Porto - Moreira da Maia

Ensimmäinen vaellusetappi takana. Majapaikassa olin jo noin kahden aikoihin iltapäivällä, sillä kilometrejä ei ollut paljon (n. 13 km). Mutta riitävästi kuitenkin rinkan kanssa. 

Päivä alkoi upeasti: aurinkoa, leppeää tuulta, lämmintä (22 °C), ihmiset toivottelivat minulle hyvää caminoa ja opassymbolejakin näkyi sopivasti. 

Herkullisia kahviloita oli melkein vieri vieressä. Yritin olla vilkaisematta, jottei vallan menisi kahvitteluksi. 

Olin jo hyvässä kävelyvauhdissa, kun eräässä risteyksen valoissa portolainen komea miespyöräilijä, Mario, alkoi puhutella. Hän innostui, kun tähän aikaan vaellan, ei kuulemma niin tavallista, ja vielä siitäkin kun kuuli, että olen Suomesta. Suomi on hänen matkailulistallaan. 

Mielenkiintoista oli kuulla hänen vaelluksistaan. Hän se vasta vaeltaja on, sanoikin että kun kerran aloittaa, ei loppua näy. Juuri näin se on, sanoin. Ja nytkin hän oli pyörällään harjoittelemassa seuraavaa caminoa varten. Fiksu tyyppi, kerta kaikkiaan.

Suihkun ja pikkupyykkäyksen jälkeen olikin jo hirmuinen nälkä. Majapaikassa suositeltiin pinkkiä ruokapaikkaa, joten sinne. En vaan ymmärtänyt heidän ruokalistoistaan mitään. No jotain kalan tapaista tuli perunien ja leivän kera, oli siinä ihan kylliksi.

Aamulla sitten on suunnilleen samanpituinen taival edessä. Eiköhän se tästä, kun alkuun pääsin.

Porto...

Ennusteesta huolimatta tänään poutatunnit jatkuivat, joten lähdin aamupalan jälkeen tutkailemaan reittiä, siis selvittämään mihin suuntaan lähden aamulla kävelemään. Samalla tuli valokuvattua. 

Horisontissa näkyy Ponte da Arrábida.

Portosta lähtee kolme caminoa: jo aikaisemmin kulkemani Caminho Portugués da Costa, Caminho Portugués por Braga ja Caminho Portugués Central ou Principal (n. 252 km), jota minun on tarkoitus seurata. 

Majapaikan läheltä löysin aika pian keltaisen nuolen, mutta siihen sitten opastesymbolit loppuivat. Sen jälkeen seurailin Porton karttaa ja opaskirjastani ja välillä kyselin ihmisiltä. 

Puheesta en saanut selvää, arvailin vaan mitä sanoivat ja tuloksena plus miinus nolla. Mutta ei se mitään, ei ollut kiirettä, pysähtelin valokuvaamaan ruusuja ja muita näkymiä. 

Porto - Massarelos



Jardins do Palácio de Cristal






Porto - Cedofeita

Heti alussa on pitkälti loivaa nousua, joten rinkan kanssa kilometrejä ei pistellä vauhdilla, eikä kuntokaan riitä. 

Jostain syystä tällä kertaa ei olekaan niin suurta vaellusintoa kuin aiemmilla kerroilla. Mutta huomenna pitäisi olla poutaa ja muutenkin hyvä sää kävellä, joten ei kun caminolle. Ja toivottavasti opastesymboleja löytyy paremmin ainakin seuraavaan majapaikkaan saakka.

Portossa

Rauhallinen majapaikka nukkua tämä Casa Diocedana ja modernimpi kuin Lissabonissa varaamani.

Aamupalalla olikin sitten hälyä ja tohinaa. Paljon, paljon nuoria tummia miehiä isossa ruokasalissa. No oli jokunen nainenkin joukossa.

Nämä tummat erottuivat hyvin valkoliinaisten pyöreiden pöytien äärellä. No, mahdoin minäkin erottua hyvin ainoana vaaleana yksin ison pöydän äärellä.

