Marttojen teemaillassa

Torstaina (12.11.) osallistuin Turun marttayhdistyksen (Åbo svenska marthaförenings) teemailtaan. Teemana oli valokuvaaminen – ”bli en bättre hoppyfotograf”.

Ammattivalokuvaaja Camilla Hynynen kertoi muun muassa valokuvaajaksi kouluttautumisestaan, yrityksestään ja esitteli töitään eri lehdissä: Terassi, Tregård, Avotakka jne.

Ihmeen paljon Camilla ehti kertoa kahden tunnin aikana. Pidin erityisen hyödyllisenä ammattikameran esittelyä ja kuulla systeemikameran ja kompaktikameran eroista kuin myös tavallisimmista virheistä, joita valokuvaaja tekee.

Jaa´a, valokuvauskurssiakin hän suositteli - niinpä, sellaiseen olisi kiva osallistua - ehkä joskus.

Pakurikääpä

Joihinkin piha-alueemme koivuihin on ilmaantunut pakurikääpää (Inonotus obliquus). Wikipediassa tästä mustasta pahkurasta on hyvää tietoa. 

Yllättävän moneen vaivaan tästä lehtipuiden lahottajasienestä onkin apua. Ilmankos se on nimetty vuoden 2013 rohdoskahviksi.

Luonnon lääkinnällinen ihmesieni on vanha kansanlääke, eikä ihme kun sisältää runsaasti terveellisesti vaikuttavia aineita: proteiinia, kuitua, hiven- ja kivennäisaineita, monia B-ryhmän vitamiineja, niin vaikka mitä.

Joskus vielä irrotan pienen pakurikimpaleen, jauhan sen ja kokeilen laittaa pari teelusikallista teehen tai kahviin.

Liedon Vanhalinna

Tänään mentiin retkelle eikä meinattu pikkuserkun kanssa Liedon Vanhalinnaan. Hänelle paikka oli tuttu, minulle aivan uusi tuntematon, vaikka on aivan Turun liepeillä ja Aura-joen varrella.

Päivä oli pilvinen ja harmaa jo aamusta alkaen. Onneksi oli pouta ja ilma suht lämmin. Kostea tuuli tuntui kylmältä, vielä, lämpimästä pukeutumisesta huolimatta.
 
Idyllinen, vanha kartanomiljöö huokuu historiaa piha-alueelta lähtien.

 
Perillä parkkipaikalta flaneerasimme ensi alkuun vanhan navettarakennuksen, Kartanoravintolan, vieritse päärakennukseen, jossa on museokauppa ja kotimuseo. 

Isännän huone.

Isännän huoneessa muisteltiin vanhoja esineitä.

Keittiössä erinäisiä astioita muistui mieleen, joitakin oli mummun keittiössä.

Ruokasali. Tuollaisia pikkuleipiä äitin aina leipoi, aina kun teki.

Kaikki huoneet kierreltyämme kävelimme ulos seuraavaan rakennukseen, Härkätalliin. Siellä tutustuimme Olli Vikaisen (1915–2005) 100 vuotta -näyttelyyn. Esillä oli Vikaisen maalauksia 1960-luvulta.

Nimikyltissä lukee: Päärnäspää Halikko (Angelniemi) 2001. Otin kuvan tästä Vikaisen taulusta muistoksi, koska isoisäni vanhemmat lapsineen muuttivat Mynämäeltä Päärnäspäälle.

Olavi Vikainen on tunnettu etenkin postikorttien ja sarjakuvien tekijänä. Korttien aiheina ovat pääasiassa joulu, uusivuosi ja pääsiäinen. Hän teki myös jonkin verran maisema-aiheisia kortteja.
 

Härkätallin jälkeen kipusimme puuportaita pitkin ylös korkeuksiin Linnavuorelle. Vaikka ilma oli harmaa ja pilvet alhaalla, näkyi huipulta kauas, kauas.

 Linnavuoren laella viivähdimme tovin katsellen joka ilmansuuntaan ja kävellen laidasta laitaan. Oli hiljaista - kuulin vain tuulen suhinaa ja tunsin sen pyyhkäisyt kasvoillani. Sanoin serkulle: "Onpa kaunista, onpa hieno paikka! Tänne pitää tulla uudestaan kesällä eväiden kera. "

No, niin lopuksi laskeuduimme alas välillä pysähdellen, halusin luoda vielä viimeisiä silmäyksiä portailta avautuviin maisemiin.

Mielenvaellukselle

Marraskuun 1. lähden vaeltamaan mieleeni; silloin alkaa kuuden viikon intuitiivinen kirjoittamiskurssi.

27.10.2015

Jännä katsoa mitä säännöllinen kirjoittaminen tuo tullessaan, millaisille poluille johdattelee. Oletan kurssin johdattelevan syvälle mieleni sopukkoihin, poluille ja erilaisiin maisemiin kuin mitä camino Portugalissa ja Espanjassa näytti.

