Sunnuntaina meillä oli mielenkiintoinen museokäynti Askaisen (Maskun) Louhisaaressa.
Louhisaaren päärakennus on valmistunut 1650-luvulla ja edustaa kuulemma Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria.Päärakennuksen kolmessa kerroksessa tutustuimme oppaiden kertomana 1600–1800-lukujen omistajasukuihin: Flemingien ja Mannerheimien elämään, tarinoihin, prameaan kotiin, eri huoneisiin sisustuksineen ja tiloihin.
Mannerheimin leikkimökkiin kurkkasin, mutta huvimaja jäi katsomatta. Sen sijaan leikkimökin läheisyydessä olevassa Pehr Kalmin 1700-luvun tapaan tai henkeen rakennetussa hyötypuutarhassa viivähdin pitempään. Paikalle näet sattui tulemaan puutarhan työntekijä, joka ystävällisesti kertoi ympäristöstä ja kasvien alkuperästä.
P.S. Eilinen Sylvi-myrsky jäi kohdallamme vallan vaisuksi. Vain muutama vähän rankempi sadekuuro osui.
VastaaPoista