Hyvää alkavaa lokakuuta. Kylmää ilmaa alkaa virrata, päivät hämärtyvät… niin talven alussa ollaan. Eilen näin kaupassa, kun muuan asiakas käänteli suklaisia joulupukkeja.
Mutta vielä eilen sunnuntaina auringon säteet loihtivat nurmikolle ja lehtipuihin lämpimiä värejä, vetäisi syrjään kuin verhon aamun pilvisyyden ja hämäryyden.
Jokunen kukkanenkin loisti ruskehtavan ruohotukon keskeltä.
Aamu valkeni lauhana ja utuisena. Illan ukkosesta tai huonosta säästä ei ollut tietoakaan. Tänään odotettiin vieraita, vietettäisiin R:n synttäreitä.
Aamuisin minun tulee herättyä normaalia aikaisemmin, siis paljon ennen seitsemää ja välillä jo puoli kuuden maissa. Mutta ei ihme: kömmimme levolle heti viimeisen iltalenkin jälkeen puoli kymmenen maissa. Lenkkiä seuraa iltapuuhat, ja kun Luna kuulee, että hampaiden harjaus loppui, on se jo makuhuoneen ovella anovana odottamassa omaan sänkyynsä, joka on lattialla.
Sitten sammutetaan valot, ei katsota telkkaria eikä kuunnella puhelimesta podcastia. Ensimmäisenä iltana yritin kuunnella Yle Puhetta, niin eikös Luna aloittanutkin äänekkään räksytyksen. Tulkitsin sen niin, että nyt nukutaan. Lankesi syvä hiljaisuus ja rauha.
Ihmeen hissukseen se siellä omassa nukkumapaikassaan olikin aamuun saakka, hiiskaustakaan en kuullut. Kömmin yöllä visusti vessaan ettei vaan häiriintyisi, mutta ei ollut moksiskaan ylösnousemisistani. Vasta aamulla viiden jälkeen kuulin pientä levottomuutta Lunan taholta, ja kellon lähetessä kuutta nousin sängyn laidalle. Siinä samassa Luna tohkeissaan pystyssä ja korvat heiluen kuin sanoakseen, että äkkiä, äkkiä nyt, täytyy päästä ulos.
Iltaisin ja öisin talossa oli kauniin tunnelmallista ja kodikasta. Asta oli laittanut eri tasoille tuikkuja ja kynttilöitä (ajastettuja) valaisemaan hämyisästi.
Viikon kuluttua tutustumiskäynnistä koitti ensimmäinen päivä olla kahdestaan Lunan kanssa.
Perillä tuntui etten muista mitään niistä monista Astan perehdyttämistä asioista. Onneksi hän oli kirjoittanut tärkeimmät ylös: Lunan ruoka-ajat ja tiukat ruuat; pesukoneen käyttö; kukkien kasteluohjeet; saunan ja porealtaan käyttöohjeet.
Olin jännittänyt päiviä, että pärjäänkö vieraassa ympäristössä toisten huushollissa ja ennen kaikkea lähteekö Luna edes kanssani lenkille?
Asta oli kyllä rauhoittanut: ”Sanot sille vain, että lenkille. Luna tietää aina mihin mennään.” Ja kyllä se tiesikin. Kiinnitin flexin ja sitten mentiin riuskaa vauhtia päivälenkille. Ihmeen nopeasti se vipelsikin, oli sitten ylä- tai alamäki, tuskin pysyin perässä. Tämän tästä jouduin sanomaan, että odotas ny vähän, mihin sulla noin kova kiire on. Vilkaisi kuitenkin vaivihkaa, että seuraanko ja odotti jos tarvetta.
Luna taisi päivän mittaan olla aika hämmentynyt, kun minä tulin eikä kotiväkeä mailla halmeilla. Iltapäivällä pidettiin taukoa lasiterassin lämmössä: istuin korituolissa kahvimukin kanssa ja Luna makoili vieressäni parvekkeen matolla vähän välillä haukahtaen.
Ihanan hiljaista oli. Ukkonen jossain kauempana lyhyesti jyrähteli. Ja vähän kun liikahdin, oli Luna kärppänä pystyssä. Myöhemmin alkoi sataa vinhasti ja nyt ukkonen jylisi kovemmin Siitä äänestä Luna ei tykännyt vaan haukahti äänekkäästi.
Runsaasti matoisia omenia tulossa, vanhan puun oksat joutuvat lujille. Tuulenpuuskat ja rajut sadekuurot eivät ole omppuja tiputtaneet, eivät ainakaan vielä.
Kurjaa kun ovat niin matoisia, mutta kypsyessään ovat mahdottoman mehuisia ja makeita. Veistelemällä huonot osat pois saamme niitä hyvästi hyödynnytettyä.
Sunnuntaina meillä oli mielenkiintoinen museokäynti Askaisen (Maskun) Louhisaaressa.
Päärakennuksen kolmessa kerroksessa tutustuimme oppaiden kertomana 1600–1800-lukujen omistajasukuihin: Flemingien ja Mannerheimien elämään, tarinoihin, prameaan kotiin, eri huoneisiin sisustuksineen ja tiloihin.
Mannerheimin leikkimökkiin kurkkasin, mutta huvimaja jäi katsomatta. Sen sijaan leikkimökin läheisyydessä olevassa Pehr Kalmin 1700-luvun tapaan tai henkeen rakennetussa hyötypuutarhassa viivähdin pitempään. Paikalle näet sattui tulemaan puutarhan työntekijä, joka ystävällisesti kertoi ympäristöstä ja kasvien alkuperästä.
Eilen maanantaina meillä taisi olla kesän kuumin päivä, yli 30 astetta, ja olikin. Ja se kuumuus tuntui, pelkkä paikallaan olokin hikoilutti. Ei tullut mieleenkään lähteä lenkille.
Tänään tiistaina on kuulemma vakavaa myrskyä tulossa. Aamusta alkaen onkin sisävalot hetkisen vilkkuneet, katolla kolissut, nurkissa suhissut ja puut väärinä heiluneet.
Omenapuun alusta peittyy parhaillaan omenaraakileista tuulen niitä viskoessa. Viskoo myös kuin kiukuspäisään kuivia oksia ympäriinsä. Toistaiseksi ei mitään vakaavampaa, ehkä hurjempi myrsky kiertää tämän paikan, mutta vähän uhkaavaksi tuntuu yltyvän... Kuvakavalkadi elokuun alkupäiviltä
