansikantaimet kukkivat ja jopa vielä tuottivat kolme kypsää ja makeaa mansikkaa. 

Lyhyt kiteytys: Syyslomailumme oli aivan eri tasoa ja meininkiä kuin soolovaellukseni caminoilla. Tuolloin vain poikkeustapauksissa majailin hotellissa ja ruokailin ravintolassa. 

Ven-saarella jäi näkemättä S:t Ibbsin vanha ja uusi kirkko sisältä. Myös Tyko Brahen museo ja muut pikkumuseot olivat tähän vuodenaikaan suljettuja niin kuin myös monet kahvilat, putiikit jne. 

Rügen-saari on upea, ilmankos on varsin suosittu lomailupaikka. Paljon jäi näkemättä sielläkin. Mutta kaiken kaikkiaan paljon tuli nähtyä ja kaikenlaisia kommelluksia koettua… ja iloksemme sää suosi syyslomailuamme, vain jokunen sadepäivä koetti latistaa menoa. 

Syyslomailua, osa X/XI: Rostock–Wismar–Travemünde

Oikeastaan jo Rostockista alkoi kotimatka – fiilinki alkoi olla sellainen. No, matkalla Travemündeen poikkesimme, kun aikaa oli Wismariin.

Kiva oli sekin päällisin puolin nähdä. Kova vesisade haittasi kaupunkiin tutustumista, silti kävelimme keskustan tuntumaan. Ilmainen parkkipaikkakin löytyi helposti. Ihmettelin, miten ruusut olivat vielä upeita, eivät olleet sateesta moksiskaan. 

Finnlinen M/S Finnlady lähtisi vasta klo 03:00 ja lastaus alkaisi klo 21–23, joten ehdimme hyvin ruokailla lähellä satamaa paikassa Grüner Jäger. (Ja hyvä olikin että ruokailtiin, jaksettiin satamassa odotella lautalle pääsyä.) 

Ensimmäiseksi ravintolaan tullessa komennettiin ottamaan maskit pois: – Ei enää maskia, kaikki on muuttunut! sanoi. – Kyllä Rostockissa vielä käytettiin… – Ei, ei enää! Hieno ruokapaikka sekin, oikein hyvää ruokaa, niin kuin on ollut muuallakin lomallamme, suuria annoksia, liian suuria, mutta niin makoisia. Alla kuva annoksestani: "Ivendorfer Pannfisch"

Oli jo pimeää, mutta ei merellä. Laivassa rauhallista, matkustajia vähän, silti käytettiin maskeja. Merenkäynti oli rauhallista, tasaista, vakaata menoa mentiin. Taivas pilvinen, utuisessa horisontissa näin vain laivan silhuetin, jokunen vaahtopää kurkisti mustansinisistä aalloista.

Syyslomailua, osa IX/XI: Glowe–Stralsund–Rostock

Matkantekoon Rostockiin kului useampi tunti. Pouta- ja puolipilvisessä säässä oli mukava katsella ohivilahtavia metsänäkymiä, muistuttivat Rügen-saaren jylhiä pyökkimetsiä. Kahvipaussi pidettiin Stralsundissa, eikä ollut kiirettä, sillä hotelliin (Vienna House Sonne) saattoi kirjautua vasta kolmelta. 

Seuraavana päivänä tuulisessa ja poutaisessa säässä teimme edestakaisen risteilyn satamasta Warnemündeen.

Pari seuraavaa päivää vilahtivat kaupunkiin tutustuen. Ajelimme ratikoilla (4 ja 1), flaneerasimme keskustan ympärillä ja vanhassa kaupungissa, kirkoissa jne. Viimeisenä iltana ruokailtiin fiinissä Rathause Kellerissä. 

Edellispäivän ravintola Old Western oli kyllä kaikin puolin yliveto ikkunapaikkoineen.

Sää alkoi jo selvästi viilentyä, aivan kuin meinaten että nyt se lomailu saa loppua.

Syyslomailua, osa VIII/XI: Glowe–Lohme–Hagen–Sassnitz–Glowe

 Koitti viimeinen päivä Glowessa. Halusin vielä tällä upealla Rügen-saarella jonkin kävelypätkän tehdä. Suunnittelin kävellä eilistä reittiä Lohmesta Hageniin ja jatkaa sieltä kävelyä paussin jälkeen Sassnitziin. Mutta eipä toteutunut kävely aivan Sassnitziin saakka.

Aikani taivallettuani Nationalpark Jasmundin pyökkimetsän upealla reitillä ja jälleen näkymiä ihastellen ajattelin kävellä toista tietä kuin eilen ja käännyin oikealle. Reitti osoittautui toisenlaiseksi: oli kapea ja hämärä, muita kävelijöitä ei näkynyt. 

