Sooloretriitti

Täydet kaksi kuukautta olen fågelholkissani oleskellut, tosin asioiden pakosta ollut välillä päiviä poissa. 

Pidän täällä retriittiä soolona, tuntuu kuin kulkisin Caminolla. Erona tietysti se, että fyysisesti olen paikallani. En ole kulkemassa pyhiinvaellusreittejä kauniita näkymiä ihastellen, vaan pohdiskelemassa rauhallisessa paikassa vanhojen, suurten koivujen ja valtavan männyn alla, katajien, leppien ja luonnonkukkien ympäröimänä. 

Mieli täällä herkistyy kuin Caminolla ikään asettuen samankaltaisiin tunnelmiin kuin olen kuvannut kirjassani Annan sydämen ohjata - Kirjoituksia vuosilta 1997-2017. Yhtäläisen tunnelman saa aikaan ei niinkään kävely etapista etappiin, vaan Suomen rikkaan luonnon seuraaminen. 

Päivittäin se vaihtelee näkymineen ja äänineen. Parhaillaankin puuskainen pohjoiskoillinen tuuli vääntelee ja kiskoo vanhojen puiden oksia, heittelee niitä ja käpyjä mökin katolle niin että kolahtaa. 

Nurkissa natisee ja suhisee – niin, koko luonto on jatkuvassa liikkeessä. 

Yhden, vain yhden kukan, pelargonin, olen tänne tuonut. Katselen näet mieluimmin erilaisia heinäröyhyjä ja luonnonkukkia, joita on tovin sitten ilmaantunut lisää kuivalle ruohikolle. Niiden myötä heinäkuu tuoksuu...