Minusta oli mukavaa seurata näiden energisten ja rentojen ihmisten touhua ja keskustelua vaikka en mitään ymmärtänyt. Niin, ja komeita he ovat ja iloisia.

Aamupalalta on hyvä mieli astua baanalle, sää on pilvinen ja lämmin, ehkä jokunen sadekuuro on tulossa.

Lissabon - Porto

Lissabonin majapaikassa nukuin hyvin, vaikka kaikenlaista kolinaa kuului sieltä täältä.

Huoneeni oli aika viileä. Onneksi otin villakerraston mukaan. 

Ensi alkuun tuntui oudolta jaetut WC/suihkutilat. Totuin siihen aika pian, piti vain muistaa aina mennen tullen lukita ovi ja ottaa kaikki tarpeellinen mukaan.

Aamusella kahdeksan aikoihin kävelin rautatieasemalle ja matkalla aamupalalle. Päätin kuitenkin matkata junalla Portoon, eikä kävellä. 

Sateesta ei muuten ollut häivääkään, päin vastoin aurinko alkoi kurkistella pilvien rakosista.

Junassa katselin tuttuja näkymiä - siis saman reitin viertä kuljettiin aika pitkälti kuin kävelin vuonna 2015 - Tejo-joen reunamilla. Monta paikkaa tunnistin. Tasaista ja kaunista.

Portosta lähestyttäessä suunnattomat eukalyptusalueet olivat mustina, runkoja ja aluskasvillisuutta myöden. Vaikuttavaa ja surullista katseltavaa.

Runsaat kolme, lähes neljä tuntia kului ennen kuin olin Portossa. Piti näet vaihtaa junaa, jotta pääsisin keskustaan. Portossa sitten olikin pieniä sadekuuroja tämän tästä.

Porton katedraali, kiva taas katsella samoja näkymiä.


Nyt olen sellaisessa paikassa kuin Casa Diocedana, Seminário de Vilar. Menikin tovi ennen kuin löysin sen. On vähän kalliimpi paikka, mutta edullinen syödä.  

Wi-fi toimii täällä mainiosti, toisin kuin Lissabonissa. Yleensä sen toimivuudessa on suuria vaihteluita, eikä sitä tiedä ennen kuin on jo majoittunut. 

Lissabonin auringossa

Eilinen suoralento Helsingistä Lissaboniin kesti lähes viisituntia. Perillä olin kuitenkin jo puolilta päivin ja majoittunut ennen kahta.

Nopeasti siitä sitten baanalle ja iltapäiväkahville.

Ja mukavaa oli minun siinä auringossa ja lämmössä (21 °C) istua ja katsella ihmisvilinää.

Ensi alkuun olin aivan häikäistynyt näkymien kirkkaudesta, historiallisista monumenteista, valtavista rakennuksista, mosaiikkisista kivetyksistä. Niin, ja minusta se häly joka puolella oli hirmuinen. Siis aikamoinen kontrasti minulle, joka pyrähdin tänne äkisti rauhallisesta ja pienestä maalaiskaupungissa.

Mutta tuohon kaikkeen totuin muutaman tunnin flaneerauksen jälkeen.

*

Tänään päiväni kului huomista matkantekoa selvitellen. 

Katedraalista sain leiman pyhiinvaelluspassiini ja myös majapaikkojen aukioloista.

Käväisin myös rautatieasemalla selvittelemässä, josko menisin junalla Portoon. Olen näet täältä Lissabonista kertaalleen jo kävellyt Portooseen, joten taidan mennä nyt sinne junalla ja kävellä vasta sieltä sisämaan reittiä pitkin Santiago de Compostelaan. Se olisi uusi reitti minulle.

Paluumatkalla osuin nobelisti Josè Saramagon näyttelyyn. Siellä vierähtikin tovi tutustuessani hänen tuotoksiinsa, kuten muistiinpanoihin, luonnosaihioihin, kirjoihin jne. Valtavan tuottelias hän on ollut.

