Luonnossa on nyt ilo kulkea ja katsella...
Syyskarkelo
Syystuuli ja keltalehti
jo kartanollani karkelehti.
Nyt siis se aika ehti!
Se aika, mi vartoi varmaan!
Oi kukkaset, tuuloset aamun armaan,
nyt alku on köyhän harmaan.
Syyslehti ja tietön tuuli, –
”kesälehteni lempeä”, kerran se luuli.
Mitä virkkaa nyt vilu huuli?
Kisa lemmetön, leikki nuiva,
polo syys, ei kultaista viljaa puiva…
vilu tuuli ja lehti kuiva!
Otto Manninen
Elo- syyskuussa on ollut vipinää - kaikenlaista mukavaa.
Kevyttä lenkkeilyä, synttärit ravintola Toivossa (Paimion parantolaan), sukkulointia Sauvossa ja Karunassa Johanneksen kanssa (tuli Suomeen muutaman vuoden tauon jälkeen).
Paitsi sukuloimassa käväistiin muun muassa Nauvossa, Ruissalossa, Turussa pariin kertaan ja sienimetsälläkin.
Iloksemme muutama kantarelli löytyi poimittavaksi varpu- ja sammalmättään seasta.
*
Luonto on ehtinyt monin paikoin syysfiilinkiin ja syksyn väreihin. Lehtipuiden kesäinen vihreys on muuttunut vaivihkaa siellä täällä enemmän ja vähemmän kauniin keltaiseksi ja punertavaksi. Joka päivä on edessä taulu uus!
P.S. Tärkeää faktaa: Turun Sanomat 23.8.2022
Ilahdutti tässä yhtenä perjantaina käydä WAMin kesänäyttelyssä, kiitos miniän. Esillä on Antti Laitisen Taipuisa maisema. Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen katsaus taiteilijan viimeaikaisiin teoksiin. Teoksissa metsä, puu, maisema – luonto saa mielenkiintoisia muotoja…
Viime postauksestani on yllättäen vierähtänyt tasan kuukausi. Jos muuten vilisti kesäkuu niin tuntuu tämä heinäkuukin mennä vilistävän. Kertailenpa tänne alustalle mennyttä kukkean kaunista ja lämmintä kesäkuuta.
Tuona helteisenä päivänä tuli käveltyä paljon, uskomattoman paljon. Vierailla reiteillä kävellessä ja mukavassa seurassa kilometrien kulumista tuskin huomasi.
Juhannuksen jälkeen (juhannus meni muuten suit sait rauhallisesti) olin pitkästä aikaa viikon verran Vantaalla kissan kaverina.
Kissan kanssa kaikki sujui hienosti, eikä oikeastaan kommelluksiakaan sattunut. Tai no yksi: Sain nimittäin päähäni lämmittää sauna.
Mutta siellä oli sellainen sytytin, musta sellainen, jollaista en ole milloinkaan nähnyt. Pyörittelin sitä aikani edestakaisin, että kummasta päästä se liekki tulee. Ja kun ei selvinnyt päätin ostaa kaupasta tulitikut, mutta unohdin. Ei kun uudestaan saunaan sytytintä pyörittelemään ja manailemaan, että on se nyt kumma… Vetäisin kunnolla, onneksi varovasti. Äkkiä sitten selvisikin: väärinpäin oli kädessäni, liekki leimahti kirvellen sisään kämmeneen.
Harmi, etten ottanut kuvaa sytyttimestä, se oli kuin vanhanmallinen revolveri. Mainiot löylyt sain ja tyytyväisen mielen ja siitäkin etten tullut antaneeksi periksi. Oikeastaan koko touhusta olisi pitänyt tehdä Nelli-juttu, sen verran hassu kohellus, naurattaa vieläkin.
Kesäkuu kaunoinen mennä vilistää – kesälämmössä nurmikot viheriöivät, kukat sädehtivät, lehvästöt tanssivat, suorastaan melskaavat.
Toisaalta luen, että korona on ohi, toisaalta taas, että yhä virus on keskuudessamme. Niin tai näin, varovaisuus, maltti on yhä paikallaan.
Oudolta tuntuu taas liikuskella turuilla ja toreilla ihmisten paljoudessa, mutta ah, niin mukavalta…
Raparperit ovat kasvaneet lyhyessä ajassa valtaviksi. Kukkavarret olisi pitänyt leikata jo ajat sitten, mutta jääköön nyt tuo näyttävin ohikulkijaa ilahduttamaan.
”Kuules Nestori, ei täs iäs enää mittää tortui eikä muitaka leipomuksia syörä”, sanoi Nelli tiukasti.
Tunteja myöhemmin Nellin piti mennä lähikauppaan ruokaostoksille. Kaupassa hän kulki leipähyllyjen ohi ja tuli vastakkaiselle leivosvitriinille. Siltä seisomalta Nelli pysähtyi tuijottamaan vitriinin herkkuja. Voi että ovat mehukkaan ja tuoreennäköisiä, tuo keltavalkoinen juutokakunpalanenkin, jupisi Nelli itsekseen. Ja tuo kermainen mansikkaleivoskin!
Nelli ei pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa itselleen mansikkaleivosta, ja vain itselleen. Ei hän nyt voinut paljastaa ostostaan Nestorille, olihan hän juuri sanonut, ettei mittää torttui…
Kotona hän vaivihkaa tyhjensi ruokakassinsa. Tarkisti sitten, ettei Nestori ollut näkemässä ja livahti leivosrasian ja lusikan kanssa vaatehuoneeseen ja sulki oven. Nelli herkutteli, nautti antaumuksella muutaman lusikallisen, kunnes kuului:
”Nelli, missä sä olet, oleks sä täällä?” Suu täynnä leivosta Nelli ei saanut vastatuksi ja kauhukseen näki ovenkahvan liikkuvan ja ovi aukeni… ja Nestorin suu…
Hyvä ettei Nelli pelkästä häpeästä leivokseensa tukehtunut.
