Aamulla joku soitti ovikelloa, ja kun riensin avaamaan, kompastuin puhelimen laturijohtoon ja lensin mukkelis makkelis lattialle. Ajattelin, että jaahas, nyt taisi hammaslääkärille meno jäädä. No, tokenin siitä kuitenkin.
Seuraavaksi Turussa Tuomiokirkonsillan valoissa auto alkoi täristä oudosti ja minä vapista pelosta, että jäädäänkös sitä nyt tähän. Keltainen varoitusvalo alkoi vilkkua näytöllä, mutta ajattelin, että pakko tästä johonkin on ajaa. Varovasti lähdin liikkeelle auton tutistessa. Ajoin Wiklundin parkkihalliin ja sitten olikin jo kiire kävellä hammaslääkärille.
Hammastarkastuksessa istuessani pohdin, mitä teen seuraavaksi auton kanssa. Uskalltaisinko ajaa kotiin vai tilaanko hinauksen. Hammastarkastuksessa sentään meni hyvin: reikiä ”nolla”.
Parkkihallissa etsin auton hansikaslokerosta korjaajan tiedot. Hänestä paras tilata vain hinausauto, ei parane lähteä ajamaan. Uskalsin ajaa kuitenkin auton parkista ulos ja kohta hinausauto jo olikin siellä. No niin, se tuli hoidettua. Kas, olinkin sitten yhtäkkiä ilman autoa. Vettä satoi mahdottomasti, eikä minulla sateenvarjoa. Kiiruhdin bussipysäkille ja kotona olin vasta noin tunnin kuluttua. Omalla autolla paluumatka olisi kestänyt noin kaksikymmentä minuuttia. Olin kuin uitettu pahainen rakki, kun pääsin kotiovelle.
Semmoinen päivä. Tuli viiden tunnin reissu kahden kolmen tunnin sijaan. Nyt illalla vähän kolottelee se aamuinen lento. Saa nähdä, milloin saan auton takaisin; korjaaja ei osannut sanoa, ei ehtinyt edes katsoa mikä vika autoon tuli.
Voi kurjuutta... Voimia ja jaksamista sinulle! Toivottavasti alkava viikko sujuu paremmalla onnella ja vähemmillä vahingoilla:)
VastaaPoistaT. Ida