Värikäs lokakuu

Lokakuun alkupäivät ovat olleet aurinkoisia. Mutta talvi lähestyy – se hiipii öisen aikaan yhä lähemmäs ja lähemmäs yöpakkasten kera. Kaksi peräkkäistä pakkasyötä on jo ollut - aamusella mittari näytti -6.2 astetta.

Aamulla vein auton korjaamolle - kolmannen kerran jo tänä vuonna. En tiedä mikä vika siihen taas tuli, alkoi näet eilen tutista kuin horkkatautinen. Ajoin huomaamattamani parkkipaikalla johonkin isoon kuoppaan. Taisi siitä ottaa nokkiinsa.

Korjaamolta kävelin kotiin. Matkalla katselin pakkasyön jäkiä: ruoho oli valkoisessa kuurassa, ja jotkut lehtipuut olivat jo melko paljaina.

Haravoimista meillä riittää useiksi päiviksi: saamme kerätä saarnien, vaahteroiden, koivujen ja pensaiden värikkäitä lehtiä. Viimeiseksi jäävät omenapuun, sireenin ja tammen lehdet, jollei nyt ensilumi niitä peitä.

Mitäs tänään sitten

Taas koitti arki… Aamulla meinas kahvi mennä väärään kurkkuun, kun kuulin: ”oletko huomannut, ett kärpäsel on sama elämänrytmi kuin meil? Kato nyt, tuossa se eilinen taas surraa!”

Puolentoistatunnin lenkin tein kauniissa säässä. Mutta muuten olen uppoutunut artikkelidraftin mietintään ja kirjoittamiseen. Siinä sitä ei huomaakaan ajankulkua.

Välipalaksi luen Aristotelesta ja perehdyn systeemiajattelun tekniikkaan. Iltasella, kun ajatus ei enää kulje, luen Montaignen viisauksia.

 

Lenkillä ihmettelin, mitä kummaa, valot palavat keskellä päivää, mutta

sitten syy selvisi.

 

Iltapäivä Karunassa

Eilinen iltapäivä Karunassa venähti pitkäksi. Innostuttiin siskon kanssa tyhjentämään omenapuu rupisista ja matoisista omenista. Saavillinen niitä kertyikin. Urakan jälkeen juotiin hyvät kahvit voileipien kera.

Kahvituokiosta ja rupattelusta virkistyneinä ajelimme Kaunan kirkon hautausmaalle. Iltapäivän aurinko väritti koko hautausmaan pehmeään loistoonsa. Se ilmeni meille kuin tuttu lämmin syli. Nurmikot, käytävät ja koko kirkon ympäristö hautapaikkoineen näyttäytyi ihastuttavissa syysväreissä.

Lauhassa säässä ja rauhallisessa tunnelmassa käyskennellen oli turvallisuuden tuntua. Katselimme sukulaisten ja tuttujen kauniita hautakiviä ja upeita kukkia niiden edustoilla. 

Sisarrukset, (Johansson, Gustava Serafia Juhont. ja Johansson Juho Erland Juhonp.) jotka asustivat siskoni taloa 1940-luvulla.

 



Isäni äidinäiti Edla Otteliana Grandell

Hautausmaalla kierrellessäni haluan myös aina tämän haudan nähdä.



Välillä ihastelimme kirkon edustan kalliolta aina niin kaunista merinäkymää.

Kirkkomaalla käynti tekee aina hyvää mielelle, oli se sitten iloinen tai suruinen.

***

Tänään aamusella ensi töikseni pesin eilen kerätyt omenat, ja jotta mehuaseman 30 kg:n minimivaatimus täyttyisi, kävin tai käytiin vielä keräämässä loput naapurin omanpuusta. Ne pestyäni vietiin – todennäköisesti viimeisen kerran tänä syksynä - koko satsi mehuasemalle.

Koko lailla, monta litraa mehua taas kertyi.

 

Omenarumbaa vielä

Omenatouhumme ei vielä ihan loppunutkaan. Päivästä kehkeytyi lämmin ja aurinkoinen syyssunnuntai. Upea sää yllytti keräämään omppuja Paraisille – ehkä saatiin just sen verran, että voi viikolla viedä mehustettavaksi.

