Punaherukat talteen

Jo ovat punaherukat saaneet kylliksi valoa ja lämpöä, ajattelin eilen ja ryhdyin riipimään.

Tänä vuonna herukkojen sato jäi vähäiseksi, vaikka syksyllä lannoitin, perkasin pensaita jne. Neljästä vanhasta herukkapensaasta kertyi ainoastaan kolme litraa!

Kuukauden pituinen helle- ja vedetönkausi aikaansai satoniukkuutta – ja lisäksi tietysti pensaiden vanhuus. 

Eipä haittaa, sillä lähes 30 asteen auringonpaisteessa en olisi jaksanutkaan enempää riipiä. Mutta joka oksasta tuli otettua talteen viimeistä marjaa myöten.

 

Vielä jäi vähäiset karviaiset ja mustaherukat poimimatta. No, niillä ei olekaan kiirettä, saavat vielä mehustua. Toivon että lähipäiviksi ennustetut sadepäivät niitä vielä kasvattaisi.

Wäinö Aaltosen museo, WAM

Mennä viikolla tutustuimme Kajsan kanssa Anu Pentik – Alussa oli siemen -näyttelyyn.

Näyttely edusti Anu Pentikin uusinta tuotantoa savesta, puusta ja paperiposliinimassasta.

 Upeita, taidokkaasti luotuja teoksia ja niin kesäisiä. Näyttelyssä oli nähtävissä ja kuultavissa filmi Anu Pentikin luomisideologiasta ja taiteilijuudesta.

 Mielenkiintoista, todella mielenkiintoisia ja virkistäviä teoksia oli esillä. 

Turun vilskeessä

Viime perjantaina, kun oli Turussa asiointia, tuli katsastettua keskustan ympäristöä. 

Leppoisaa kansaa kuhisi kauppatorilla, Aurajoen kävelykadulla, kirjastotorilla, terasseilla, ravintoloissa, kuin aikana ennen koronaa.

Ja mikäs oli ihmisten flaneerata ja nauttia vapaasta meiningistä ja hellekesästä.

Ja kaiketi se oli se vilske ja fiilinki, kun sai viipyilemään, niin ja lähes mässäilemään: Ensikahvittelut torilla, ruokailu Tårgetissa ja jälkiruoka Fontana Cafessa. 

No. vaihteeksi varsin mukavasti kului päivämme näinkin. Pysyköön korona poissa!

  

Vesisade

 Aamusella heräsin outoon ääneen. Kesti tovin ennen kuin tunnistin: Vesisade! Vesi se räystäältä lorisi. 

Hypähdin ylös ja ulos nuuhkimaan aamuraikkautta. Voi ihmettä, vihdoin, vihdoin kasvustot, pörriäiset ja koko luonto saa kosteutta, ilahduin. Tätä ilmaa puhdistavaa ja raikastavaa sadetta on odotettu. 

Ilma viilentyi ihanaksi hengittää, vesikipot pihalla täyttyivät.

Jo puolilta päivin alkoi aurinko taas heloittaa, mutta sateen virkistävä vaikutus kantoi koko päivän.

Loviisan plantaasilla

Sunnuntaina (4.7.) päättyi olo kissavahtina Vantaalla. Sieltä oli noin tunnin ajo loviisalaisten luo ensivisiitille. 

Ei hullumpaa, ei hullumpaa hoin ”tiluksia” katsellen – oli hedelmäpuita, herukka- ja tyrnipensaita, lehtipuita – niin on siinä heillä plääniä, ja monipuolista puuhaa ahkeralle ja osaavalle isäntäväelle, ja kylliksi. 

Tasan kuukauden ovat asustaneet ja jo nyt kaikki niin paikallaan itse talossa ja pihapiirissä. Nopeasti ovat kotiutuneet, kuin pitempäänkin asustaneet. 

Plantaasin laidalla viehätyin vanhasta pienestä puulämmitteisestä mökinrähjästä, jossa on asuttu vuosia. Sitä tarkastellessa mieleeni johtui kesäni Fågelholkissa, jossa keittiön mukavuuksina olivat jääkaappi ja sähköhella, hyvää hanavettä hain ulkoa nurkan takaa. Toukokuisina kylminä öinä mökin toinen huone lämpeni pienellä sähköpatterilla. 

Plantaasin viehättävyyksiin laskin myös rännin (kapean veneväylän), jossa lumpeenkukat kukkivat.

Kauniit lumpeenkukat innoittivat tutkimaan lisää tietoa. Muun muassa luin, että mitä enemmän aurinkoa saavat, sen parempi. No, ei ihme että nyt niin kukkivat, onhan ollut mitä otollisempia ilmoja, suorastaan ihanteellista lumpeiden kukkia. 

Ja loppuhuipennuksena ihana mansikkakakku!

Kissavahtina

Kissa ja minä – minä ja kissa toisiamme vahtimassa, ulos kurkkimassa, nurmikkoa, heiniä, pöriseviä pörriäisiä katselemassa - ja kasvillisuutta pienessä tuulenvirissä eestaas heiluvia. 

Harakka pensaasta nurmelle tupsahti, siitäkös kissa innoissaan; katse terästyi, asento kyyristyi kuin hyökätäkseen. Minä siihen, että mikäs siellä nyt on, mikä sinne lennähti? Kissa korviansa liikautti vaan ei katsettaan tiukkaa ikkunasta.

Västäräkkikin siihen toviksi tupsahti ympärilleen katsellen, taisi visertää, että kuivaa on, kuivaa, kuivaa, vettä voisi taivas herauttaa. 

Naurulokki yllä kaarteli ja aimo annoksen roiskautti kuin sanoakseen siinä sinne kostuketta. Silloin käänsi kissa selkänsä, alas orreltansa hypähti. Minä kuuntelemaan, että mihin se nyt? Syömään meni, raksuja hitaasti jauhamaan. Jaahas, taitaa olla kahvipaussin aika mullakin.

Kesäkuinen kesä

Ja ihanainen kaikkialla missä kuljenkin, kotona, puutarhoissa, puistoissa, jokien äärillä. 

Luonto kypsyy tauotta säässä kuin säässä – ja hymyilee heti auringon pilkistäessä poutapilvien rakosista. 

Varjot pihamaalla, puiden rungoilla, vihreillä tantereilla läikkyvät kutsuvasti: ulos, ulos, ei kun ulos. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kesäkuun (2021) alkupäivänä.

Ja mitä kuulenkaan: käen kukuntaa, mustarastaiden ja satakielten laulukonserttoa, väliin livertelevät peipposet, tintit ja monet muut pikkulinnut. Harakkakin ja varis koivun korkeuksista pistävät sekaan oman rääkäisynsä ei kun soittonsa.