Fågelholk - elokuun viimeisenä päivänä

Vielä tuli ihana lämmin aamu - kuin menneinä hellepäivinä.

Vielä saatoin nauttia aamupalan ulkona terassilla ja katsella merta nyt niin tyyntä. Ja katsella jo ruskehtavaa kaislikkoa rantojen ympärillä.

Kääpä leviää kuin räiskäle pannulla.

Tikkakin tuli tuohon koivunrunkoon tervehtimään naputuksillaan.

Ida Ahmarova-Jokela: ”Tyttö kultametsässä”

Sain niin mieluisan taulun lahjaksi Idalta, sisareni tyttäreltä: "Tyttö kultametsässä". 

Jotakin siinä on, kun niin koukuttaa, jotain elämääni muistuttavaa. Kenties laitan siitä kuvan tekeillä olevan kirjani kanteen. No, katotaan. 

*

Lehmät laiduntavat piikkilangan takana ja minä laidunnan toisella puolella; molemmat märehtivät, pitävät taukoa ja pällistelevät.

Mökillä...

Aamuisin fågelholkin terassilla on jo viileää nauttia aamupalaa. Mutta ei hätää, lisään vain vaatetusta, vielä tarkenee hyvin tarkkailla ympäristöä. 

Ja jos oikein alkaa viluttaa, lämmitän saunan tupruttamaan.

Jotain uutta ja erilaista havaitsen luonnossa joka aamu. Kiitollisena katselen merta, sen hienoisia maininkeja, joutsenpariskunnan lipumista kaislikon reunoilla ja pikkulintujen hyörinää terassin edustalla. 

Tuota sienipahkurankin kasvua on mukava seurailla. Männynkävyn kokoisesta se on jo venähtänyt aikamoiseksi. Sienen värikin vaaleni öisessä rankkasateessa. Väri kyllä palautui poutapäivinä. 

Mökkinaapurin komeissa tyrnipensaissa marjat heloittavat oranssinpunaisina.

Fågelholk – elokuisia näkymiä

Vaihtelevaista säätä on pitänyt; välillä pilvistä ja hämärää, välillä puuskainen tuuli saa nurkat rapisemaan ja katon kolisemaan putoilevista oksista ja männynkävyistä. 

Muutamana iltana meri on muuttunut kevyistä mainingeista peiliksi, jossa auringon laskiessa kuvastuvat pilvet ja rantojen kasvusto. 

Aurinkoisina aamuina taas koko mökin pihamaa kirkastuu ja meri höyryää. Hienoa on näitä näkymiä katsella. Aina kun oven aukaisen, on edessäni kokoaikainen upea taidenäyttely – voittaa kyllä Guggenheimin Bilbaossa. 

No totuuden nimessä, enpä ole Guggenheimia kokonaan nähnyt, ulkopuolella vain kierrellyt, se kun sattui olemaan kiinni poiketessani vaelluksella Bilbaoon.

Viikonlopun kissavahti

Menneenä viikonloppuna minulla oli mieluinen tehtävä, nimittäin olla pitkästä aikaa kissavahtina. 

Sattuipa sitten lauantaina seuraava pieni ja hassu episodi kissan kanssa. Kylpyhuoneesta näet kuului kissan äänekästä ja vaativaa nau´untaa. Mikä sillä nyt on hätänä, kun noin naukuu, meinasin ja riensin ihmeissäni katsomaan

Kissa oli pesutornin (siis pesukoneen ja kuivausrummun päällä) ja naukui vimmatusti. Kurkisteli joka suuntaan ja kokeili varovasti käpälillään liukkaita reunoja ikään kuin kokeillen alastuloa. Siitä ja naukumisesta päättelin oitis, ettei se uskalla alas tulla. 

Minä siihen eteen kantamaan tikkaita ja kaikenlaista vempainta, jota pitkin pääsisi alas. Välillä yritin kaapata syliinkin, mutta se vain peruutti etäämmälle. Sitten keksin avata viereisen pyykkikaapin oven (jonne pääsy on kuulemma ehdottomasti kielletty). 

Sinne likapyykkikoriin se kätevästi hypähti ja oli vallan innoissaan moisesta paikasta; nuuhki ja kaiveli pyykin pohjalle. Ajattelin sen etsivän koloa mistä päästä pois. Aikansa siellä touhuttuaan se yksinkertaisesti hypähti alas. Teki mieli monta kertaa Saaralle soittaa, että mitenkäs kissan nyt alas otan, mutten viitsinyt häiritä moisen asian takia. 

