Mehustusaikaa

Harva se päivä sade ja tuuli ovat pudotelleet omeniamme märkään maahan. Keräilen niitä siitä talteen, makeita ja mehukkaita kun ovat. 

Voisin viedä ne jo mehuasemalle mehustettavaksi, mutta olkoot nyt vielä puussa. Ollaan näet otettu vanha 1970-luvun saksalainen mehulinko käyttöön ja lingottu omenista mehua litra kerrallaan.

Päivässä tai parissa mehu tulee juotua. Lingossa ei muuta vikaa olekaan kuin että pitää hirmuista meteliä. Ulkona ääni tuntuu hiljaisemmalta. Mahdottoman hyvää mehua sillä saa!

Vielä Paimion Polulle

Sunnuntaiaamuna sataa tihuutti. Sade loppui mukavasti puoleen päivään mennessä ja näytti poutaantuvan loppupäiväksi. 

Hyvä ilma innoitti vielä pitkälle kävelylenkille Johanneksen kanssa. Eilen hän sitten jo lensikin kotiinsa. Kauniissa syyssäässä kierrettiin toistamiseen Paimion Polun, tosin nyt vastapäivään vaihtelun vuoksi. 

Sieniä oli enemmän kuin viime kerralla ja kaunista syksyn keltaisuutta hohti siellä täällä. 

Noin puolessa välissä lenkkiä istahdettiin kalliolle syömään eväitä. Katseltiin siinä kaunista näkymää pellolle, mansikkamaalle, maantielle ja metsänreunaan. Vanha pihlaja punaisine marjoineen hehkui edessämme. Nautin näkymästä, nautin seurasta ja mietin, saanko tultua tänne vielä yksikseni. 

Reitti on mukavan vaihteleva ja paikoitellen haastavakin. Matkaa kertyi tällä kertaa urheilukelloni mukaan 16 kilometriä ja risat - eikä nyt tarttunut ainuttakaan hirvikärpästä.

Kurjenrahkan kansallispuisto

Eilen tiistaina karautimme Paimiosta autolla vajaassa tunnissa Kurjenrahkalle. Se sijaitsee Kurjenrahkan kansallispuiston alueella. 

Sää oli heti aamusta alkaen mitä kaunein, oli tulossa lämmin ja aurinkoinen syyspäivä. Sääennusteen mukaan päivä saattoi olla ainoa vähän aikaan, sitten olisi tulossa sadepäiviä.

Nyt tuli lähdettyä tuntemattomalle reitille, kun sain Johanneksesta kävelyseuraa. Kurjenpesän luontotuvalla tutustuimme ensin suohon ja sen elämästä kertovaan näyttelyyn ”Kurjen huuto”. Tuvan isolla piha-alueella on kiva näköalatasanne Savojärvelle. 

Käväisimme ensin kurkkaamassa alhaalla järven rannalla, sieltä kipusimme ylös luontotuvalle, josta oli hyvä aloittaa Savojärven ympärikävely. 

Reitillä koin hetkittäin olevani kuin erämaassa: kumman rauhallista, kelopuita, männyn käkkäröitä, suuria suopursualueita, varpukasveja (juolukkaa, mustikkaa, puolukkaa, kanervaa), soita. 

Suot ylitimme pitkin hyväkuntoisia pitkospuita.

Kuivaa oli. Hyväkuntoista ja hyvin pitkostettua reittiä oli kaunis astella. Hyviä taukopaikkoja syödä eväitä oli sopivasti ja aivan järven rannalla oli mukava pysähdellä katselemaan ja kuuntelemaan hiljaista luontoa. 

Kylläpä kahvit ja eväät maistuivat täällä järvinäkymän äärellä!

Oletimme, kun Paimion Polulla jokunen hirvikärpänen tarttui hiuksiini, että täällä niitä vasta olisi, mutta ei ainuttakaan. 