27.10.2015

Tällä matkalla ei ole tarpeen valokuvata, seurailen vain niitä mielenmaisemia, joita kynän liike paperille tuo.

No, en tiedä mikä saa minut osallistumaan kurssille - ehkä jokin mikä käy ilmi Teuvo Pakkalan sanomisessa: ”Hän kaihosi jotakin, joka oli mennyt, kadonnut, haihtunut, jonka halusi uudelleen nähdä, kuulla, tuntea.”

Piipahdus Turussa

Lauantaina aurinko paistoi mieltä virkistävästi. Kaunis sää tosiaan piristi sateisen perjantaipäivän jälkeen. Ilma ulkona kuiskaili: liikkeelle, liikkeelle nyt vaan. Lähdimme flaneeramaan Turun kaduille ja toreille.

Vilkasta oli kaikkialla, jopa Wiklundilla ja suositussa Café Artissa oli pitkä jono - löytyi kyllä mukava istumapaikka kahvihetkelle.

Auringon hohteessa Läntinen Pitkäkatu oli kaunis värikkäine ja sädehtivine lehtipuineen ja ihmismassoineen.

Sattuipa olemaan lauantaina myös silakkamarkkinat, ei kuitenkaan tarttunut mitään matkaan. Siellä tungoksessa ohitettiin myyntikojut ja katseltiin puolelta toiselle. Kaikenlaista oli myynnissä: kalatuotteiden lisäksi karpaloita (niitä katselin pitkään) Perniöstä, tyrnituotteita eri muodoissa, eri omenilajikkeita (niitäkin katselin), leipiä, käsitöitä erilaisia jne.

Pujottelimme auringon häikäistessä eteenpäin ihmisten välistä aina  Kristiinankadulle saakka. Ravintola Torre oli siinä lähellä, ei kun sinne syömään.

Yllätys, yllätys – paikka oli tupaten täynnä. No, ei pitkään tarvinnut odottaa, kun meille osoitettiin pöytä. Yleensä, kun menemme ulos, syömme kalaruokaa, nyt valitsimme aurajuustolla kuorrutettua kananrintaa. Ei hullumpaa, totesimme. Torressa on aina isot ja mehevät annokset. Kiva siellä oli keskellä ihmissorinaa kiirehtimättä ruokailla.

Vielä ehdin hakemaan Wiklundilta luomukaurahiutaleita, juuri ja juuri ennen kuin sulkeutui. Yhden kaurahiutalepussin etsintään ja maksamiseen meni valtavasti aikaa; entisen kassasysteemin tilalla olikin näet kassa-automaatti. Kassa-automaatilla hääräilyni olikin sitten aika koomillista. Taidanpa kirjoittaa siitä toiste vielä uuden postauksen.

Virkeä kuntoilija

Severi tuli vastaan tänään lenkkipolulla. Hän on virkeä kävelijä ja lintujen tarkkailija, nytkin hänellä oli kiikarit kaulassaan.

Pysähdyttiin vaihtamaan kuulumisia. Hän kertoi marjastaneensa ja säilöneensä kolme litraa puolukoita. Mustikkaankin oli kesällä pyöräillyt vaikka on täyttänyt jo 89 vuotta. Ihmettelin hänelle moista jaksamista ja aktiivisuutta: "Liikkeellä pitää olla", hän sanoi.

Tänään Severin lintuhavainnot eivät olleet kuulemma kummoisetkaan, vain harakoita ja variksia. No ilmankos, kun tuuli aika ärhäkkäästi. Kerroin hänelle nähneeni eilen käpytikan valotolppaa nakuttamssa ja korpin raakuvan, ja taisi mustarastaitakin olla polun lähistöllä.

Jaa'a, mietin hänet ohitettuani. Ollapa vielä itsekin moisella iällä noin virkeä ja monipuolinen liikkuja.

Viiden pakkasyön jälkeen vesi on aika alhaalla.

Värikäs lokakuu

Lokakuun alkupäivät ovat olleet aurinkoisia. Mutta talvi lähestyy – se hiipii öisen aikaan yhä lähemmäs ja lähemmäs yöpakkasten kera. Kaksi peräkkäistä pakkasyötä on jo ollut - aamusella mittari näytti -6.2 astetta.

Aamulla vein auton korjaamolle - kolmannen kerran jo tänä vuonna. En tiedä mikä vika siihen taas tuli, alkoi näet eilen tutista kuin horkkatautinen. Ajoin huomaamattamani parkkipaikalla johonkin isoon kuoppaan. Taisi siitä ottaa nokkiinsa.

Korjaamolta kävelin kotiin. Matkalla katselin pakkasyön jäkiä: ruoho oli valkoisessa kuurassa, ja jotkut lehtipuut olivat jo melko paljaina.

Haravoimista meillä riittää useiksi päiviksi: saamme kerätä saarnien, vaahteroiden, koivujen ja pensaiden värikkäitä lehtiä. Viimeiseksi jäävät omenapuun, sireenin ja tammen lehdet, jollei nyt ensilumi niitä peitä.