Kovin olivat omenat matoisia, pieniä ja kuivahkoja. Voi niistä kuitenkin jokunen litra tuoremehua herua.

Päivän kalana oli nieriä.

Keräilyn päätteeksi poikettiin päivälliselle Kamuun, kun oli siinä matkan varrella.

Syyskuu toi kiireet

Viime postauksesta on kulunut aikaa. Se saa pohtimaan, mihin se aika kulukaan kun noin blogikirjoitteluni harvenee.

Puhumattkaan mitä mitä kaikkea olisi tehtävä tuntuu, että tekemistä, menoa ja touhua riittää päivittäin miltei kiireeksi saakka. Pienten arkipuuhien lisäksi on ollut kirppistouhua, kuntoilua, ”tärkeiden” kirjojen lukemista, väikkäritekstin mietintää, sukututkimusta jne. jne.

Espanjan opiskelunkin aloitin jälleen alusta, kun ensimmäisellä kerralla jäi vaellusmatkan takia. kesken. No kuten sanotaan, laiska töitänsä luettelee.
 
Mutta kuntoilu on minulle tärkeää – on aina ollut - jotta terveenä pysyisin ja jaksaisin paremmin. Siitä ei parane luopua.

Omenatouhua

Pihamaallamme on vain yksi vanha ja kärsinyt omenapuu. Ei se jaksa enää joka vuosi kukkia eikä kasvattaa omenia, vaan joka toinen vuosi. No, tänä vuonna se oli omenointituulella.

Ja kun omenapuumme on sillä tuulella, tulee raakilaita valtavat määrät. Pitkin kesää tuuli ja sade ovat pudotelleet raakileita alas niin, että luulin jo sadon menetetyksi. Mutta ei, ihan mukavasti on jäänyt meille makeita omppuja.

Myös oravat, linnut ja madot ovat tykänneet niistä. Jäniksetkin ovat nakertaneet maahan pudonneita. Kovin ovat madonsyömiä ja rupisia, mutta käyvät kuulemma hyvin mehustettaviksi.

Satoa kun näyttää jääneen uhkista huolimatta runsaasti, päätin kokeilla mehustuttaa omput Alitalon mehuasemalla ja varasin ajan täksi päiväksi.

Kaunis syksyinen sää suosi omenankeruuta. Saimme vietyä 43 kiloa omppuja mehuasemalle. Hyvää, makeaa mehua kertyi 28 litraa.

Muutaman kerran olen saanut tehtyä pannullisen omenapiirakkaa. Kuvan piirakkaan tuli laitettua omenaviipaleita liian harvakseen. Mitä enemmän omenaa piirakassa sitä maukkaampi suupala on.

Jokunen omena jäi vielä puuhun. Niistä saan vielä muutaman piirakan tehtyä ja onhan niitä mukava nakertaa muutenkin.

Forever-tilaisuus

Cafe Atsaleassa oli eilen mukava Forever-tilaisuus. Viime osallistumisestani onkin jo kulunut aikaa. Taisi olla ennen Camino Portuguésille lähtöä.

Foreverissa tapahtuu jotakin kaiken aikaa. Oli siis aika mennä kuulemaan ja tapaamaan ihmisiä.

Teimme kevyen jalkahoidon. Aluksi liotimme jalkojamme lämpimässä vedessä, johon oli laitettu aloeveratuotteita ja uutta eteeristä laventeliöljyä. Siitä levisi rauhoittava ja rentouttava tuoksu ympärillemme. Kuorintavoiteella kävimme jalkaterät läpi ja lopuksi hierottiin hyvä voide.

Jalkahoidon lomassa nautimme herkulliset pistaasi- ja mustikkarahkapullat kahvin tai teen kera. Kuulimme samalla paljon käyttö- ja kokemusvinkkejä aloetuotteista.

Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan informatiivinen ja leppoisa - odotan jo seuraavaa kertaa.

Kaunista syyskuuta sinulle!

Ålönsaari 29.8.2015.