Marraskuun alkupuolella toteutui viimein hartaasti toivomani muutaman päivän visiitti Lontoossa. Vihdoin pääsin tapaamaan Johannesta. Koronan takia emme ole tavanneet kahteen vuoteen, ikävä oli valtava. Olimme suunnitelleet käynnin ajankohtaa pitkään, joten niin kuin voi arvata, olin nyt innoissani ja tohkeissani.
Mukana oli vain matkustamoon menevät laukut: pieni matkalaukku ja Kånken. Painoa yhteensä 8 kiloa, siis vähemmän kuin koskaan ulkomaanmatkallani.
Lähtiessä kaiken piti olla kunnossa, passi, matkavakuutus, lentolippu, koronatodistus, bussilippu Helsinkiin. Olin myös täyttänyt ja lähettänyt ja tulostanut maahansaapumisilmoituksen (linkistä: Finnairin asiakaspalvelu; Matkustusasiakirjat), joskaan ei ongelmitta.
Silti tuli ongelmia kentällä: Olin vähällä jäädä ilman lupaa nousta koneeseen ja Helsinki-Vantaan lentokentälle kuin nalli kalliolle. R. ennustikin vaikeuksia (oli näet nähnyt ja kuullut taisteluni kaavakkeen kanssa) saattaessaan minut pysäkille: ”Saa nähdä tuletko saman tien takaisin, laita sitten viestiä.” No niin, vähällä olin tosiaan tulla takaisin: vähällä olin jäädä kentälle; pääsyni koneeseen oli hiuskarvan varassa.
Koko episodi alkoi lähtöselvityksessä. Virkailijan tarkistaessa tulostamaani maahansaapumisilmoitusta sanoin, etten ole varma olenko ymmärtänyt kaikkia täydennettäviä kohtia. ”No katsotaan. Rokotustodistus on ok, hyvä. Mutta tässä kohtaa olette tilanneet tai halunnut tilata testipaketin.” " Oho, en ole tainnut ymmärtää sitä kohtaa.”
”En voi päästää teitä lennolle, teidän täytyy täyttää koko kaavake, kaikki kohdat uudelleen ja ostaa testipaketti. Menkää tuonne sivummalle istumaan. Täyttäkää kaikessa rauhassa. Meillä on kyllä vielä myöhäisempi lento…” – lähti sitten matkoihinsa.
Luin ja luin, olin kauhuissani, kaikki menee mönkään. En pystynyt siinä keskittymään enkä puhelimella kaavaketta täyttämään. Taas tiskille saadakseni selvyyttä, ties monenko kerran!
”Jollei ilmoitus ole kunnossa, emme voi antaa lentolupaa, päästää koneeseen. Jos paperit eivät ole kunnossa, koituu siitä suuret vahingot yhtiölle. Lukekaa nyt ohjeet ja ostakaa testipaketti!” ”Miten sen ostan, mistä tai minkä näistä valitsen? Menkää tuonne sivummalle istumaan, kirjoitan teille osoitteen.”
Menin mutta en tiennyt minkä testin valita. Olin jo monta kertaa juossut tiskille. ”Me emme voi puolestanne täyttää…” ”Mistä sen paketin ostan? ”Lukekaa…”, luin, luin en ymmärtänyt. ”En ymmärrä...” ”Se on henkilökohtainen asia, matkustajan pitää selvittää itse kaikki. Ei kuulu minulle, meille.”
Ja taas tuolille yrittämään. Välillä viestin J:lle. Hän ei tiennyt miten auttaa. Ja Saara viestitti, etten tarvitse testiä, se lukee Finnairin sivuilla. Jaa taas tiskille, ties monenko kerran, taisi olla jo neljäs eri virkailija:
”Sivullanne lukee, etten tarvitse testiä?” ”En voi auttaa, minulla on ensimmäinen työpäivä, pitää saada kone auki!”
Taas istumaan ja tavaamaan että mistä ja millainen testipaketti, oli useita vaihtoehtoja.
Viimein sitten aivan nääntyneenä sanoin: ”Tiedän, ettei tämä asia kuulu teille, mutta ettekö voi nyt auttaa?” Ja kas, ihmeekseni yksi virkailija uskalsi tarttua puhelimeeni ja alkoi selata ohjeita sanoen: ”En ymmärrä tämä on tosiaan vaikeaa!” Sitten: ”Teillähän on tulostettuna paperiversio maahantulokaavakkeesta?” Näytin kohtaa, jonka olin ymmärtänyt väärin. Kirjoitti siihen kohtaan jotain: ”Asia on kunnossa. Sanokaa, että kaikki paperit ovat kunnossa, jos kysytään”, ja tulosti minulle maihinnousulipun.
En siis tarvinnut minkäänlaista testipakettia. Onneksi en ehtinyt valita, meinasin näet hermostuksissani vaan ostaa jonkun. Mutta kun näin mitä maksaa, peruutin äkkiä.
Oli siinä jännitystä ja hermoilemista... kaikki ihan turhaa, mutta kuitenkin omaa syytäni. Pelkäsin jossain välissä, että saan sydärin tai jonkun kohtauksen, niin paljon jupakka otti voimille. Kiirehdin portille, ihmiset olivat jo menossa koneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti