Kevyt, taitettava ja kiva istuma-alusta on tarpeellinen paitsi vaelluksella, niin myös taimikossa taukohetkiin. |
Samalla kun oli muuta asiaa
Turkuun, kävin katsastamassa vaellustamineita urheilu- ja retkeilykaupoissa.
Niin, piti vain katsastaman millaisia hintoja, valikoimia jne. löytyy, kuitenkin
jotain pientä tarttui mukaan, vaikka kuinka yritin malttaa olla edes
koskematta.
Aikoihin en ole käynyt
mainituissa kaupoissa ja huomasin miten olen loitontunut kaikista nykyajan
retkeily- ja urheilutamineista, kuten juuri teknisistä vaatteista, rinkoista, makuupusseista
jne.
Myyjät olivat ystävällisiä ja
tuote-esittelyn osaavia. Alkoi tuntua kuin olisin ollut kännykkää tai iPadia
ostamassa, sillä siksi tarkkoja kysymyksiä he alkoivat esittää minulle, kuten
millaiseen tarkoitukseen, millaiseen lämpötilaan, mihin vuodenaikaan niitä
tarvitsen. Kysymyksiä sateli, olipa sitten kysymys makuupusseista tai
vaatteista. ”Kunhan nyt katselen mitä on tarjolla. Millaisia ne tekniset
vaatteet ovat, missä päin teillä niitä on?”, kyselin ummikkona varovasti.
Onneksi koot, uudet värit ja
mallit eivät olleet vielä tulleet, mutta jotain vielä oli jäljellä, joten
pääsin tutustumaan. ”Nämä ovat ihania, kevyitä, hengittäviä, helppo pestä, kuivuvat
nopeasti, niissä on aurinkosuoja +40”, myyjä esitteli. ”Tarvitsette lyhyt- ja
pitkähihaisia t-paitoja aurinkosuojalla ja kylmien säiden varalle tällaisen
kevyen ja hengittävän fleece-takin, jossa on myös aurinkosuoja.”
Kokeeksi ostin lopulta lyhythihaisen
teknisen t-paidan, ihanan kevyen ja hengittävän. Sellaisen tarvitsen
muutenkin, voin heittää vanhan ja kuluneen puuvillaisen t-paidan pois, järkeilin
ostostani.
Partioaitassa vaellussukkien
katsastaminen kävi nopeammin asiantuntevan myyjän ansiosta, hän hoksasi heti
mitä tarvitsen. Kokeeksi ostin ”liner” -sukat ja niiden päälle laitettavat
pehmeät ja paksut vaellussukat. Näitäkin voin käyttää jo nyt, lähdinpä
sitten vaellusmatkalle tai en, vaikka vain taimikossa talloessani. Jos osoittautuvat
hyviksi, hankin myöhemmin samanlaiset varalle. Päivärepuksi ostin Haltin
Streetpackin, joka toimii varakassina ja voin myös jo nyt käyttää.
Paljon on vielä hankkimista, rinkka, makuupussi,
vaelluskengät jne. Rahaa näihin tuntuu menevän yhden ulkomaan reissun verran,
joten kyllä tähän vaellusprojektiin kuluu aikaa, siis jo pelkkiin hankintoihin,
mutta hyvän alun nyt sain.
Toivotaan käyttöarvioita kunhan olet rauhassa ehtinyt testailla uusia tamineita. Olen itse myös haaveillut kunnollisesta tuulen ja veden pitävästä teknisestä takista ja housuista. Nyt näytti olevan jotain houkutuksia alennuksella eli ehkäpä olisi otollinen hetki hankkia.
VastaaPoistaTerveisin Ida ...hän joka ei raaskinut ostaa toppahousuja talveksi vaan vanhoilla tuulihousuilla mentiin, tyhmyydestä saa kärsiä koko kroppa. Tosin sukkahousut tekevät ihmeitä:)
Ida, kiitos kommentoinnista.
PoistaTosi kalliita vermeet ovat, mutta kuulema pitkäikäisiä. Varovasti, vähitellen ja tarpeen mukaan aion niitä hankkia.
Niken lyhythihainen (tekninen) t-paita on jo käytössä. Ja täytyy sanoa, että on se vallan ihana: kevyt ja joustava, ei kiristä eikä kurista. :) Seuraavaksi taidan hankkia samanlaisen, mutta pitkähihaisen.
Toivottavasti saat hankittua kuoripuvun, jonka alle voi laittaa vaatetta sään mukaan. Sellaista minäkin toivon. Sinulle se olisi tosi tarpeen, kun ulkoilet lasten kanssa usein.
Hei Silja. Vaellustarvikkeet ovat todella kalliita. Monia tavaroita saa edullisemmin armeijan ylijäämävarastoja myyvistä tai syksyllä kun alennusmyynnit alkavat. Mutta on niitä ihana hypistellä.
VastaaPoistaT Kajsa