Eilen perjantaina pienen pihakierroksen jälkeen lähdin kuitenkin lenkille, en malttanut pitää huilipäivää. Lauha, lähes tuuleton sää suosi vähän pitempää lenkkiä.
Palatessani suuri keltainen orvokki helotti kuin pieni aurinko ikkunan alla. Ihmeellistä! Siinä se ikään kuin toivotti valoisia ja parempia päiviä uutena vuonna.
Aamulla kävin katsomassa orvokkia, jospa harhaa näin. Mutta en, siinä se pienessä pakkasessa värjötti.
Marraskuussa viimeksi kävin metsäpalstalla, ja nyt kun sää vaikutti otolliselta pakkasin sahan ja kypärän autoon, evästä mukaan ja menoks.
Kolmisen tuntia pikkuhiljaa pöheikössä hääräilin. Maa oli vähän kohmeessa ja paikoitellen märkää. Oksien päälle ei parantunut astua sen verran liukkaita olivat.
On se semmoinen pöheikkö, ei kannata paljon ympärilleen tsiikata, ettei epätoivo iske. Riu’un kun kohtaan, saha soimaan.
On siellä kuitenkin niin mukavaa hääräillä… Kylmempää ennustettu ja luntakin, joten seuraavaa kerta voi kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti