 |
| Nämä eivät menneitä märehdi. En uskaltanut kuvata ihan läheltä. |
Nina Banerjee-Louhijan viimeisin kirja Yhden päivän kuningatar maalaa enemmän kuvaa äitinsä elämästä kuin kirjailijan. Toki kirja jäsentää samalla, äitinsä kautta, omaa elämää ja kirjailijan suhdetta vanhempiinsa, sukulaisiinsa jne.
Banerjee-Louhija näkee nyt vanhana äitinsä paremmin: ymmärtää häntä, näkee syitä ja seurauksia äiti-tytär-suhteelleen. Hän saa vastauksia ja ymmärtää, millaisia seurauksia voi koitua ihmiselle, jota on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja joka ei ole saanut riittävästi rakkautta lapsena.
Etsiessään ja tutkiessaan isänsä elämää, kirjailija saa selville isän jättämän perinnön. Banerjee-Louhija tulkitsee sen ja kirjoittaa:
”Jälkeenpäin olen käsittänyt isän viimeisen lahjan symbolisena, eräänlaisena osviittana kulkemisen tärkeydelle, vaeltamisen välttämättömyydelle. Se muistuttaisi minua aina siitä, etten missään elämässäni vaiheessa juuttuisi paikoilleni, etten pysähtyisi vain yhden yksisuuntaiseen kadun vankeuteen, vaan polkisin, aina vain polkisin eteenpäin, eteenpäin, taakseni vilkuilematta.”
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja värikäs lukukokemus.
Hei Silja!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, muuta tieä ei ole kuljettavana kuin eteepäin!
Joskus sattuu todella, mutta kuitenkin.
Olemme Glennin kanssa mökillä, rauhaisaa.
Oikein hyvää ja eteenpäin suuntautuvaa syksyä!
Seija
Seija, kiitos kommentoinnista.
VastaaPoistaNiin, rauhalliseksi tämä elämä on mennyt – liian rauhalliseksi - vaikka mielessä kuohuvat uusien haasteiden mahdollisuudet. Haasteet tahtovat vain jäädä pitäisi-sanojen ja haikailujen alle.
Kaunista ja lämmintä syksyä teille sinne!