Tänään on ollut pilvisempää kuin eilen. Toisin sanoen mahdottoman hyvä sää kävellä pitkin Lissabonin katuja. Huomiseksi luvattu sadetta, joten ehkäpä hyvinkin tulee junareissu kyseeseen.

P.S. Postauksen julkaiseminen ei meinaa onnistua. Kiertoteitse tämän nyt tein. Toivottavasti ei tulee kahta samanlaista päivitystä.

Liikkeelle, liikkeelle

Vaellushalu vaatii suonissani, että liikkeelle, että on jo aika irtaantua kotosuomen ilmastosta katseleman ja tunnustelemaan toisenlaista maisemaa. 

Uusi pyhiinvaelluspassi ja päivitetty Camino Portugués -opas valmiina.

Se oli huhtikuussa 2015, kun aloitin kävelemisen Lissabonista Camino Portuguésin. Joka majapaikasta piti saada leima  pyhiinvaelluspassiini. Tällä kertaa yritän keksiä toisenlaisia reittejä.

Matkani alkaa huomenna aamuyöstä ensin bussilla kotoa Vantaan lentokentälle ja sieltä lennolla Lissaboniin. Paluulennosta ei ole tietoa. 

Tällä kertaa kokeilen matkantekoa pikkurinkalla (36 litraisella). Näin vähällä tavara- ja painomäärällä (naftilla 7 kilolla) kuin nyt en olekaan vielä reissannut. Harjoittelukin on jäänyt minimiin. Jää nähtäväksi, miten pärjään.

Tosikävelijä vs. kävelijä

Joskus hankkimani A. H. Sidgwickin Kävelyesseet -kirjanen osui käteeni. Sitä silmäillessäni sai se minut pohtimaan, mitä eroa on kävelytyyleillä, että mitä muuta kävely on kuin jalkojen pelkkä refleksitoiminto. 

Sitäkin voi siis miettiä ja määritellä kulkemistaan omaksi ilokseen. Kävelyverbejä riittää, kuten kävellä, kuljeskella, käyskennellä, flaneerata, vaeltaa, ravata. 

”Kävelyn ja kuljeskelun välinen ero muodostuu vauhdista”, sanoo A. H. Sidgwick. 

Urheilukelloani en taida ottaa mukaan tulevalle matkalleni. Minulle ei ajan eikä kilometrimäärän seuraaminen ole tärkeää. Tärkeää on olla liikkeellä, luonto ympäristöineen ja saada yösija ennen pimeää.  

Kävelijälle, ja ravaajallekin, on tärkeää kävellä tietyssä ajassa tietty matka. Kello on hänelle tärkeä ja kilometrien seuranta. Yksinkertaisesti huomio on vain siinä, sitä ei tuhlata muuhun. 

”Mikäli aiomme olla ihmisiä emmekä eläimiä, kävelyn on oltava muutakin kuin pelkkää jalkojen heiluttamista ja ympäristön jotakin enemmän kuin kilometrien mittaista väritöntä tapettia.” 

Tosikävelijä huomioi ympäristöä, ilmastoa ja luonnon ominaispiirteitä ja alati vaihtuvaa mieltään ja tunteitaan, mutta takertumatta niihin. 

Sidgwick kirjoittaa ”Kävelijöiden mahtavaan demokratiaan voi astua vain nöyryyden ja yksinkertaisuuden tilassa, kaikki ihmisen toisesta ihmisestä erottavat näkemykset, väitteet ja kaikenkattavat selitysketjut syrjään viskattuina ja täysin hyljättyinä”. 

Niinpä, tosikävelijä rakastaa luonnonrauhaa, metsäpolkuja, autiota merenrantaa kuullakseen sielunsa ylistystä, sen laulua ylistäen. 

Hän välttää kaupunkien ja kylien vilkkaita keskustoja. Aina se ei ole mahdollista, silloin hän hakeutuu puistoihin tai alueille jonne häly ei niin ulotu. 

Sidgwick, A. H. (2014). Kävelyesseet. Alkuteos: Walking Essays (1912). Suomennos: Asmo Koste- Helsinki: Nastamuumio. 151 s.