Illalla Saara onneksi soitti: – Miten olette pärjäilleet? – Muuten hyvin, oikein hyvin, mutta en meinannut saada kissaa alas kylppärin pesutornin päältä. Kaikenlaista kokeilin ja tuli se sitten viimein alas. Saara: – Kissa hyppää itsekseen alas sieltä päältä. – Mutta kun naukui niin vietävästi! – Se vaan naukuu huomiota, tykkää kun joku tulee katsomaan sitä. Jos vielä menee, niin tulee kyllä ite alas. 

No ei aikaakaan, kun kissa taas naukui samaisella paikalla. Katselin sen touhua hetken ja sanoin, että nyt saat itse tulla alas. Ja siunailin, että onneksi oli ollut Saaran kanssa puhetta, en näet olisi millään enää viitsinyt samaa rumbaa. Ja kas, ovi kun oli auki, näin sen sieltä kevyen pehmeästi hypähtävän kylppärin lattialle. Viisas kissa, osasipa nuruttaa minua ja kunnolla!

Fågelholkissa luonto näyttäytyy jo sangen ruskeansävyisenä. Pitkä helteinen kuivuuskausi on selvästi aikaistanut biologista kiertokulkua. Mökin pihamaa on keltaisten koivunlehtien peittämä, männyn neulaset ja kävyt täplittävät ruskettunut nurmikkoa. 

Lauantaina kävin Saaran kanssa täällä edestakaisin. Ihasteltiin lehmien saapumista laitumelle, juotiin kahvit, tehtiin pieni kävely ja kokeiltiin saunan lämmittämistä. 

Nopeasti pikkusauna kuumenikin, melkein vartissa. Jostain syystä olen aristellut kiukaan sytyttämistä, mutta taidanpa nyt aloittaa ahkeran saunomisen… siksi helposti se kävi. Puitakin on yllin kyllin. Rentouttavalta ja mukavalta pehmeä löyly tuntui. 

Elokuu on jo ovella, ja vielä on minulla kirjoittamiset ja lukemiset kovasti kesken. Aika rientää, olipa missä vaan, mutta varsinkin täällä luonnonhelmassa; taivaankantta, veden liplatusta ja vesilintujen liikehdintää seuraillessa. 

Käärmettä en olekaan aikoihin ollut katsomassa tai siis pikemminkin pientä säikähdystä hakemassa. Vaikuttaa siltä kuin ampiaiset olisivat jättäneet minut rauhaan.

Pyölniittu-päivillä

Sunnuntaina tuli käväistyä pikaisesti August (Aku) Pyölniitun (1887-1979) museossa. Pyölniittu oli paimiolainen itseoppinut tiedemies, ajattelija, pienviljelijä ja keksijäkin. 

Sisarukset, August, Ida ja Olga asustivat kolmestaan Maljamäenkylän Pajapellon mökissä yli 60 vuotta ja koti on nykyään August Pyölniitun museona. 

Johanna Lehto-Vahteran (Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon johtaja) kertoessa Akun elämästä ja elämäntyöstä saatoin hyvin kuvitella miten Ida ja Olga ahkerina ja hiljaisin huushollerskoina häärivät hellan äärellä, matalissa ja hämärissä huoneissa, ompelivat ja korjailivat vaatteita.

Hissukseen ja vaitonaisna tekivät askareitaan hiljaa liikuskellen, jotteivat vaan häiritsisi alituisesti fundeeraavaa veljeään. 

Aku-veli vaati rauhaa, tilaa ja aikaakin syventyäkseen kirjoihinsa ja kirjoittamiseen. Hän piti kirjoituspaperille puhumisesta hermolepuutuksena. Kirjoittaen hän kritisoi lukemaansa ja järjesteli ajatuksiaan. 

Aika ja ajankäyttö olivatkin Akulle tärkeitä asioita: hän kritisoi tyhjän puhumista ja tyhjäntoimittamista. Melkeinpä voin kuulla hänen tiukan kritiikkinsä somesta ja mediasta. 

Mielenkiintoista oli tutkailla Akun kirjastoa, jossa on kuulemma parisen tuhatta nidettä erilaista kirjallisuutta: tieto- ja kaunokirjallisuuden lisäksi ravitsemus- ja elämäntapaoppaita.

Museo on avoinna vielä ensi sunnuntaina, viimeistä kertaa muuten, siis tänä vuonna. 

Kirjallisuutta:

Lehto-Vahtera, Johanna (2011) (toim.). Näkyviin tuleminen. August Pyölniitun kirjoituksia vuosilta 1907-1917. Paimio: August Pyölniitun museo. 373 s.

Lehto-Vahtera, Johanna (2018) (toim.). Hermolepuutusta. August Pyölniitun ajatuksia. Turku: Sammakko. 126 s.