Pikkuhiljaa epävarmuus hiipi, tulenkohan lainkaan Hageniin. Kaiken kaikkiaan olin kävellyt jo toista tuntia, ehkä ylikin kun tulin lähelle taloa, jota ei pitänyt olla mailla halmeilla. Miten sattuikin, että pyöräilijäpariskunta tuli vastaan. No, heiltä tiedustelemaan sijaintia. – Olet kulkenut opasviitan ohi, sanoivat, mutta ei hätää, et ole kaukana. Mies kaivoi ison kartan esille ja siitä katsottiin, ja siitä hän näytti missä olen ja että minun on palattava takaisin ja jatkettava sitten suoraan. Noin puolitoista kilometriä olin poikennut sivuun varsinaisesta reitistä. 

Ralf oli jo odotellut tovin Hagenin parkkipaikan läheisyydessä. Hän sattui olemaan juuri siinä reitin päässä, johon ilmestyin, sinne kun johtaa useampi kävelyreitti.

Oltiin jo reippaasti iltapäivän puolella. Kahvittelu venyi, sää viileni, tuuli yltyi, kello kävi, niin meinasin että päivän kävely saa nyt riittää, kilometrejäkin oli kertynyt kylliksi. 

Ajatettiinkin sitten Hagenista autolla Sassnitzin satama-alueelle. Siellä kävelykadulla oli vilkasta flaneerausta ja leppoisaa meininkiä. (Alla pari Ralfin ottamaa kuvaa.)

Illemmalla ruokailtiin Glowessa viimeisen kerran suht lähellä majapaikkaamme sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa.

Suurenmoinen päivä oli tämäkin. Seuraavana aamuna jatkoimme matkantekoa Rostockiin.

Syyslomailua, osa VII/XI: Glowe–Lohme–Hagen–Glowe

Tarkoituksemme oli yöpyä kolme yötä Glowessa, mutta kun oli lauhaa, poutaista ja aurinkoista, emme raskineet vielä jatkaa muualle, vaan varattiin kaksi yötä lisää.

Saimme ensimmäisestä kerroksesta pienemmän huoneen pienemmällä parvekkeella. Se sopi mainiosti, nimittäin ensiksi varattu huone tuntui liian isolta parvekkeineen päivineen. 

Ihmeen hyvin toivuin eilisestä tarpomisesta. Mieltä jäi hiveltämään rantakivikon kauniit näkymät, joita riitti minne vain katsoinkin. Tosin etupäässä oli katsottava kiviin ja paikkaa mihin asettaa jalkansa. Niinpä, päivän näkymät, koettelemukset ja fiilingit jäivät pitkäksi aikaa mieleeni. 

Seuraavana päivänä kaunis ja poutainen sää jatkui. Taas oli päästävä kiireen vilkkaan liikkeelle. Ajoimme Lohmeen, lähelle kävelyreittiä, josta kävelin Hagenin parkkipaikkaan. Siellä tavattaisiin ja murkinoitaisiin. 

Autosta kun pääsin ulos varmistin heti kohdalle osuvalta pariskunnalta reitin, etten vain lähtisi väärään, vastakkaiseen suuntaan. Sain hyvät ohjeet, ei kun menoks. Reitti oli jälleen kerran aivan satumainen – niin toisenlainen kuin kotosuomessa – leveä polku, jyhkeät pyökit molemmin puolin reittiä, kelottuneita runkoja pystyssä ja kaatuneina pitkin ja poikin, kuin tukea hakeakseen. Mitä maailmaa, tämä oikein on, totta vai unta… tuumasin. 

Reitillä oli vilkasta, kaiken ikäisiä pyyhälsi ohitseni tai tuli vastaan joko kävellen tai juosten. Ovat kai tottuneet reitin kauneuteen toisin kuin minä: pysähtelin näet lumoutuneena tavan takaa ihastelemaan ja puhelimellani valokuvamaan alati antavia näkymiä. 

Kävelin Nationalpark Jasmundissa Stubbenhöreen ja Königstuhlin parkkipaikalle. Meinasin että jos Ralf tulisi sinne Hagenista. Puhelimessa ei ollut kenttää, en saanut viestitettyä, että autoilla ajo Königstuhlin oli kielletty, vain bussit pääsivät portille.

Hetken katselin ihmisvirtaa busseista ja pitkää, pitkää jonoa lippuluukulle. Päätin sitten lähteä kävelemään Hageniin opasteita seuraten. Pari kilsaa olin kävellyt kun Ralf viestitti: ”Missä olet?” Sanoin tulevani Hagenin parkkipaikalle, että kävele vastaan, hieno reitti. 

Reitillä sitten tavattiinkin. Hagenissa lyhyen kahvipaussin jälkeen ajettiin Lohmen keskustaan, sinne missä Ralf oli eilen odotellut minua. Kauniissa paikassa olikin varttunut ja kahvitellut, hieno aurinkoinen näkymä siinsi ympärillä.