*

Paluumatkalla sitten varsinkin Auran ympäristössä keltaiset puimakoneet pörräsivät pelloilla – saisi olla nyt vielä muutama kuiva päivä sadonkorjaajille.

Makeita omenia

Viikolla on vähän väli sadellut, mutta mukavan lämmintä on ollut. Puuskainen tuuli pakkaa ravistelemaan omenat alas ennen aikojaan. Vielä saisivat näet kypsyä mehukkaammiksi. Mutta makeita ovat olleet. 

Varisseita omenia olon lohkonut kattilaan ja antanut muhia soseeksi, ei kestä kauan, noin vartin verran, niin on valmista.

Marjojen sijaan kevyesti makeutettu sose on tuonut kivaa vaihtelua puuron päälle.

Pikapuolin taidan kiikuttaa ne kyllä mehuasemalle.

Reippailua Paimion Polulla

Syyskuuni alkoi reippaasti. Vallan mainio puolipilvinen sää oli otollinen lähteä kävelemään Paimion Polulle.

Nyt kun sain Johanneksesta lenkkikaverin, tuli lähdettyä tälle pitkälle lenkille. Polarin urheilukelloni mukaan matkaa kertyi 17.03 kilometriä, polun pitäisi olla kuitenkin 15 kilometriä. Ehkä teimme jonkin ylimääräisen lenkin. 

Hyvässä kunnossa reitti oli ja helppo kulkea.

Sieniä oli muutamia siellä täällä, oikeastaan aika vähän, kun muistelen mitä muina kertoina olen nähnyt.

Elokuisella luontopolulla

Paimion luontopolun kävelin viimeksi Astan ja Lunan kanssa huhtikuun lopulla. Silloin oli aivan toisenlaiset, paljaammat näkymät kuin näin elokuun loppupuolella. 

Tänään polulla oli syksyinen tunnelma; näkyi varisseita kullankeltaisia koivunlehtiä, jokunen sieni siellä täällä, värikästä kanervaa, lähes kypsiä puolukan marjoja kauniina väriläiskinä ja niin edelleen. 

Kallioilla, mäntymetsikössä - niin kaikkialla - ilma oli raikasta hengittää. Puuskaista tuulta tuskin tunsi suojaisalla polulla kävellessä. 

Noin neljän kilometriä lenkki on mukava käyskennellä. Vaikka on lyhyt, on se paikoitellen kuntoa haastava, ja luonto tarjoaa silmänruokaa kylliksi.

Pikavisiitti saaristossa: Yhteenveto

23. - 25.8.2017

Utö oli mielenkiintoinen nähdä. Käynti oli todella lyhyt, mutta ehdin saada jonkinlaisen yleiskuvan saaresta.

Jurmon Högbergetin laelta on mahtavat näkymät.

Vähän arvelutti tällaisissa kohdissa kulkea, jos vaikka on punkkeja ja käärmeitä,  mutta mitä pienistä.

Vanha, kaunis Kappeli oli vaikuttava yksinkertaisuudessaan.

 

Vielä viimeisenä iltana ehdin nähdä toistamiseen kauniin auringonlaskun.

Perjantaiaamusella heikossa tihkusateessa m/s Eivor lähestyy laituria, alkaa paluumatka.  Majapaikassa ehdimme vielä keittää kahvit ja syödä runsaan aamupalan, jonka saimme illalla mukaamme.

Kovin lyhyeksi jäi tämä Jurmossa käynti, mutta kovasti kiitollinen olen tästä tutustumisreissusta. Upeita ja kauniita hetkiä sain nähdä ja kokea ja paljon tuli käveltyä, ristiin rastiin, saarella. Ihmeellisiä näkymiä olivat pitkät riutat vierinkivivalleineen ja muinaisjäännökset. Niin, yksi kesän kohokohdista tämä käynti oli, ja uutta käyntiä jo haikailen...

Kirja tältäkin pikkureissulta tarttui: Andersson, Agneta (2010). Jurmon kylä - Lähimpänä merta. Vrakplundrarförlaget. 264 s.